Syken tutkija arvostelee hanhi- ja merimetsokeskustelua: “Mittakaava hämärtyy”
Erikoistutkija Seppo Knuuttilan mielestä julkisuudessa esitetty kuva lintulajien vaikutuksista on vihaa lietsova eikä perustu tutkittuun tietoon. Se, että hanhet nyt ruokailevat pelloilla johtuu kiihtyvän luontokadon perussyystä: ihmisen toimien vuoksi luonnonbiotooppeja ei enää ole.
Johanna Kohvakka
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila kritisoi julkista keskustelua valkoposkihanhista ja merimetsoista. Hänen mukaansa media on osaltaan vahvistanut kielteistä mielikuvaa näkyvistä ja runsastuneista lajeista ilman riittävää ekologista kontekstia.
Knuuttila viittaa Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen (HS 18.3.), jossa käsiteltiin muun muassa valkoposkihanhien metsästyksen sallimista ja merimetsojen suojametsästyksen lisäämistä. Hänen mukaansa kirjoituksessa esitetty kuva lajien vaikutuksista on vihaa lietsova eikä perustu tutkittuun tietoon.
"Merimetsot ovat onnistuneet tuhoamaan kokonaisia saaria”, Knuuttila siteeraa pääkirjoitusta ja asettaa väitteen oikeisiin mittasuhteisiin. Knuuttilan mukaan merimetsojen pesimäyhdyskuntien vaikutus puustoisiin saariin on Suomessa rajallinen. Syken vuoden 2024 arvion mukaan kuolleen tai kuolemassa olevan metsän pinta-ala oli 45 hehtaaria.
Knuuttila korostaa, että vaikka merimetsoyhdyskuntien pesimäluodoilla puusto ja varvusto voivat kuolla nopeasti, muu kasvillisuus palautuu pian lintujen poistuessa. Syken seurannoissa ei ole havaittu kasvilajiston köyhtymistä merimetsojen vuoksi, ja osa uhanalaisista merilinnuista hyötyy merimetsojen tarjoamasta suojasta.
"Merimetsojen vaikutuksesta kalakantoihin on keskusteltu siitä saakka, kun laji palasi meille vuosisata hävittämisensä jälkeen", Knuuttila muistuttaa.
Vuonna 2017 julkaistun Syken, Luonnonvarakeskus Luken ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan ahven- ja kuhasaaliit eivät pienentyneet alueilla, joilla oli paljon merimetsoja, vaikka tutkimusjakson aikana merimetsokanta kokonaisuudessaan moninkertaistui Suomessa. Luken kaupallisen kalastuksen seuranta-aineistojen mukaan kalakantojen (ahven, kuha, hauki) kehitys ei osoita merkkejä siitä, että kannat olisivat taantuneet eivätkä muutokset kalakannoissa korreloi merimetsopopulaation koon mukaan.
Knuuttila kiinnittää huomiota myös siihen, miten valkoposkihanhien aiheuttamista maatalousvahingoista puhutaan.
"Pääkirjoituksessa todetaan hanhien aiheuttavan “isoja tuhoja”, joita valtio korvaa, mutta mittakaavaa ei avata. Korvaukset ovat olleet vuositasolla 2-4 miljoonaa euroa. Poikkeuksellisen hienolle luonnonnäytelmälle, jossa puoli miljoonaa hanhea muuttaa maamme kautta keväin syksyin, ei lasketa mitään arvoa", Knuuttila harmittelee.
Knuuttila nostaa esiin myös laajemman ekologisen kontekstin, jota ei saisi keskusteluissa unohtaa.
"Se, että hanhet nyt sattuvat ruokailemaan pelloilla taas johtuu siitä, että ihminen on ottanut käyttöönsä kaikki ne luonnonbiotoopit, joissa linnut voisivat ruokailla. Tämä on muuten koko meneillään olevan ja yhä kiihtyvän luontokadon perussyy", Knuuttila taustoittaa.
Hallitusohjelmaan on kirjattu myös, että Suomi vastaa luontopolitiikallaan kansainvälisiin sitoumuksiin ja tavoittelee luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämistä. Hallitus kuitenkin kohdistaa kaiken tarmonsa pelkästään kahden runsastuneen lajin kantojen pienentämiseen, vaikka lähes puolet Suomessa pesivistä 250 lintulajista on tätä nykyä joko uhanalaisia (86) tai silmälläpidettäviä (34).
”Jos EU-direktiivi sanoo yhtä ja havainnot todellisuudesta toista, Suomen päättäjät seuraavat direktiiviä – ettei vain sattuisi jotain", siteeraa Knuuttila jälleen Helsingin Sanomien pääkirjoitusta. "Helsingin Sanomien pääkirjoitus siis irvailee tässä Suomen olevan sääntöuskollinen maa."
Valkoposkihanhi on edelleen EU:n lintudirektiivissä mainittu suojeltu laji.
"Meillä on kuitenkin esimerkkejä erityisesti Välimeren maista siitä, mihin lintudirektiiville kintaalla viittaaminen johtaa. Vuosittain siellä tapetaan laittomasti miljoonia rauhoitettuja lintuja – useita sellaisia suomalaisten rakastamia pikkulintuja, joiden paluuta meille parhaillaan odotetaan, kuten peippoja, punarintoja ja laulurastaita. Tähänkö joukkoon Helsingin Sanomat haluaa Suomen asemoida?" kysyy Knuuttila.
Knuuttila peräänkuuluttaa keskusteluun laajempaa mittakaavaa. Hänen mukaansa yksittäisten lajien vaikutuksia tulisi tarkastella suhteessa muihin ympäristöä muokkaaviin tekijöihin.
"Odotan toimittajan tarttuvan seuraavaksi metsätalouden aiheuttamaan tuhoon. Vuotuinen avohakkuupinta-ala on meillä yli 100 000 hehtaaria. Avohakkuun jäljiltä jää aurattu kuun maisema ja ehkä pari tekopökkelöä. Merimetsot sentään jättävät kuolleet puut paikoilleen lisäämään luonnon monimuotoisuutta ja suorittavat lannoituksen ilmaiseksi," Knuuttila lataa.
