Pyhitetty olkoon jokapäiväinen tehoeläintuotantomme

Viime päivinä on valtakunnassa vellonut erikoinen episodi, jonka osapuoliksi ovat sotkeutuneet (tai tarkoituksellisesti sotkettu) niin lehdistö, maataloustuottajat kuin kirkkokin. Lumipallo lähti liikkeelle teologian tohtori ja pastori Kari Kuulan 18. tammikuuta Kirkko ja kaupunki -lehteen kirjoittamasta kolumnista, jossa kritisoitiin eläinten teollista käyttöä kristillisuskonnollisella sävytteellä.

Kirjoitus oli kantaaottava ja anteeksipyytelemätön, siis juuri sellainen millaiseksi hyvä kolumni usein mielletään. Kolumnin eläinten massatuotantoa kritisoiva sisältö oli kuitenkin Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitolle (MTK) liikaa.

Maaseudun tulevaisuus -lehti uutisoi 23. päivä tammikuuta, kuinka MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mielestä Kuulan kolumni oli ”tyrmistyttävä hyökkäys suomalaista kotieläintuotantoa ja tuottajia kohtaan” ja että MTK ”tutkii millaisiin mahdollisesti järeisiinkin oikeudellisiin toimiin ryhdymme sekä kirjoittajan että julkaisun osalta”.

Saaga jatkui 25. tammikuuta Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäen julkaisemalla tekstillä, jossa pahoiteltiin Kuulan kolumnia, ja ilmoitettiin että kolumni oli poistettu lehden verkkosivuilta.

Heinimäki perusteli kirjoituksessaan kolumnin poistoa muun muassa sillä että ”Poistetun kolumnin puute oli suruton yleistäminen. Kaikki karjatilat eivät ole keskitysleirejä eikä lihantuotanto välttämättä ole saatanallista julmuutta.”

Kolumnin poisto oli kuitenkin kyseenalainen veto Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittajalta, sillä Julkisen sanan neuvoston (JSN) vuonna 2018 julkaisema lausuma verkkosisältöjen poistamisen periaatteista selkeästi toteaa:

”Julkisen sanan neuvoston mukaan tiedotusvälineiden verkossa julkaisemat sisällöt ovat historiaa, johon ei pidä puuttua kuin erityisen painavista syistä.”

Lisäksi lausumassa todetaan muun muassa:

”Poistamispyyntö voi olla tulkittavissa tiedonvälitykseen kohdistuvaksi vaikutusyritykseksi ja siihen suostuminen voi olla toimituksellisen päätösvallan luovuttamista. Tämän vuoksi päätoimittajalla tulee aina olla painavat ja journalistisesti kestävät perusteet poistamispyyntöön suostumiselle ja asiasta voi päättää vain päätoimittaja.”

Asiasta voi olla montaa mieltä, oliko päätoimittaja Heinimäen perustelu kolumnin suruttomasti yleistävästä tyylistä JSN:n ohjeiden mukainen erityisen painava syy kolumnin poistamiseen.

Heinimäki on itse taustoittanut Twitterissä kolumnin poistoa sanomalla: ”Minua ei ole suostuteltu eikä painostettu. Tein päätöksen itse sen jälkeen, kun Kuula oli pahoittelut ilmaisuaan ja toivonut kolumniin lisäyksiä ja täsmennyksiä. Ajattelin, että on parempi tehdä kokonaan uusi kuin paikata vanhaa.”

Kuula on siis itsekin halunnut korjauksia kirjoitukseensa, ja Heinimäki vakuuttaa, ettei häntä ole painostettu. Lisäksi esimerkiksi MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen on viestittänyt Twitterissä, että ”MTK ei ole painostanut @kirkko_kaupunki lehteä eikä Kari Kuulaa. Päätös poistaa maataloustuottajia syvästi loukannut kolumni on ollut lehden oma ratkaisu.”

Tästä huolimatta on kuitenkin päivänselvää, että MTK:n ja sen korkeatasoisten edustajien toiminta julkisuudessa on luonut maaperää asiattomalle painostukselle, jonka vuoksi sananvapaus ja journalismin riippumattomuus on joutunut kyseenalaistuksen kohteeksi vähintäänkin yleisellä tasolla.

Kun uhataan julkisesti mielipiteensä ilmaisevaa henkilöä seuraamuksilla, luo se sananvapautta kuristavaa pelotevaikutusta ympäri yhteiskuntaa, vaikka itse uhkailun kohde ei painostukseen taipuisikaan.

