Käytetäänkö kohuja poliittisena aseena vaalien kynnyksellä?

Johanna Kohvakka
Vaalikeväänä 2025 nousi kova kohu metsistä. Kaksi päivää ennen vaaleja Seiska uutisoi vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran puolison olevan osakkaana yhteismetsässä, jossa on tehty hakkuita. Vaikka Virralla ei ollut mitään tekemistä hakkuupäätösten kanssa, uutisointi synnytti keskustelua vihreiden uskottavuudesta ilmastopuolueena. Virran käytettyä väärää termiä antaessaan lausuntoa puolisonsa osakkuusmetsän metsähakkuista, kohu oli valmis. Siinä vaiheessa, kun muut lehdet tarttuivat aiheeseen, vaalit olivat tällä kertaa jo ohi.  

Viime vuonna hetki ennen eurovaaleja Seiska uutisoi isosti Virran Helsingin asunnon remontista.

Konkaripoliitikko Satu Hassi kiteytti Verdelle monen vihreän kokemuksen:

”Aika usein juuri vaalien alla vihreiden naamalle on heitetty jokin likaklöntti.”

Vanhat kaavat, uudet muodot

Varmasti kaikki puolueet kokevat ajoittain, että niiden toimia tai ehdokkaita tarkastellaan julkisuudessa valikoivasti tai kohtuuttomasti. Esimerkiksi perussuomalaisiin kohdistuu toistuvasti huomiota heidän ehdokkaidensa vanhoista sanomisista ja rikostuomioista. Myös erityisesti presidentinvaaleihin kuuluu, että ehdokkaiden taustoja ruoditaan hyvin tarkasti. Poliitikoille tämä on osa julkisen tehtävän hintaa – aiempien toimien tai sanomisten esiin nousemiseen on varauduttava.

Tässä jutussa tarkastellaan tapauksia, joiden ajoitus, sisältö tai toistuvuus on herättänyt keskustelua erityisesti vihreiden näkökulmasta – tilanteita, joissa väitteet on kerta toisensa jälkeen osoitettu virheellisiksi tai joiden motiivit ovat herättäneet kysymyksiä. Tavoitteena on avata, miten kohut rakentuvat ja millaisessa dynamiikassa ne usein toimivat osana vaaliuutisointia.

Sama kaava on toistunut jo pitkään juuri ennen vaaleja. Vuonna 1999 vihreät leimattiin mediassa ”kettutytöiksi” turkistarhaiskujen takia, vaikka puolueella ei ollut yhteyttä tekoihin. 

Vuonna 2003 puolueesta tehtiin huumemyönteinen, kun Heidi Hautala oli allekirjoittanut Euroopan parlamentissa vetoomuksen, jossa ehdotettiin, että YK:n jäsenvaltiot voisivat itse päättää kannabiksen sääntelystä. Tuolloin kannabis oli ollut yksi laiton aine listalla, josta päättämistä kansallisella tasolla ehdotettiin. Myöhemmin samaa ehdotti joukko vaikuttajia, muun muassa Kofi Annan.

SDP:n silloisen puoluesihteerin Eero Heinäluoman julistus – ”vihreillä on huumeongelma” – jäi elämään, ja julkinen keskustelu kiihtyi, kun Rosa Meriläinen ehdotti, että pienen kannabismäärän hallussapidosta ei tulisi rangaista. 

Seuraavana vuonna 2004, juuri EU-vaalien alla, Image julkaisi Meriläisen haastattelun, jossa hän kertoi polttaneensa pilveä kansanedustaja-aikanaan. MTV3:n toimittaja tivasi asiasta Meriläiseltä, joka pyörtyi tilanteessa. Tapahtunutta puitiin pitkään ja laajasti.

Samoihin aikoihin paljon pienemmällä huomiolla pääsi tuleva Helsingin kaupunginjohtaja, kokoomuksen Jussi Pajunen, jolla kerrottiin olevan kaksi vanhaa tuomiota huumausainerikoksista.

Sittemmin muun muassa THL on ehdottanut kannabiksen käytön dekriminalisointia, ja monessa Euroopan maassa tämä on jo toteutettu.

Vuonna 2004 kuntavaalien alla jälleen demareiden suunnalta julistettiin, että vihreät on yksityistämässä HKL:n bussiyhtiöt. Todellisuudessa kyse oli yhtiöittämisestä, joka oli vaatimus YTV:n kilpailutuksiin osallistumiselle. 

“Nykyaikana tämä väärä tieto olisi pystytty kumoamaan nopeasti sosiaalisessa mediassa, mutta silloin ei pystytty, ja se maksoi vihreille vaaleissa paljon”, muistelee Osmo Soininvaara Verdelle. 

