Datakeskuksia tarvitaan, mutta sähköverkkoa ei pidä kehittää niiden ehdoilla

Datakeskuksia ei ole syytä demonisoida. Datakeskusbuumi uhkaa kuitenkin viedä tilanteeseen, jossa keskukset yhdessä sähköjärjestelmän kasvavien hinnanvaihteluiden kanssa syövät edellytyksiä muilta investoinneilta.

Kevään kuluessa keskustelu datakeskuksista on kuumentunut kuin ylikellotettu grafiikkapiiri. Kaksi tarinaa kilpailee keskenään: yhden mukaan datakeskukset tuovat Suomeen tervetullutta kasvua, toisen mukaan ne syövät kaiken sähkön eivätkä tuo talouteemme kuin murusia.

Totuus on näiden välimaastossa. Datakeskukset tuovat kiistatta Suomeen sekä verotuloja että työpaikkoja. Väljässä maassa niille on tilaa, ja ilmastomme on mukavan viileä. Meillä voidaan hyödyntää datakeskusten hukkalämpöä kaukolämmön lähteenä. 

Digitaalinen talous ei toimi ilman datakeskuksia. Digitaalinen itsenäisyytemmekin edellyttää, että meillä on digitaalisten palveluiden vaatimaa konesalikapasiteettia. Suomen geopoliittista asemaa parantaa, jos maaperällämme on globaalin datatalouden infraa. Datakeskuksiin liittyvälle osaamiselle on maailmalla kova kysyntä, ja kotimarkkinat ovat viennille eduksi.

Datakeskusten tuomat verotulot ja työt ovat kuitenkin maltillisia suhteessa investointien kokoon. Keskukset syövät sähköä ja sähköverkon liityntäkapasiteettia. Luontohaittojakin väistämättä syntyy. Datakeskusten laskentatehoa käytetään myös monenlaiseen hyödyttömään ja haitalliseen, kuten tekoälykuonan tuottamiseen. 

Ajatus siitä, että datakeskukset imisivät kaiken sähkön ja nostaisivat hinnat pilviin on kuitenkin yliampuva. Haasteita ne silti tuovat mukanaan erityisesti sähköverkon nykyisen suunnan kanssa.

Sähkön kuluttajahinta on Suomessa Euroopan halvimpia

Datakeskukset kuluttivat vuonna 2024 Suomessa 1,6 terawattituntia sähköä. Datakeskusten kansallisen tiekartan, eli niin sanotun Mattilan raportin, arvio on, että vuonna 2030 luku nousisi 5-6 terawattituntiin. Suomen koko sähkönkulutus on nyt noin 90 terawattitunnin luokkaa, eli korkeissakin arvioissa puhutaan varsin maltillisesta osuudesta koko sähkönkäytöstämme.

Kun kaavailtujen datakeskusten suurista tehotarpeista uutisoidaan, unohtuu usein, että ne rakentuvat pala palalta. Niiden käyttöaste on 60–70 prosentin luokkaa. Verkkoon ei siis noin vain tipahtele ydinvoimalan verran jatkuvasti sähköä syöviä jättiläisiä.

Sähkön kysyntä luo kannustimet rakentaa tuotantoa, eli datakeskukset luovat kysyntää uusille voimalaitosinvestoinneille. Kysyntä taas hillitsee sähkön hinnan nousua. 

Ilman edullista sähköä ei ennen pitkää tule enää uusia datakeskuksiakaan. Kauhuskenaario hirmuhintaisesta sähköstä datakeskusten ajamana on siksi epätodennäköinen, varsinkin kun sähkön kuluttajahinta veroineen ja siirtomaksuineen on Suomessa nyt Euroopan halvimpia.

Sähköjärjestelmässä on kuitenkin kaksi ominaisuutta ja kehityssuunta, joiden myötä datakeskukset ovat, jos eivät ongelma, niin vähintäänkin haaste.

Ensimmäinen on se, että sähkö kulkee sähköverkkoja pitkin. Sähköverkot ja niihin tulevat liitynnät ovat rajallinen resurssi, jota ei synny hetkessä lisää. Jo nyt kantaverkkoyhtiö Fingrid on joutunut rajoittamaan uusia sähköverkkoon liittymisiä Etelä-Suomessa. Jakeluverkkoyhtiöiden investointihaluja jarruttaa lakiin kapeasti määritetty vastuu kehittämisestä.

Datakeskuksia sen sijaan on nopea rakentaa. Kantaverkkoyhtiöllä eikä sen paremmin jakeluverkkoyhtiöilläkään ole mandaattia priorisoida verkkoon liittymisiä käyttötarkoituksen tai laajempien vaikutusten mukaan. Sähköverkon liityntäprosessissa liittymät jaetaan sen perusteella, miten hankkeiden luvitus ja rakentaminen etenevät. 

Nopeasti toteutettavat hankkeet menevät siten hitaampien mutta kenties taloudellisesti tai strategisesti vaikuttavampien investointien edelle. Tämä johtaa pahimmillaan tilanteeseen, jossa datakeskukset varaavat sähköverkon kapasiteetin muiden investointien jäädessä ilman.

Ja muitakin investointeja tarvitaan. Erityisesti vihreän vedyn tuotantoa ja jalostamista olisi  rakennettava, jotta fossiilienergiasta päästään kokonaan eroon. Asetelmaa vinouttaa entisestään EU-sääntely, joka edellyttää vihreän vedyn tuotannolta sitä vastaavaa uusiutuvan energian tuotantoa. 

