Lapsilisä ei saa olla pyhä lehmä
Aiemmin toukokuussa julkaistiin lapsilisien kehittämistä käsittelevä selvitys. Simo Raittila pitää esitystä epäonnistuneena ja toivoo lapsilisiin tuntuvampaa muutosta.
Selvityshenkilöt esittävät lapsilisien muuttamista tasasummaksi per lapsi, kun nykyisellään lapsilisä nousee asteittain ensimmäisen lapsen 95 eurosta 193 euroon viidennestä ja sitä useammasta lapsesta. Hallituksen tilaamassa asiantuntijaselvityksessä pakettiin on lisätty myös korotuksia yleiseen asumistukeen ja opiskelijoiden huoltajakorotukseen, jotta haitallisia köyhyysvaikutuksia lievennettäisiin.
Yle uutisoi asiasta tavalla, joka voi antaa kokonaisuudesta harhaanjohtavan kuvan: "Nykyhallitus on nostanut yksinhuoltajakorotusta ja säätänyt alle 3-vuotiaiden lasten korotuksen. Se on myös nostanut neljännestä ja sitä useammasta lapsesta maksettavan lisän määrää. Monilapsisten perheiden tukien leikkaaminen olisi vaikea pala erityisesti kristillisdemokraateille."
Samalla hallitus on kuitenkin poistanut köyhiin lapsiperheisiin paremmin kohdistuneen lapsikorotuksen työttömyysturvasta ja leikannut myös perheiden yleistä asumistukea. Ylen jutussa mainittujen lapsilisämuutosten on ajateltu kompensoivan näitä leikkauksia, mutta ne kohdistuvat ensisijaisesti työssä oleville. Työttömien ja erityisesti toimeentulotukea tarvitsevien lapsiperheiden tilanne on nettona heikentynyt.
Ensisijaisten tukien leikkaukset johtavat siihen, että useampi perhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, jossa lapsilisät katsotaan tuloksi. Tämä on toimeentulotuen ominaisuus eikä virhe. Mikäli kaikista lapsista maksettava lapsilisä jätettäisiin toimeentulotuessa huomioimatta, olisi useampi perhe kannustimiltaan lamauttavan toimeentulotuen piirissä. Tavoitteen tulisi olla, että ensisijaiset etuudet mukaan lukien lapsilisät hoitaisivat useimpien perheiden tuen tarpeen. Perusturvan nostamisen on myös arvioitu parantavan lasten mielenterveyttä.
Vain pientä hinkkausta ja siinäkin vikaan
Raportissa on ansiokkaasti käsitelty lapsilisän historiaa. Se syntyi aikanaan 1920–1940-luvuilla tilanteeseen, jossa universaali eli laajasti maksettava tuki kohdistui hyvin köyhälle kansalle ja sen lapsille. Vähän verrannollisella tavalla voidaan arvioida, että perustulon suurimmat hyödyt saadaan todennäköisesti valtioissa, joissa paljon muuta sosiaaliturvaa ei ole. Laajassa ja monimutkaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä lapsilisän kaltaisen “kulujen korvauksen” rooli on väistämättä vähäisempi.
Myös vihreät on esittänyt lapsilisien tasamallia. Viimeksi asiasta on linjattu huhtikuussa. Tässä lienee kyse siitä, että se olisi luonteva askel perustulon lapsikorotusta kohti. Jos katsotaan selvityshenkilöiden mallin häviäjiä ja hyötyjiä, häviäisivät mallissa eniten monilapsiset perheet.
Kun selvityshenkilöille annettiin tehtäväksi tehdä kustannusneutraali malli, sidottiin ehkä liikaa käsiä. Jostain syystä lapsilisien verottaminen ja muu miljardiluokan etuuden entistä voimakkaampi kohdistaminen ohitettiin selvityksessä nopeasti. Johtopäätöksissä todetaan esimerkiksi näin:
“Selvityshenkilöt eivät kannata lapsilisän veronalaistamista. [--] Lapsilisän verottaminen tarkoittaisi lapsilisän tavoitteiden ja tarkoituksen uudelleenmäärittelyä.”