Samoilla linjoilla on Journalisti -lehden päätoimittaja Maria Pettersson, joka twiittasi ”Kirjoittajien ja lehtien oikeustoimilla uhkailu on yksi klassisimmista painostusmenetelmistä. Mitä tulee ammattiryhmään kohdistuvaan loukkaamiseen ja solvaukseen – tervetuloa kokeilemaan toimittajan hommia.”

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei kuitenkaan tyytynyt vain uhkailemaan Kirkko ja kaupunki -lehteä ja Kuulaa oikeustoimilla, vaan kolumnin poiston jälkeenkin Marttila on viestittänyt Twitterissä kantelevansa asiasta tuomiokapitulille.

Kun pohtii mitä tällaisen toiminnan tarkoituksena voi olla, niin selkeimpinä vaihtoehtoina on joko saada pastori Kuulalle jonkinlaisia seuraamuksia painostamalla hänen viiteryhmäänsä ja työnantajaansa, tässä tapauksessa kirkkoa, tai ohjata kirkkoa julistamaan MTK:lle mieleisiä maatalouspoliittisia kantoja. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin mairitteleva MTK:lle.

Huolestuttavinta kuitenkin MTK:n toiminnassa on perustavanlaatuisten perusoikeuksien, kuten mielipiteen-, sanan- ja lehdistönvapauden tallominen.

MTK:llä on oikeus pahoittaa mielensä massaeläintuotantoa kritisoivasta kolumnista, mutta sillä ei ole oikeutta uhkailla, painostaa ja kostaa pahan mielen vuoksi. Se että altistuu lehteä lukiessaan epämiellyttävälle mielipiteelle ei ole syy rasittaa jo valmiiksi ylikuormitettua oikeuslaitosta perättömillä oikeusjutuilla.

Loppujen lopuksi koko vyyhdissä on kyse kyvyttömyydestä käsittää, että oikeusvaltiossa sana on vapaa ja lehdistönvapaus vahvasti suojattu.

Henkistä loukkaantumista tai loukkaantumista edustamansa ammattiryhmän puolesta ei selvitellä käräjien kautta, ellei asiaan liity erityistä vahingoittamistarkoitusta, kuten esimerkiksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä tai kansanryhmää vastaan kiihottamista.

Ja ei, mielensäpahoittaneet maataloustuottajat eivät ole kansanryhmä, joiden kunniaa olisi syytä tai edes mahdollista lähteä oikeusteitse puolustamaan.

Mutta huomattavaa tässä kaikessa on myös miten eläintuotannon ongelmien vähäinenkin kaapiminen aiheuttaa ylipäätään niin syvältä pulpahtavan vastareaktion MTK:ssa. Nyt nähtyä pyrkimystä mielipiteiden kontrollointiin uhkailemalla on totuttu näkemään enemmän fundamentalistisissa uskonlahkoissa kuin ammattiryhmien etujärjestöissä.

Kuinka julkeat pyhäinhäväistä maataloustuottajia! Vaikene tai raastuvassa nähdään, vääräoppinen!

MTK:n olisikin syytä herätä siihen todellisuuteen, että kaikki eivät eläintuotannon ilosanomaa purematta niele ja että vapaassa yhteiskunnassa ketään ei olla naulaamassa ristille siitä hyvästä.

Pastorikin saa pitää eläinten puolia. Joku voisi kutsua sitä jopa perikristilliseksi luomakunnan suojeluksi.

Kaiken lisäksi Kari Kuulan kolumni kaikesta MTK:n demonisoinnista huolimatta huokui kristillisyyden parhaita puolia: myötätuntoa ja heikoimmista huolehtimista.

Kirjoitus oli täynnä erinomaisia kristilliseettisiä viisauksia, joita soisi yleisemminkin pohdittavan, kuten esimerkiksi:

”Jumala ei riistä tai kiduta ketään, joten meilläkään ei ole lupaa siihen. Sen sijaan meidän tulee henkiä rakkautta ja huolenpitoa kaikkea elävää kohtaan. Jumalan kuvana oleminen kutsuu viljelemään ja varjelemaan, ei omistamaan ja orjuuttamaan.”

Kari Kuula oli kolumnissaan oikeassa ja ehkä juuri siksi se aiheuttaakin niin syvää järkytystä. On helpompaa suojata itseään loukkaantumalla, kuin kohdata kirkasmielisesti totuus oman toiminnan mahdollisista epäkohdista.

Jos joillain siis maatalous menee niin henkeen ja vereen, että teollisesta eläintuotannosta tulee uskonto ja navetasta temppeli, niin ei ole silloin liikaa pyydetty että se paikoista pyhin olisi olemassa eläinten yksilöllistä ainutlaatuisuutta varten.

Suruttomasti yleistettyä liukuhihnaelämää varten kun ei mikään elollinen ole tähän maailmaan ole luotu.

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.