Populistisia oomme kaikki
Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan perussuomalaiset erottuu johdonmukaisimpana ja näkyvimpänä populistisen viestinnän käyttäjänä. Myös muut puolueet turvautuvat populistisiin keinoihin poliittisesta tilanteesta riippuen.
Perussuomalaisten nousu, Eurokriisi, vuosien 2015–2016 pakolaiskriisi sekä COVID-19-pandemia muokkasivat poliittisen viestinnän kenttää ja vaikuttivat siihen, milloin populistinen viestintä vahvistui tai heikkeni. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta, jossa tarkastellaan populistisen viestinnän käyttöä Suomessa 2010- ja 2020-luvuilla yli puoluerajojen.
Populistisen viestinnän käyttöä selittävät myös sisäiset tekijät. Oppositiossa olevat ja valtavirran ulkopuoliset haastajapuolueet hyödyntävät populistista viestintää useammin, sillä niiden asema mahdollistaa eliitin ja vakiintuneiden instituutioiden kritiikin.
"Hallitus- ja valtavirtapuolueet ovat sen sijaan pidättyväisempiä, koska niiden toimintaa rajaavat institutionaaliset vastuut ja keskeinen rooli päätöksenteossa. Populistinen viestintä näyttäytyy näin strategisena resurssina, jonka käyttö usein vähenee vallan myötä", sanoo väitöskirjatutkija Jon Järviniemi.
Populistinen viestintä ei ole kytkeytynyt yhteen ideologiaan
Tutkimus osoittaa myös, että populistinen viestintä ei ole sidoksissa yhteen ideologiaan. Populistista viestintää esiintyy sekä vasemmisto- että oikeistopuolueissa. Eri poliittiset toimijat hyödyntävät samoja retorisia keinoja – eliitinvastaisuutta, kansakeskeisyyttä ja poissulkemista – mutta soveltavat niitä omista ideologisista lähtökohdistaan käsin.
"Viimeisen 15 vuoden aikana populistinen viestintä on Suomessa yleistynyt ja monimuotoistunut, mutta sen luonne vaihtelee poliittisen tilanteen ja toimijoiden aseman mukaan", Järviniemi kertoo.
Viestintä on joustavaa ja tilannesidonnaista
Tutkimuksen perusteella populistinen viestintä ei ole pysyvä tai yhtenäinen ilmiö, vaan joustava ja tilannesidonnainen poliittisen viestinnän muoto.
"Sen tarkastelu auttaa ymmärtämään, miten demokraattisen politiikan kieltä muokataan ja kyseenalaistetaan sekä miten poliittisessa keskustelussa ajan myötä määritellään keitä ”kansaan” luetaan, ketkä rajataan sen ulkopuolelle ja ketkä esitetään kansan vastaisina tai jopa sen vihollisina", Järviniemi toteaa.
Väitöstutkimus selvittää, ketkä populismia käyttävät ja miten ulkoiset ja sisäiset tekijät muovaavat populistisen viestinnän käyttöä monipuoluejärjestelmässä. Työ lähestyy populismia poliittisen viestinnän näkökulmasta. Populismi ymmärretään tutkimuksessa viestinnällisenä tyylinä ja keinovalikoimana, joka korostuu erityisesti poliittisen epävarmuuden ja murrosten aikana.
Tutkimus perustuu poliitikkojen puheiden analyysiin perinteisessä mediassa ja eduskuntakeskusteluissa.
