Ahmat ovat palaamassa Etelä-Suomeen – utelias näätäeläin viihtyy vanhoissa yhtenäisissä metsissä
Itä-Suomen ahmakanta on leviämässä yhä etelämmäksi, paljastaa Aalto-yliopiston tutkimus. Uudet reviirit ovat yhtenäisiä ja vanhoja metsiä, mutta tutkijoiden yllätykseksi ahmalle kelpaa etelässä myös lehtimetsät. Vaikka kanta elpyy, se on vielä uhanalainen, tutkija Pinja-Emilia Lämsä kertoo.
Kalle Pusa
Ahma on viekas ja ovela näätäeläin, joka uteliaasti tutkailee laajaakin reviiriään. Uteliaimpia yksilöitä, jotka usein ovat nuoria ahmoja, on nähty jopa pääkaupunkiseudulla sekä Varsinais-Suomessa.
Alkuvuodesta uutisoitiin jopa Turussa nähdystä ahmasta.
Ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse lajin leviämisestä uusille alueille, vaan ahmat ovat paluumuuttajia.
“Ahmat ovat palaamassa niille seuduille, joista ne aikanaan ajettiin pois itään”, Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä kertoo.
Lämsän juuri julkaiseman tutkimuksensa mukaan tämä iso näätäeläin on levinnyt nyt Etelä-Suomeen, ja lajia tavataan yhä useammin jopa Pirkanmaan korkeudella.
Tutkijat selvittivät, millaisille Etelä-Suomen alueille ahmat ovat palanneet. Tutkimus on yksi ensimmäisistä, joissa tarkastelualue on koko Suomi, ja yksi harvoista, jotka käsittelevät juuri näätäeläimiä.
Hypoteesi havumetsistä oli väärä
Lämsä on ollut kiinnostunut ahmoista jo pitkään, ja hän teki biologian kandidaatin tutkielmansa eläimestä. Väitöskirjassaan hän halusi yhdistää tekniikan ja biologian ja päätyi tutkimaan, kuinka kaukokartoitusta voi käyttää eläinlajien elinympäristöjen tutkimisessa.
Ensimmäisen artikkelinsa aiheeksi hän valitsi juuri ahmat, sillä tutkimuksessa näätäeläimistä on aukko.
“Lintujen elinympäristöjä on tutkittu pitkään kaukokartoituksella, mutta muista eläimistä löytyy vähemmän tutkimusta”, Lämsä kertoo.
Tutkimuksessa käytettiin Luonnonvarakeskuksen lumijälkihavaintoaineistoa, jota on kerätty vuosikymmenten ajan. Aineistossa alueet on jaettu tasasivuisiin kolmioihin, eli niin kutsuttuihin riistakolmioihin, ja näiltä alueilta on säännöllisesti kerätty havaintoaineistoa eri lajien jalanjäljistä.
Vertailuvuotena käytettiin talven 2009–2010 lumijälkihavaintoja, joita verrattiin vuosien 2018–2022 havaintoihin. Tutkimus paljasti, että ahmat ovat levinneet uusille alueille Etelä-Suomessa. Lisäksi tutkimus todisti vääräksi Lämsän hypoteesin siitä, millaisia nämä uudet alueet ovat.
“Itä-Suomen ahma viihtyy tyypillisesti laajoissa ja yhtenäisissä havumetsissä, mutta tutkimus osoitti, että ahmoille kelpaavat kyllä lehtimetsätkin.”
Aivan mitä tahansa metsää ahmat eivät kuitenkaan kelpuuta. Eläimen yksi tärkeimmistä kriteereistä on se, että metsä on riittävän yhtenäistä sekä riittävän vanhaa.
“Aivan vastikään hakatussa metsässä ahma ei viihdy. Eikä se viihdy myöskään pirstoutuneissa talousmetsissä. Ihanne on varttunut yhtenäinen sekametsä”, Lämsä toteaa.
