Kansainvälinen tuomioistuin verkkaisena ratkojana valtioiden välisissä ihmisoikeusloukkauksissa 

Tammi-helmikuun vaihteessa Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) antoi yhden viikon aikana kolme päätöstä valtioiden toisiaan vastaan nostamista kanteista koskien ihmisoikeussopimusten väitettyjä loukkauksia. Ne koskivat Israelin toimia Gazassa sekä Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa. Yhtäältä ICJ osoitti kasvaneen merkityksensä valtioiden ihmisoikeusvelvoitteiden valvojana, toisaalta ratkaisut saattoivat olla yllättäviä, vaikeaselkoisia tai suorastaan pettymyksiä. 

Yritän seuraavassa avata, mikä ICJ on, ja mistä oli kyse näissä kolmessa asiassa.

Kansainvälinen tuomioistuin ratkoo valtioiden välisiä  

International Court of Justice (ICJ) on yksi Yhdistyneiden kansakuntien pääelimistä. Sen perussääntö on osa YK:n peruskirjaa (92–96 artiklat ja liite). ICJ:n jäseninä on 15 riippumatonta tuomaria maailman eri osista, ilman kiintiöitä esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston jäsenille. Pääosin ICJ käsittelee valtioiden kanteita toisiaan vastaan konkreettisissa kiistoissa, mutta lisäksi se antaa neuvoa-antavia mielipiteitä esimerkiksi YK:n yleiskokouksen pyynnöstä. ICJ:n sitova tuomiovalta kohdistuu valtioihin ja niiden valtiovastuuseen kansainvälisen oikeuden loukkauksista.

Kansainvälinen rikostuomioistuin (International Criminal Court, ICC) on kokonaan eri instituutio. ICC on uudempi tulokas ja käsittelee kansainvälisellä tasolla rikossyytteitä yksilöitä vastaan, saattaen tuomita heidät pitkiinkin vankeusrangaistuksiin. ICC:n toimivalta koskee harvalukuista ryhmää törkeitä kansainvälisiä rikoksia, kuten sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan ja kansanmurha (eli joukkotuhonta). 

Nyt puhumme vain ICJ:stä, joka tuomitsee valtioita, ei yksilöitä. ICJ käsittelee kolmen tyyppisiä asioita: Valtiot voivat tunnustaa ICJ:n toimivaltaiseksi yleisesti käsittelemään oikeudellisia kiistoja toisen vastaavan ilmoituksen tehneen valtion kanssa. Eräisiin kansainvälisiin sopimuksiin sisältyy erillinen sopimusmääräys, jonka nojalla ICJ ratkaisee kyseistä sopimusta koskevat osapuolten väliset kiistat. YK:n yleiskokous eräät muut YK:n alaiset toimielimet tai kansainväliset järjestöt voivat pyytää ICJ:n neuvoa-antavaa mielipidettä kansainvälisen oikeuden alaan kuuluvasta kysymyksestä.

Päätökset Gazan ja Ukrainan tapauksissa

Gaza-tapauksessa (Etelä-Afrikka v. Israel) on kyse siitä, rikkooko Israel joukkotuhonnan (kansanmurhan) vastaista yleissopimusta reagoidessaan Hamasin 7.10.2023 toteuttamiin terroritekoihin. Etelä-Afrikka väittää Israelin syyllistyvän kansanmurhaan, mikä edellyttäisi Israelin tarkoituksena olevan ei vain Hamasin, vaan myös palestiinalaisten tai Gazan palestiinalaisten tuhoaminen kansana tai kansanryhmänä. Todistustaakka juuri tälle väitteelle on ankara, mutta monilta kommentaattoreilta jää huomaamatta, että kyseinen yleissopimus asettaa valtioille paljon muita velvoitteita kuin joukkotuhonnan kieltämisen ja rankaisemisen. Esimerkiksi palestiinalaisia tai Gazan palestiinalaisia dehumanisoiva Israelin pääministerin ja muiden valtiotason toimijoiden puhe on paljon helpompi osoittaa ja todeta Israelin valtion vastuulla olevaksi sopimusloukkaukseksi. 

