Palasin juuri odottamattomalta aikamatkalta tulevaisuuden demokraattiseen Venäjään. Sen kohteena oli Venäjän rockin kuningattareksi kutsutun, kansallisuudeltaan tataari Zemfiran konsertti Berliinissä. Olen ollut kauan hänen suuri ihailijansa, joten olin jo elokuussa ostanut suinpäin lipun yhteen syksyn kiertuekaupungeista ja päättänyt hankkiutua paikalle, maksoi mitä maksoi.
Keskiviikkoiltana kesken Brysselin kiireistä työviikkoa jonotin suurin odotuksin Berliinissä
Tempodrom-areenan edessä. Aivan ensiksi tajusin kuulevani ympärilläni vain venäjää. Koko illan aikana kuulin saksaa vain kuuluisan berliiniläisen currywurstin myyjältä. En muista nähneeni yhdellä kertaa niin paljon enimmäkseen nuoria venäläisiä, jotka sulautuisivat täysin Berliinin tai minkä tahansa eurooppalaisen suurkaupungin monenkirjavaan ihmisvilinään.
Zemfira on yksi näkyvimmistä Venäjän aloittaman sodan vastustajista. Keväällä hän julkaisi singlen ”The Meat”, joka kuvaa Mariupolin painajaisia. Nytkin Zemfira teki kantansa selväksi.
”Tänään on maani aloittaman sodan 245. päivä. Venäjä on pommittanut Ukrainaa tauotta kaksi viikkoa. Minusta maani pitää lopettaa sotiminen.”
“Yleisön joukosta erottui Ukraina- ja Ei sotaa -huutoja kuorossa. Ukrainan lippujakin heilutettiin.”
Yleisön joukosta erottui Ukraina- ja Ei sotaa -huutoja kuorossa. Ukrainan lippujakin heilutettiin. Ehkä jokin osa yleisöstä oli ukrainalaisia. Todella moni osasi kappaleiden sanat ulkoa laulaen ja heiluen mukana. Zemfira ei pettänyt 4000 kuulijansa odotuksia.
Tämän syksyn kiertue vie hänet Tel Aviviin, Istanbuliin, Wieniin, Prahaan, Pariisiin, Haagiin ja Lontooseen. Se ei ole sattumaa. Näissä kaupungeissa on jo valmiiksi suuri venäläinen asujaimisto, jota ”moraaliseksi maastamuutoksi” kutsuttu ilmiö on kasvattanut Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Moni näistä ihmisistä mieltää itsensä venäläisiksi eurooppalaisiksi.
Varmaan Venäjällä on vielä eurooppalaisia venäläisiä, mutta heidän olonsa on tukalaa. Zemfira on helmikuun jälkeen asettunut Pariisiin, muista sotaa näkyvästi vastustavista muusikoista Boris Grebenštšikov Lontooseen sanottuaan muun muassa, että ihmiset myyvät omantuntonsa miellyttääkseen hullua hallitsijaa. Juri Ševtšuk sen sijaan asunee edelleen Pietarissa. Hän sai elokuussa isot sakot Venäjän armeijan halventamisesta.
Eurooppaa rikastuttaa parhaillaan joukko eri alojen parhaita venäläisiä, joille paluu kotimaahan ei ole nyt näköpiirissä. Hieman suren sitä, että Suomi on vain Venäjän moraalisen maastamuuton kauttakulkumaa. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi kulttuurista pohjaa, kieltä ja yhteisöjä, joihin kiinnittyä?
Liettuassa ja Latviassa alkaa jo olla merkittävät riippumattoman venäläisen median keskittymät.
Aivan viime kuukausina on tullut esiin suomenvenäläisten sodanvastaista toimintaa. He haluavat nähdä ja tehdä tulevaisuuden demokraattista Venäjää ja rakentaa yhteyksiä muualle länteen siirtyneisiin venäläisiin demokraatteihin. Kun mietimme, mitä me voimme tehdä Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukemiseksi, ehkä parasta on tukea sitä keskuudessamme, muu on hyvin hankalaa.
Voisimmehan myös kutsua Zemfiran monen vuoden jälkeen esiintymään Suomeen?
0 kommenttia