Kun uusnatsit ottivat aseekseen porvarillisen perinteen - kirjapiirit
Äärioikeisto onnistui iskemään suomalaisten rakastamaan sivistyksen linnakkeeseen – kirjastoihin. Nokkelasti suunniteltu provokaatio johti avoimuuden rajoittamiseen, kirjoittaa Minna Lindgren.
Kadehdin äärioikeiston nokkeluutta. Sen jokainen tempaus herättää juuri sen reaktion kuin on toivottu. Mutta aloitetaan lukutaidosta.
Ihmiset eivät lue kirjoja, koska eivät osaa lukea. Jos joku vielä tuntee kirjaimet ja tietää, miten niitä pannaan peräkkäin, hän ei ymmärrä lukemaansa, ei osaa sijoittaa sitä laajempiin kokonaisuuksiin, ei omaksu tietoa, nukahtaa kesken kaiken, unohtaa, jos jotain ymmärsikin, eikä tiedä, että kielessä on rekistereitä, joiden ansiosta ihmiset, ammatit, yhteiskuntaluokat, tilanteet, paikkakunnat ja persoonat käyttävät eri sanoja.
Kuitenkin tilastollinen fakta on se, että vuonna 2024 suomalaiset kävivät kirjastoissa ja lainasivat kirjoja enemmän kuin koskaan. Tämä tapahtui valtakunnallisesti ja erityisesti Helsingissä, jonka piti olla uuslukutaidottomuuden ja audiokulttuurin syvä kaivo.
Helsingin kirjastoissa oli viime vuonna 9 228 000 kävijää, uusia kirjastokortteja hankittiin 42 500, ja helsinkiläiset lainasivat 8 kirjaa asukasta kohden. Lainatut kirjat olivat paperille painettuja - sellaisia, joissa pitää kääntää sivua.
Sillä välin, kun kauhistelimme äänikirjojen vaikutusta suomalaiseen kirjallisuuteen, kirjailijoiden elinkeinoon, lasten älykkyyteen, aikuisten keskittymiskykyyn, suomalaisten lisääntymiskykyyn ja lukulamppujen myyntiin, kansa vaelsi kirjastoon etsimään paperille painettua luettavaa enemmän kuin koskaan.
Lukupiiri on vanha porvarillinen tapa, jossa joutilaat ihmiset kerääntyvät kerran kuussa keskustelemaan kirjasta, jonka ovat lukeneet. Näin kirja avautuu laajemmin lukijoille, kun näkökulmia ja mielipiteitä on yhtä monta kuin lukupiirissä jäseniä. Aktiivisimmat valmistavat kirjaan liittyvää ruokaa ja monilla keskustelu rönsyilee yli keskiyön.
Lukupiirin voi pitää myös kirjastossa, koska kirjastoista on tullut yhä enemmän tapahtumakeskuksia. Taidenäyttelyt, luennot, elokuvakerhot, kirjailijavierailut ja lasten satutunnit kuuluvat kirjaston perusohjelmistoon. Informaatikon on osattava tehdä pystyvideoita ja ideoida riippumattojoogaa, koska juuri ne saattavat houkutella jonkun löytämään kirjan.
Nokkelat uusnatsit keksivät aseekseen porvarillisen perinteen ja valloittivat sivistyksen linnakkeen järjestämällä lukupiirejä kirjastoissa. Tieto näistä vuodettiin niin, että paikalle saatiin joukko aktivisteja, jotka vastustavat rasismia ja natseja. Se oli ansa.
Helsingin Oodissa syntyi mekkala. Poliisi joutui poistamaan natsien vastustajat samalla, kun natsit istuivat hiljaa pitämässä lukupiiriä. Häiriö olivatkin rasismin vastustajat, eivät natsit. Oma somekuplani räjähti, kuten natsit toivoivat. Rasistit eivät saa tulla kirjastoon, vaadittiin.
Kaupungin viranhaltijat toimivat vikkelästi. Enää ei Helsingin kirjastoissa saa järjestää lukupiiriä ilman, että anoo siihen luvan.
Samalla kirjastojen periaate mureni, kun ne joutuvat jatkossa valikoimaan asiakkaansa ja rajoittamaan avoimuutta - natsien suunnitelman mukaisesti.