Päätöksessään 26.1.2024 ICJ otti kantaa vain väliaikaisiin turvaamistoimiin pääkäsittelyn ajaksi, tutkimatta tässä vaiheessa miltään osin Etelä-Afrikan väitteitä. Se muun muassa määräsi Israelin olemaan syyllistymättä kansanmurhaan, turvaamaan humanitaarisen avun perillemenon, pidättymään kansanmurhaan kehottamisesta ja raportoimaan toimistaan kuukauden kuluttua.

Pääasiaratkaisusta oli kyse 31.1.2024 annetussa tuomiosta Ukraina v. Venäjä, jossa Ukraina väitti Venäjän loukanneen yhtäältä yleissopimusta terrorismin rahoittamisen estämisestä ja toisaalta rotusyrjinnän vastaista yleissopimusta Krimin, Luhanskin ja Donetskin valtauksessa 2014. Ukraina voitti juttunsa, mutta kovin niukasti verrattuna vaatimuksiinsa. Venäjän todettiin loukanneen molempia sopimuksia, tietyin rajatuin osin. Olin itse mukana asiantuntijana Ukrainan tiimissä rotusyrjintäsopimuksen osalta, joten tyydyn vain lyhyesti toteamaan, että tuomio oli pettymys suhteessa Ukrainan kanteeseen. Siinä pyrittiin osoittamaan ’ekstremismin’ vastaisen Venäjän lain ulottaminen Krimin alueelle kaikkine seurauksineen syrjiväksi suhteessa Krimin tataareihin ja ukrainankieliseen vähemmistöön näiden etnisen alkuperän perusteella. 

Joukkotuhonnan vastainen yleissopimus on perustana toiselle Ukraina v. Venäjä -tapaukselle, jossa Ukraina väittää Venäjän valheellisesti väittäneen Ukrainan syyllistyneen kansanmurhaan Luhanskin ja Donetskin venäläisvähemmistöä vastaan, tekaistuna perusteena alueiden aseelliselle valtaamiselle vuonna 2014. Välipäätöksen 2.2.2024 nojalla tapauksen käsittely jatkuu kohti sitovaa tuomiota, mutta vain siltä osin, että ICJ Ukrainan vaatimuksesta tutkii, syyllistyikö Ukraina kansamurhaan vai oliko Venäjän väite perätön. On odotettavissa, että Ukraina voittaa alaltaan suppeaksi rajatun jutun, mutta ei saa sen kautta ICJ:tä tutkimaan Venäjän sotatoimien laillisuutta.

Tuomiot laihoja vääryyksien kokoon verrattuna

Kaikissa kolmessa päätöksessä varsinaiset tulokset ovat toistaiseksi – tai jopa lopullisesti – laihoja. On selvää, että ICJ on aiempia vuosikymmeniä vahvemmin kiinnostunut valtioiden ihmisoikeusvelvoitteista, ja että tämä teema tulee olemaan näkyvästi esillä sen toiminnassa. Yhtä selvää on, että ICJ suhtautuu erittäin tiukasti oman toimivaltansa ehtoihin ja rajoihin. 

Pääasiaratkaisussaan Ukrainan kanteeseen rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen loukkaamisesta ICJ ei todennut Krimin tataarien ja ukrainalaisen kielivähemmistön kovaa kohtelua – vapaudenriistoineen, karkotuksineen, katoamisineen, rikostuomioineen, järjestöjen ja edustuksellisten orgaanien kieltämisineen – kansainvälisen oikeuden mukaiseksi. Mutta se katsoi, että kaikista Venäjän toimista vain ukrainankielisen kouluopetuksen alasajo oli onnistuttu osoitamaan juuri rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen loukkaukseksi. 

Paitsi että oikeuden pyörät pyörivät hitaasti, ne joskus tuntuvat myös kovin pieniltä verrattuina vääryyksien kokoon. Tämän tiedostaminen ei anna aihetta luopua toivosta suhteessa ICJ:n mahdollisuuksiin osaltaan puuttua ihmisoikeuksien loukkauksiin, mutta korostaa tarvetta ymmärtää ICJ:n ja kaikkien muiden oikeudellisten ja ei-oikeudellisten mekanismien toisiaan täydentävä luonne.