Tukeako lapsiperheitä, köyhiä lapsiperheitä vai köyhiä?
Lapsilisän sanotaan usein "tasaavan lapsista koituvia kustannuksia lapsiperheiden ja lapsettomien välillä", mutta mitä tällä oikein tarkoitetaan?
Kuten selvityksessä todetaan, lapsilisät eivät nykymallissa kata kuin 20–50 prosenttia lasten viitebudjeteista. Se siis siirtää tuloja koko kansakunnan tasolla lapsettomilta lapsiperheille, mutta ei kuitenkaan yksinään turvaa riittävää materiaalista hyvinvointia joka lapselle.
Tätä ei voi pitää erityisen tarkoituksenmukaisena sosiaalipolitiikkana. Sosiaaliturvan ensisijainen tehtävä on vähentää köyhyyttä, suojata vaikeilta elämäntilanteilta ja auttaa ihmisiä parempiin tilanteisiin. Verotuksesta tehtävät lapsivähennykset ovat osa niin sanottua ”piilotettua” tai “näkymätöntä” hyvinvointivaltiota, josta hyötyvät suuret massat – erityisesti keskiluokka ja hyvätuloiset – eivätkä niinkään eniten tarvitsevat.
Lasten saaminen on suurimmalle osalle onnellinen asia, joka tapahtuu tietoisesti vakaassa elämäntilanteessa. Lapsilisän kanssakin perheet kattavat tämän valinnan kustannukset pääasiassa omasta palkkapussistaan. Sama ongelma on Väestöliiton tuoreessa ehdotuksessa – se tukisi kaikkia lapsia riippumatta tuloista tai varallisuudesta ja siksi käyttäisi vaihtoehtoisesti tehokkaammin käytettävää rahaa turhan löperösti. Rahastoitavallakin rahalla on siis vaihtoehtoiskustannus.
Varsinkin, kun huomioidaan yksin asuville kasaantuvat sosiaaliset ongelmat ja tahdottoman lapsettomuuden yleisyys, istuu tällainen "perhemuotojen välinen" tulontasaus huonosti oikeudentuntoon. Mitä sosiaalista tehtävää veroton lapsilisä enää nykypäivänä palvelee? Selvityshenkilöiden raportissa sitä perustellaan lähinnä mielikuvilla “lapsimyönteisestä yhteiskunnasta”.
Nykyhallitus on leikannut köyhimpien lapsiperheiden tukea ja kompensoinut sitä ensisijaisesti vain työssä oleville. Kun kyse on noin 1,4 miljardista eurosta vuodessa, on vaikea perustella, miksi lapsilisistä on tehty pyhä lehmä, jota ei saa edes trimmata, vaan jonka uudistamisselvityksen tehtävänanto on kustannusneutraali muutos – ja lopputulos vieläpä heikoimmassa asemassa oleville vahingollinen.
Lapsilisät ovat Kelan etuuskuluista neljänneksi suurin kansaneläkkeiden, työttömyysetuuksien ja lääkekorvausten jälkeen. Lapsiperheitä tulee tukea jatkossakin, mutta liki 8 prosenttia Kelan maksamista tulonsiirroista voisi kohdistaa kustannustehokkaamminkin.
Käytännössä samanlaiseen – yhä melkein universaalisuuden periaatteen mukaiseen – tulokseen on mahdollista päästä monella tapaa: lapsilisän tasoa voidaan nostaa ja se laittaa verolle, kuten professori Heikki Hiilamo on aikanaan Tony Atkinsonia seuraten esittänyt. Vaihtoehtoisesti lapsilisästä voidaan tehdä tulovähenteinen esimerkiksi negatiivisen tuloveron tai takuutulon mallin mukaisesti.
Tärkeintä on kuitenkin, ettei naamioitaisi köyhiä lapsiperheitä entisestään köyhdyttävää politiikkaa joksikin muuksi vain, koska moni keskiluokkainen perhe hyötyy nykymuotoisesta tuesta suoraan.
Simo Raittila
Kirjoittaja on yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatutkija ja Ajatuspaja Vision entinen koordinaattori
