Kolumnisti Heidi Hautala: Sopimatonta ulkomaista vaikuttamista Uzbekistanin presidentinvaaleissa

Euroopan parlamentissa on paljon erilaisia ystävyysryhmiä sellaisten maiden kanssa, joiden arvot ja pyrkimykset ovat EU:n kanssa vastakkaisia. Meppejä matkustaa tiuhaan kehumaan autokraattien vaaleja, vaikka parlamentti ei edes toivo virallista kutsua vaalitarkkailuun. Niin kaukana niiden vaalidemokratia nimittäin on kansainvälisistä normeista, joita kehittää ja valvoo muun muassa ETYJ, kirjoittaa Heidi Hautala.

1.11.2021 | Kolumni

Kuva: Aleksei Butenkov / Shutterstock

Innokkaita epävirallisia vaalitarkkailijoita löytyy Euroopan parlamentin eri laidoilta. Laitaoikeiston ID-ryhmän ranskalainen Thierry Mariani ilmaantuu pyytämättä paikalle erityisesti entisissä neuvostomaissa. Ranskan laitavasemmiston Leila Chaibi matkusti ilman valtuutusta Ecuadoriin ja valitti sittemmin, että hänet niputettiin mediassa yhteen Krimillä ja Venäjällä hääränneiden äärioikeistolaisten kanssa.

Maineensa pelastamiseksi Euroopan parlamentti kielsi kesällä virallisen vaalitarkkailun vaalikauden loppuun saakka kahdeksalta mepiltä. Kolme meppiä sai lisäksi moitteet, mutta sehän ei estä matkustamista maahan vaalien aikaan mepin ominaisuudessa. Venäjän äskeisissä vaaleissa luvattomia tarkkailijameppejä kutsuttiin asiantuntijoiksi.

Vaalitarkkailu on tärkeä osa demokratian edistämistä, ja se sopii hyvin juuri parlamentaarikoille, jotka ovat vähintään, no, kokemusasiantuntijoita alalla. Vedin äskettäin parlamentin tarkkailuryhmää Uzbekistanissa, jossa pidettiin presidentinvaalit 24. lokakuuta. Maan reformit ovat herättäneet toivoa, ja tässä suhteessa maa on näyttänyt poikkeavan muista Keski-Aasian valtioista.

Oli pettymys havaita, että vuodesta 2016 diktaattori-kleptokraatti Karimovin korvannut uusi presidentti Mirzijojev turvautuu vanhoihin keinoihin. Varmaan hän olisi saanut murskavoiton muutenkin. Mirzijojevin lisäksi tarjolla oli neljä muuta ehdokasta, joiden puolueet on päästetty parlamenttiin kumileimasimeksi. Kahdelta oppositiopuolueelta oli evätty rekisteröinti ja siten mahdollisuus kilpailla vaaleissa istuvaa presidenttiä vastaan.

Ongelmista raportoivat toimittajat joutuvat herkästi oikeuden eteen. Osa sosiaalisesta mediasta, kuten Twitter, oli suljettu.

Epävirallisesta vaikuttamisesta vastuuseen

Vaalipäivänä nähtiin kaikki tunnetut keinot väärentää vaalitulosta. Äänioikeutettuja ilmaantui poikkeuksellisessa määrin listoille vasta vaalipäivänä. Erityisen suosittua oli, että yksi äänestää monen puolesta esittämällä näiden passit. Asiaa ei auta, että äänestäjä saattoi olla perheen päämies. Toisinaan pelkkä valokuva passista kelpasi henkilötodistukseksi.

Eihän tätä mitenkään voinut kehua. Yhteinen ETYJ-raporttimme oli hyvin kriittinen. Putosinkin istualleni, kun näin tapaamamme Uzbekistanin senaatin puhemiehen twiitin:

”Euroopan parlamentin delegaation jäsenet huomioivat, että vaalit järjestettiin avoimesti ja läpinäkyvästi vaalilain mukaisella tavalla.”
(Kuvakaappaus poistetusta twiitistä)

Luullakseni Twitter oli suljettu, mutta ei ilmeisesti aivan kaikilta. EU:n ulkosuhdehallinto suostui kommentoimaan vaaleja vasta, kun yllä kuvakaappauksena näkyvä twiitti oli poistettu. Tapansa mukaan MEP Mariani oli tällä välin saapunut Tashkentiin ylistämään Uzbekistanin vaaleja ja reformeja.

Epävirallinen vaalitarkkailu yhdistyy usein parlamentin epävirallisiin ystävyysryhmiin ja näin syntyy sopimatonta ulkomaista vaikuttamista, ikävä kyllä meppien myötävaikutuksella. Sitä on ryhdyttävä torjumaan painokkaammin.

Tavoitteeni on, että instituutiota vahingoittavien toimien seuraukset olisivat nykyistä vakavampia. Tarvitaan lisää läpinäkyvyyttä, vaatimusten seurantaa ja tuntuvampia mainehaittoja niille, jotka niitä aiheuttavat.

Esimerkiksi vastahyväksytyssä transparenssirekisterissä on porsaanreikä: ulkomaisten edustustojen ei tarvitse rekisteröityä siihen. Se, että edustustot kustantavat kuohuviini- ja voileipätarjoilun on pieni haitta verrattuna siihen, että näin edistetään Kiinan ja Vietnamin kaltaisten yksipuoluemaiden pyrkimyksiä ujuttaa näkemyksiään parlamentin sisään. Tätä ei oikeuta edustajan vapaa mandaatti, johon usein vedotaan.

Edit 1.11. klo 16:44: korjattu Marianin saapuneen Tashkentiin, ei Brysseliin.

Heidi Hautala
Kirjoittaja on vihreä europarlamentaarikko. Hän kirjoittaa Verdeen joka neljäs viikko.

1.11.2021 13:12

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon