Vihreät, sosiaalinen preppaus ja kriiseissä viestiminen

Millainen riski akuutille katastrofille on seuraavan vuoden aikana? Entä seuraavan viiden vuoden, tai kymmenen? Mikä on erityinen vastuualueemme vihreänä puolueena? Miten laajalle solidaarisuutemme ulottuu missäkin tilanteessa? Ketkä ovat sisäpuolella, ketkä ulkopuolella?

Nämä ovat ikäviä asioita kysyttäväksi itseltämme. Mutta on uskottavia syitä varautua katastrofien eskaloitumiseen, kun elämme uuden geopolitiikan aikaa.

Istuvalla puoluejohdolla on harvoin aikaa tai kiinnostusta vastata tällaiseen. Se on OK. On laajempi tehtävä aloittaa keskustelu kohdentaen se puolueemme tuleviin strategisiin päätöksiin. Tulevat puoluejohdot päättävät, miten strategiamme sopeutetaan muuttuviin tilanteisiin.

Me reagoimme uhkaaviin tapahtumiin, yksilöinä ja puolueen jäseninä. “Doomsday-preppaus” on hyödyllinen haukkumasana sille, mitä emme halua. 

“Doomsday”, apokalypsi ja sen totaliteetti, on tietenkin liian suuri ja absoluuttinen uhkakuva, jotta mikään varautuminen voisi olla tarpeeksi. Siksi meidän on otettava suuret varoituksemme luontokadosta, ilmastokatastrofista ja sodan uhasta vakavasti ja nähtävä, että kaikki nämä ovat prosesseja, joissa olemme toimijoina. 

Ilmastokatastrofi ei tule koskaan olemaan tasaisesti jakautunut. Vastauksemme siihen on oltava tilanteeseen sopeutettu, itseämme puolustava ja suureen kuvaan vaikuttava. Sama pätee luontokatoon ja sotaan. Ollakseen tehokasta varautuminen tai “preppaus” ei saa olla monomaanista, yksisilmäistä tai eristäytyvää.

Otetaan inspiraatiota jo koetuista todellisista kriiseistä. Esimerkiksi AIDS-epidemia. HIV-varautuvassa skenessä “prep”-termillä on oma latauksensa. “PrEP” (pre-exposure prophylaxis) on lääkintää, joka vähentää riskiä saada HIV-tartunta. Kunhan seuraa lääkkeelle tyypillistä rutiinia ja kantaa vastuunsa, tartunnan riskiä voi vähentää jopa 99 %. Tehokkaan PrEP-kuurin voi aloittaa suhteellisen lyhyellä varoitusajalla ennen tartuntariskiä. Preppaus voi olla jatkuvaa, ja se saavuttaa täyden tehon viikoissa. PrEP on erään apokalypsin viimeinen, hallittu vaihe, jossa omien riskien tunteminen, suunnitelmallisuus ja kurinalaisuus ovat arvokkaita taitoja. Jokainen meistä voi oppia tästä. Ja tietenkin oppia liikkeeltä, joka on taistellut selviytymisensä puolesta apokalyptisissa oloissa, jotka epätasaisesti jakautuneina ovat edelleen keskuudessamme.

Tämä ei tietenkään ole ainoa preppauksen muoto, josta voimme oppia. Oli kyseessä miesten väliseen seksiin valmistautuminen tai paranoidi asevarastojen kerääminen, preppausta tapahtuu koko ajan ympärillämme. Vaikka joku tietty varautumisen muoto ei olisi meille mielekäs, on kuitenkin hyödyllistä oppia sen kieltä, käytäntöjä ja kulttuuria. Sopeutuva kielenkäyttö on keskiössä, kun on selitettävä, mitä on tekemässä ja mikä on tarpeen, kun yritämme löytää puolueelle strategiaa ja ylläpitää toimintavalmiuksiamme.

Tämä on yleensä intuitioon pohjautuvaa. Käytämme eri kieltä, kun puhumme lintuharrastajille tai bisneslobbarille. On ymmärrettävä, että kieli, jota käytämme muokkaa todellisuutta. Vastavoimana paranoidille ja fetisistiselle, usein äärioikeistolaiselle doomsday-preppaukselle puhukaamme vihreästä ja sosiaalisesta preppauksesta.