Kanta toipuu, mutta toipumisessa on paikallisia eroja
Suomessa ahmojen kanta on vahvimmillaan Itä-Suomessa, ja toinen kanta löytyy Tunturi-Lapista. Siellä laji on kuitenkin ahtaammalla.
Lapissa ahmat uhkaavat porotaloutta, mikä johtaa salametsästykseen sekä kaatolupiin. Tämän lisäksi ahmaa saa kannanhoidollisesti metsästää Norjassa, joten rajan yli harhailevat ahmat eivät välttämättä koskaan palaa.
Tutkimuksen löytämät Etelä-Suomen ahmat ovat lähtöisin tästä Itä-Suomen hitaasti toipuvasta kannasta.
Kotien pihoille ahmat tuskin eksyvät. Laji on ihmisarka ja osaa vältellä ihmisiä taitavasti. Eli jos ahman näkee kotipihalla, niin sitä ei kannata pelästyä.
Lämsä itse asiassa ilahtuisi tällaisista uutisista.
“Se olisi ihan luontomaailman lottovoitto nähdä ahma Etelä-Suomen luonnossa. Ne ovat kuitenkin yhä niin harvinaisia”, Lämsä toteaa.
Ja vaikka lottovoitto osuisikin kohdalle, niin mitään vaaraa ahmasta ei ihmiselle ole.
“Ainoastaan nurkkaan ajettu ahma saattaa hyökätä ihmistä vastaan.”
Lämsä tiedostaa, että Etelä-Suomessa voi syntyä konflikti maatalouden ja ahmojen välillä. Esimerkiksi lammastiloilla vieraileva ahma voi olla kohtalokas, vaikka eläimen verenhimoisuutta liioitellaan.
“Ahma elää enimmäkseen haaskoilla, eikä se yleensä tapa turhaan. Joskus ahma saattaa surmata nälkäänsä enemmän, mutta vain viedäkseen osan ruoasta säilöön”, Lämsä kertoo.
Ahman taistelutaitoakin liioitellaan. Esimerkiksi Lämsän mukaan hyväkuntoisille poroille ahma ei juuri aiheuta vaaraa, jos lumiolosuhteet ovat poron eduksi: kantavalla hangella poro juoksee ketterästi karkuun.
Kansalaiset kerryttävät tutkimusaineistoa
Lämsällä on jo seuraava kaukokartoitukseen perustuva artikkeli työn alla. Siinäkin tutkitaan riistakolmioiden avulla eläinlajien elinympäristöjä. Tämä tutkimus ei vaadi kenttätyötä, sillä Suomesta löytyy merkittävän laaja kanta-aineisto.
“Suomessa on tehty kansainvälisesti merkittävä määrä tällaista kenttätyötä. Se helpottaa tutkijan työtä, sillä yleensä juuri ekologisen aineiston kerääminen vie eniten aikaa. Jos se pitäisi tehdä itse, niin pelkästään siinä kuluisi koko tohtorikoulutukselle varattu aika.”
Parasta tutkimusta saadaan, kun käytössä on vuosikymmenten aineisto. Yksittäinen tutkija ei voi uhrata vuosikymmeniä yhdelle väitöskirjalle. Toki näinkin tehdään, Lämsä kertoo.
“Lintututkimuksessa ei ole poikkeuksellista, että joku kerää vuosikymmeniä havaintoja ja kirjoittaa sitten väitöskirjan eläkepäivillään”, Lämsä kertoo.
Suomessa Luonnonvarakeskuksen populaatiotutkimusaineiston rikkaus johtuu kansalaisten aktiivisuudesta. Riistakolmioiden havaintoja tuottavat esimerkiksi luontoharrastajat tai metsästäjät. Tämä vuosikymmeniä jatkunut prosessi on akateemikoille runsaudensarvi.
“Suomen järjestely on meille tutkijoille tärkeä. Kansalaistutkimus kerryttää merkittävästi akateemista tietoa. Ja kun aineisto on valmiiksi kerätty, saa tutkija keskittyä sen analysointiin”, Lämsä kertoo.