Datakeskuksilla ei tällaista vaatimusta ole – eikä pidäkään olla. Sellaista ei pitäisi olla millään toimijalla ainakaan ydinvoiman pois paletista rajaavalla tavalla. Meidän pitäisi luottaa päästökauppaan sähköntuotannon päästöjen vähentäjänä.

Tuulivoiman rakentaminen parantaa huoltovarmuutta

Toinen sähköjärjestelmän olennainen ominaisuus on se, että sähkön kysynnän ja tarjonnan on kohdattava kaiken aikaa. Kun vaihtelevan tuotannon osuus on tuulivoiman myötä kasvanut viime vuosina nopeasti, on se tuonut mukanaan hinnan vaihtelua ja hintapiikkejä. 

Käynnistämistään odottavia tuulivoimahankkeita on edelleen paljon. Datakeskushankkeiden eteneminen saa näitä liikkeelle, sillä tuuli- ja aurinkovoima ovat tällä hetkellä edullisimpia tapoja rakentaa sähkön tuotantoa Suomeen.

Olisikin hyvä, jos sähköverkkoon rakentuisi kulutusta, joka joustaisi herkästi hinnan mukaan.

Datakeskusten sähkön kysyntä ei kuitenkaan yleensä ole erityisen joustavaa. 

Kulutuksen sijaan keskukset voisivat periaatteessa joustaa varavoimallaan, mutta tällöin rakentaisimme energiajärjestelmäämme käytännössä fossiilisten polttoaineiden varaan. Akuista kun ei ole apua pidempään tehotarpeeseen. 

Varavoima voisi  periaattessa rakentua myös puhtaiden, synteettisten polttoaineiden varaan. Ilman lisäsääntelyä datakeskukset nojaavat kuitenkin kustannussyistä vielä pitkään fossiilisiin polttoaineisiin.

Vaihtelevan tuotannon määrän kasvu ei ole datakeskusten syy, eikä se itsessään ole huono asia vaan seurausta hyvästä kehityksestä. Olisimme paljon surkeammassa tilanteessa sekä sähkön hinnan että huoltovarmuuden kannalta, jos Suomeen ei olisi noussut gigawattikaupalla tuulivoimaa. 

Joustavaa kysyntää tarvitaan

Kasvaessaan vaihtelu tuo kuitenkin kasvavasti haasteita. Suomessa tuuliolot ovat melko yhtenäiset. Se tarkoittaa sitä, että on tilanteita, jolloin ei tuule juuri lainkaan missään, ja tilanteita, joissa tuulee kautta maan. Tänä vuonna koetun tammi-helmikuun kylmän ja liki tuulettoman jakson sisaria on odotettavissa jatkossakin. Kun tuulee kunnolla, on sähkö halpaa. Se syö tuulivoimaloiden kannattavuutta. 

Aurinkovoima, akut ja yhteydet rajojen yli auttavat, kuten kenties myös pumppuvoima. Ne eivät millään taklaa koko haastetta, ja kaikilla on omat luontohaittansa sekä tarpeensa sähköverkon liittymille.

Kysynnän on siis joustettava, ja mitä suuremmaksi vaihtelevuus kasvaa, sitä enemmän verkosta pitäisi löytyä ns. joustavaa kysyntää. Hyödyntämätöntä joustopotentiaalia on eittämättä edelleen, mutta ei loputtomasti ja rajat saattavat jo olla tulossa vastaan. Onhan kovia ajoittaisia hintapiikkejä jo koettu useamman vuoden, ja niitä koetaan edelleen.

Hyvin harva, jos mikään, sähköä kuluttava prosessi tai teollisuudenala varsinaisesti haluaa joustaa. Se on vain ollut keskimäärin edullisen ja puhtaan sähkön varmistamisen kääntöpuolia. 

Datakeskusbuumin riskinä onkin ajautua tilanteeseen, jossa sähköverkon kehitys tukkeutuu datakeskuksista, jotka syrjäyttävät muita investointeja. Edelleen datakeskusten sähkön tarpeeseen vastataan vain rajallisesti – ja tuulivoimalla, mikä kasvattaa sähkön hinnan vaihtelua ja hintapiikkejä heikentäen näin edellytyksiä muille investoinneille. Samalla vetytalouden kehitys ja teollisuuden sähköistyminen hidastuvat ja Suomen irtautuminen fossiilienergiasta pahimmillaan tyssää.

Jotta vauhdilla rakentuvista datakeskuksista on Suomelle lopulta enemmän iloa kuin harmia, on ensinnäkin varmistettava että sähköverkkoa riittää muillekin. Se edellyttää paitsi verkkoinvestointeja, myös liityntöjen strategisempaa priorisointia. Sähköntuotannon heilumisen edessä on samaan aikaan sekä kannustettava joustoon että edistettävä perusvoiman – siis käytännössä ydinvoiman rakentamista sähkömarkkinoita rikkomatta.

Tärkeää on että kaikkien sähkösyöppöjen investointien sekä sähkön tuotannon ja siirtoverkkojen aiheuttamat luontohaitat hinnoitellaan tehokkaasti ja tasapuolisesti esimerkiksi maankäytön muutosmaksun ja velvoittavan ekologisen kompensaation avulla. Ylipäänsä digitaalisten teknologoiden ja tekoälyn käyttöä tulisi ohjata tarmokkaammin yhteiskuntaa hyödyttävään suuntaan.

Jos koko sähköjärjestelmäämme ja elinkeinotoimintaa laajemmin koskeva sääntely on tasapainossa, solahtavat datakeskuksetkin tänne paljon vähemmällä kitkalla.