Omalla kohdallani varautuminen on tarkoittanut VPK-jäsenyyttä, ajattelutyötä ja mahdollisten kriisien tunnistamisen opettelua. Toisille se voi olla ompelupiiriä, jossa ihmiset tutustuvat, pitävät huolta toisistaan ja toistensa terveydestä. Se voi tarkoittaa reserviläistoimintaa, ensiapukurssia tai osallistumista itseohjautuviin ja omatoimisiin trans-terveydenhuollon verkostoihin. Tärkeämpää kuin tarkka muoto on yhteiskunnallista ymmärrystä osoittava ja sosiaalisuuttamme priorisova suunta. Preppaus, joka tapahtuu yksin tai pienessä yksikössä on hukkaan heitettyä aikaa – tiedämme, että katastrofin sattuessa yhteisöllisyys on valtava voimavara. On todennäköisempää, että Kallio Block Party muodostaa katastrofin jälkeisen yhteiskunnan siemenen kuin joku akselerationistinen persuyksilö. Tämän tulisi olla voimavaramme, kun joudumme selittämään toimiamme, tekemään vaikeita rajanvetoja siitä mikä on pelastettava ja mikä hylättävä tiukkojen resurssien tilanteissa.

Jokaisesta katastrofista voi vetää monia oppeja. Otetaan esimerkiksi vuoden 2024 tulva Espanjan Valenciassa. Tämä selkeästi ilmastokatastrofin luonnetta kantava tuho tappoi yli 200 ihmistä ja aiheutti valtavat taloudelliset ja yhteiskunnalliset vahingot. Vesimassat iskivät oikeiston ja äärioikeiston hallitsemalle alueelle, jossa pelastusresursseja oli leikattu säästösyistä ja tärkeää varautumista jätetty tekemättä. 

Tarina, johon kannattaa keskittyä on sekä poliittinen että viestinnällinen. 

Paikallinen hallinto syytti nopeasti keskushallintoa ja vihervasemmistolaista hallitusta tapahtuneesta. Kilpailevat apujoukot ja huono paikallinen reagointi kriisiin johtivat sekavaan tilanteeseen, jossa äärioikeistolaiseen agitaatioon vastannut huligaanijoukko yritti käydä pelastustoimia tarkastamassa olleen demaripääministeri Sánchezin kimppuun. Pääministeri oli kuitenkin jo poistunut, ja hänen sijaansa joukko kohtasi kuningas Felipe IV:n, jonka saattueeseen hyökkäys sitten kohdistui. Äärioikeiston yritys kohdistaa vihansa epäsuosittuun pääministeriin epäonnistui, ja sattumalta tai suunnitellusti sen otti sen sijaan vastaan perinnettä ja kuninkaallista valtaa edustava monarkki. Espanjan poliittinen ilmapiiri toki on konspiratiivista, mutta on uskottavasti väitetty, että tämä oli poliittinen operaatio äärioikeiston riisumiseksi aseista. Jos näin oli, se oli erinomaisesti toteutettu.

Vaikka äärioikeistolainen Vox-puolue antoi äärioikeistolaisille hyökkääjille tukensa ja jopa lakitukea, yleiseen muistoon tulee todennäköisesti jäämään äärioikeiston harvat huligaanit heittämässä mutaa kuningatar Letitzian päälle, ja viikkoa myöhemmin 130 000 ihmisen mielenosoitus, joka vaati alueen konservatiivipresidenttiä eroamaan huutaen “kätemme ovat mudassa, kätesi ovat veressä”.

Poliittinen taktiikka ja viestintä ei menetä merkitystään kriisitilanteissa. Päinvastoin.

Markus Drake
Kirjoittaja on pitkäaikainen vihreä aktiivi ja Brysselin vihreiden puheenjohtaja

Drake pohtii kirjoitussarjassaan vihreiden strategiaa. Aiemmat tekstit löytyvät täältä ja täältä.