Ruokakriisi vaatii mailta yksituumaisuutta

Maailmanlaajuinen ruokakriisi on Ukrainan sodan ikäviä seurauksia. Sitä pahentaa viime vuoden huono sato monissa maissa sään tai ilmastonmuutoksen vuoksi – kumman, sen saamme tietää myöhemmin. Näiden yhteisvaikutuksena esimerkiksi vehnän hinta on yli kaksinkertaistunut.

Keskituloiselle suomalaisille kuluttajille tämä ei ole mikään paha isku. Vaikka se hinta on kaksinkertaistunut, se on noussut vain runsaalla 15 sentillä kilolta. Moni muu hinta vaikuttaa paljon pahemmin.

Köyhien maiden slummeissa tilanne on paljon pahempi. Niissä viljan osuus ruoasta on suurempi ja käytettävissä olevat tulot olennaisesti pienempiä. Jos viljan hinta kaksinkertaistuu, samalla rahalla saa puolet vähemmän syödäkseen.

Jos tämä menee puhtaasti markkinatalouden mukaan, slummeissa tullaan näkemään nälkää.

Sille ei voi mitään, että jos viljaa on tarjolla vähemmän, jonkun on syötävä sitä vähemmän. Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin miltä näyttää. Maailman viljasadosta merkittävä osa menee tuotantoeläinten suihin. Jos on jonkun vähennettävä syömistä, olkoot se tuotantoeläimet.

Ei tarvitse vähentää lihan kulutusta rikkaissa maissa kuin vähän ja koko ruokakriisi on selätetty. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan vaatii määrätietoista ohjausta. Ilman sitä vähennys osuu köyhiin ihmisiin.

Länsimaat ovat olleet kiitettävän yksimielisiä Venäjän pakotteiden kanssa, vaikka pakotteet iskevät monen maan taloudellisiin etuihin. Ruokakriisissä tarvittaisiin samanlaista yksituumaisuutta. Toimet pitäisi koordinoida, sillä vain yhtä maata koskevat toimet saattavat vain pahentaa tilannetta.

Vaikka naudoille kelpaa nurmirehukin, on nautaeläimiä niin paljon, että niiden osuus rehuviljan kulutuksesta on merkittävä.

Teollisuusmaiden rehuvero olisi keino rajoittaa viljan syöttämistä eläimille ja sen säästämistä ihmisille. Siinä on kuitenkin se vika, että se alentaa myös viljan tuottajahintoja, vaikka viljan viljelyä pitäisi rohkaista. Jonkinlainen rehuveron ja leipäviljan subvention yhdistelmä olisi optimaalisin.

Viljatiloille viljan hinnan nousu on tietysti tervetullut asia, mutta suomalaiset lihan, maidon ja munien tuottajat ovat jo nyt ahdingossa rehun hinnannousun vuoksi. Vaikka naudoille kelpaa nurmirehukin, on nautaeläimiä niin paljon, että niiden osuus rehuviljan kulutuksesta on merkittävä. Yhteiskunnan on tultava siinä apuun, mutta se ei saa tapahtua tavalla, joka merkitsee, että kotieläinten ruokahalu sivuuttaa maailman köyhien nälän.

Kun rehu on kalliimpaa, pitää esimerkiksi lihan, juuston ja munien tuottajahintojen nousta. Tämä tuntuu kuluttajan kukkarossa paljon leipäviljan hintaa enemmän, sillä kiloon lihaa tai kananmunia tarvitaan monta kiloa rehua. Ruuan hinta ei kaupoissa kaksinkertaistu, vaikka ministeri Lintilä sellaista maalasikin, mutta nousee. Se on otettava huomioon sosiaaliturvassa, eikä tässä voi odottaa vuoden vaihtumiseen saakka.

Jos pitkäaikaiset sopimukset estävät tuottajahintojen nostamisen, lukko on aukaistava lainsäädännöllä. Periväthän risteilyaluksetkin polttoainelisämaksua lipusta, jonka matkaa varattaessa piti olla halvempi.