Araljärven ihme: Katastrofista kohti hallittua elpymistä
Keski-Aasian Araljärvi oli pitkään ihmisen aiheuttaman ekokatastrofin symboli. Nyt Kazakstanin puolella tapahtuva kehitys tarjoaa harvinaisen toivon pilkahduksen: vesi on palaamassa, suolapitoisuus laskee ja aavikoitunutta merenpohjaa metsitetään ennätystahtia.
Perttu Rytsölä
Neuvostoaikaiset massiiviset kasteluhankkeet kuivattivat kerran maailman neljänneksi suurimman järven lähes kokonaan, jättäen jälkeensä vain suolaista aavikkoa ja hylättyjä ruostuvia laivoja. Nyt tilanne on ainakin osittain kääntynyt.
Viimeaikaiset tiedot osoittavat, että Kazakstanin puolella sijaitseva Pohjoinen Araljärvi on elpymässä odotettua nopeammin. Maan hallituksen mukaan järven vesimäärä on noussut jo noin 24 miljardiin kuutiometriin. Muutama vuosi sitten vettä oli vajaa 19 miljardia kuutiometriä.
Konkreettisena esimerkkinä Aralskin entisestä satamakaupungista vesi ehti karata jo yli sadan kilometrin päähän. Nyt vesi on 30 kilometrin päässä. Alueen kalasaaliit ovat kymmenkertaistuneet vuosituhannen alusta ja ovat jo 8000 tonnin luokkaa vuodessa.
Elpymisen takana on erityisesti vuonna 2005 valmistunut Kok-Aralin pato, joka on eristänyt pohjoisosan eteläisestä ja sallinut Syrdarja-joen veden kertyä altaaseen.
Seuraava tavoite on nostaa vesimäärä 34 miljardiin kuutiometriin vuoteen 2030 mennessä korottamalla patoa ja tehostamalla maatalouden vedenkäyttöä.
Alueen riisipeltojen vedenkäyttöä tehostetaan ns. laser-tasauksella. Perinteisillä epätasaisilla pelloilla vesi kertyy painanteisiin, kun taas korkeammat kohdat jäävät kuiviksi. Nyt laserilla mitataan riisipellon korkeutta ja vastaavasti säädetään traktorin työkorkeutta. Tekniikan ansiosta vettä säästyy jopa 30 prosenttia, joka on voitu ohjata järveen.
Saksaul-metsät sitovat myrkyllistä pölyä
Vaikka vesi nousee pohjoisessa, valtava osa entistä järvenpohjaa on edelleen kuivana. Tämä Aral-kumiksi ristitty aavikko on suuri ympäristöuhka, sillä sieltä nouseva suolainen ja kemikaalipitoinen pöly vahingoittaa terveyttä satojen kilometrien säteellä.
Nyt käynnissä on massiivinen metsityshanke, jonka tavoitteena on metsittää yli miljoona hehtaaria kuivunutta pohjaa. Tutkijat istuttavat parhaillaan miljoonia saksaul-puita entiseen merenpohjaan.
Saksaulit ovat pensaita tai pieniä puita, jotka kestävät suolaa ja kuivuutta. Yksi täyskasvuinen saksaul pystyy sitomaan juurillaan jopa neljä tonnia hiekkaa.
Kaksi eri kohtaloa
Samalla kun Kazakstan juhlii pohjoisosan elpymistä ja kalastuselinkeinon paluuta, Uzbekistanin puolella sijaitseva Etelä-Aral on edelleen kriittisessä tilassa.
Eteläinen allas on maantieteellisesti vaikeampi täyttää. Niinpä Uzbekistan pyrkii metsittämään entisen järvenpohjan saksauleilla, tamariski-pensailla, jotka kukkiessaan houkuttelevat pölyttäjiä, ja suola-arhoilla, jotka estävät eroosiota.
Aralkumin metsitysprojekteissa on käytetty viimeisintä teknologiaa. Siemenet on esimerkiksi pakattu biohajoaviin kapseleihin, jotka porautuvat itsestään maahan, ja ne levitetään drooneilla laajoille alueille, joihin ihmisen on vaikea päästä.
Keskeistä kehityksessä on ollut maiden välinen ns. vesidiplomatia, jolla on sovittu alueen resurssien oikeudenmukaisesta jaosta. EU:lla on ollut merkittävä rooli keskustelujen välittäjänä, teknologia-projektien vetäjänä ja apurahojen ja lainojen myöntäjänä.
