Lapseni käyvät täällä Ruotsissa koulua ja syksy on ihastuttava. Tänään tullessani koulusta näin kauriin, viime viikolla jäniksiä. Me käymme poimimassa sieniä ja kävelemme puistoissa ja leikkikentillä. Lapset ovat ihastuneita. Ruotsalaiset tarjoavat paljon vapaa-ajan tekemistä, valmennuskursseja, tukea työllistymiseen ja kaikenlaista viihdykettä ukrainalaisille. Siitä huolimatta euforinen ensitunnelma uudessa maassa alkaa vähitellen hälvetä.
Meille ukrainalaisille on tarjolla ilmainen majoitus, mutta joissain asuntoloissa on 16 perhettä, jotka jakavat yhteisen keittiön ja peseytymistilat. Ruotsin kielen kursseja on tarjolla, mutta sellaiseen aikaan, ettei niille käytännössä pääse. Työtä on tarjolla, mutta se on lähinnä siivoamista. Sosiaalituet riittävät juuri ja juuri perusruokaan. Jokainen ukrainalainen, jonka kanssa olen puhunut, odottaa sodan loppua ja paluuta kotiin mahdollisimman pian.
Minä vein lapset balettiharjoituksiin, trampoliinipuistoon ja musiikkitunneille. Vuokrasimme pyörät ja kypärät. Lapsista on kivaa pyöräillä kouluun ja oikeastaan kaikkialle. En oikeastaan kaipaa autoa. Julkinen liikenne on kätevää, toimii säännöllisesti ja pyöräilyreittejä on paljon. Ehkä sen vuoksi autoja ei todellakaan ole paljon.
Startup toimii sähäkästi
Olen täällä yritysvaihdossa ja parin päivän kuluttua lennän Osloon konferenssiin pariksi päiväksi. Siellä on tarkoitus kertoa omista yrittäjäkokemuksista ja oppia lisää projektien hallinnasta. Omien havaintojeni mukaan tämä on todella byrokraattista ja hidasta. Viikkoja kuluu videokokouksen järjestämiseen tai jostain yksityiskohdasta päättämiseen. Startup-yrityksessä nämä asiat etenevät muutamassa tunnissa tai päivässä.
Sain viestin ystävältäni Dmytrolta Cherkasystä. Hänen perheensä asui meillä sodan ensimmäisinä päivinä. He matkustivat Slovakiaan ja perheen isä liittyi Ukrainan armeijaan ja muutti Izyumiin. Dmytro kyseli työpaikasta, sillä hän on nähnyt somessa, että meillä on tämä projekti. Palkat ovat meillä pienet, mutta työtä on paljon, joten hän on tervetullut. Dmytron harteille jää myynti ja markkinointi, ja minä voin vihdoinkin keskittyä ruotsin opiskeluun. Ilmoittauduin jo kurssille, joka alkaa tällä viikolla.
Dmytron isä vapautui armeijasta terveysongelmien vuoksi ja hän saattoi matkustaa pois Ukrainasta. Nyt perhe on vihdoin yhdessä ja he elävät Slovakiassa lähellä Ukrainan rajaa. He eivät suunnittele vielä palaavansa Cherkasyyn, sillä jatkuva ohjusuhka ja pommitukset tekevät siellä asumisen mahdottomaksi.
Löysimme vihdoin auton, jonka yritykseni toinen perustaja voisi ottaa käyttöön rintamalla. Olemme jo sopineet talvirenkaista, maalauksesta ja toimittamisesta suoraan sovittuun paikkaan Ukrainassa. Rahapulan vuoksi olemme kuitenkin siirtäneet hankintaa muutamalla viikolla.
Yrityskumppanini on niin täysin sodan ympäröimä, että me tunnumme jo elävän eri todellisuuksissa. Hän ajattelee rintamalla hengissä pysymistä ja me kaukana asuvat elämme lähestulkoon kuin ennen sotaa.
Mutta tietenkin päivittäiset, lukuisat ilmahälytykset ovat jatkuva muistutus siitä, että sota jatkuu. Sukulaiseni asuvat paikoissa, joissa ohjusiskut tai kamikazelennokit eivät ole niin todennäköisiä kuin esimerkiksi Kiovassa. Siitä huolimatta sydäntäni särkee jokaisen kärsivän ukrainalaisen kohtalo.
Sähkökatkoja päivittäin
Startup-yritykseni suunnittelija on Kiovassa ja kehityksestä vastaava Sumyssä. He voivat työskennellä vain silloin, kun sähköä on saatavilla. Sumyssä oli pari päivää sitten vain pari tuntia sähköä koko päivänä. Venäjän iskut energian tuotantoon tarkoittavat useiden tuntien katkoja kaikkialla Ukrainassa.
Viimeksi ilmahälytys tuli kesken mentorointikeskustelun Lvivissä ja Uzhhorodissa.
Me olemme keskustelleet erilaisista luvista, verotuksesta, logistiikasta ja laillisista ongelmista, jotka on ylitettävä, jotta voimme myydä ukrainalaisia tuotteita Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Alan uskoa, että se on kerta kaikkiaan mahdotonta.
Olen myös alkanut ajatella startup-yrityksemme laittamista hyllylle odottamaan. Mutta sitä on vaikea ajatella, enkä halua uskoa siihen. Kesällä tuntui, ettei mikään voi enää mennä huonompaan suuntaan. Mutta me sopeuduimme ja jatkoimme työtä. Joka kuukausi sijoitimme tähän hankkeeseen paljon aikaa ja rahaa.
Tilastojen mukaan vain 2–3 prosenttia startupeista selviytyy – rauha aikana. En tiedä, miten kauan voimme jatkaa. Lupaan mielessäni, että jaksamme kevääseen, voittoon asti. Haluamme kasvaa ja kehittyä koko Ukrainan myötä. Ja kaikki venäläinen paha häviää, koska oikeuden täytyy voittaa.
0 kommenttia