Poliittisilla vastustajilla on usein insentiivi tarttua myös vihreiden lipsahduksiin. Media toimii dynamiikassa mukana, koska moraalinen ristiriita, tuttu hahmo ja mielenkiintoinen vastakkainasettelu täyttävät uutiskriteerit - erityisesti vaalien alla. Usein pienikin virhe tai epäselvä tilanne saa suhteettomat mittasuhteet.

Joskus vanha asia nostetaan esiin juuri vaalien alla. Esimerkiksi vuonna 2021 juuri kuntavaalien alla Yle julkaisi jutun siitä, että Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestaria Anni Sinnemäkeä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Meilahden huvila-alueen asukkaiden vuoden 2016 poikkeuslupapäätöksestä tekemä tutkintapyyntö oli kuitenkin ollut jo pitkään tiedossa. Myöhemmin korkein hallinto-oikeus totesi, ettei Sinnemäen toiminnassa ollut moitittavaa.

Jos kohu iskee päivää tai kahta ennen vaaleja, se pelaa aikaa vastaan. Poliitikko ei välttämättä ehdi korjata virheellisiä väitteitä tai tarjota kontekstia ennen kuin äänet on jo annettu. Kohu voi myös viedä ehdokkaan tai puolueen johdon ajan ja huomion muulta vaalityöltä. Tällöin kohu vaikuttaa vaaleihin paitsi sisällöllään, myös puolueen resursseja sitomalla.

Välillä vaalikohuissa on toki myös syytä. Vihreiden nuorten puheenjohtajan pilven polttelu vaalimökin takana tuomittiin vihreidenkin sisällä laajasti. 

Joskus tarkoituksella nostettujen kohujen taustalla ei ole välttämättä vaalimenestykseen vaikuttaminen, vaan vaikkapa taloudelliset tai henkilökohtaiset intressit. 

Vuonna 2013 Heidi Hautalan eroon kehitysministerin tehtävästä johtaneen kohun alullepanijoiksi ilmoittautuivat Suomen Merimies-Unionin aktiivit. He kertoivat Ylelle pelänneensä alansa työpaikkojen puolesta. Miehet eivät halunneet, että Hautala estäisi Arctia Shippingin yhteistyön öljyjätti Shellin kanssa. 

Kohujen taustalla saattaa olla myös henkilö, jolla on henkilökohtaisista syistä kumpuava motivaatio. Esimerkiksi viime vuonna Seiska uutisoi isosti, että Virrasta on tehty rikosilmoitus. Ex-mies oli jättänyt poliisille tutkintapyynnön, jossa Virran väitettiin kavaltaneen rahaa. Poliisi pian kuitenkin ilmoitti, että esitutkintaa ei aloiteta, eli Virta ei missään vaiheessa ollut edes epäiltynä rikoksesta.

Media oli jo aiemmin uutisoinut Virtaan kohdistuvasta pitkäaikaisesta vainoamisesta, joka on sisältänyt myös perättömiä rikosilmoituksia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi vuonna 2023 oikeuden päätöksestä, jossa oli todettu Virran ex-miehen ja tämän lähipiirin ottaneen useita kertoja yhteyttä lehdistöön ja muihin toimijoihin mustamaalatakseen Virtaa. Tästä huolimatta tutkintapyynnöstä uutisoitiin laajasti ilman viittausta mahdolliseen mustamaalaukseen. Useimmat mediat korjasivat virheellisen uutisointinsa asiasta myöhemmin JSN:n ohjeiden mukaisesti.

Ensimmäisen vuoden kansanedustaja Fatim Diarra joutuu usein kohujen keskelle myös vaalien välillä. Räväkkänä persoonana tunnetun Diarran sanomisiin on helppo tarttua joskus aiheellisestikin, mutta esimerkiksi tänä keväänä feministisessä kiroiluiltamassa tapahtunut esiintyminen irrotettiin asiayhteydestään ja uutisoitiin monessa lehdessä harhaanjohtavasti. Esimerkiksi Ilta-Sanomat otsikoi "Salakuvattu video leviää somessa – kansanedustaja kiroilee 12 kertaa reilussa puolessa minuutissa" ja Helsingin Sanomat otsikoi jutun "Verkossa leviää video ankarasti kiroilevasta Fatim Diarrasta – Väittää median suosivan valkoisia” liittyen uutisointiin kansanedustajan Taiwanin matkasta. Juttuun oli myöhemmin lisätty tieto siitä, että kyseessä oli feministinen kiroiluiltama. Feministinen kiroiluiltama on kymmenen vuotta sitten perustettu tapahtumakonsepti, jossa osallistujat voivat nousta lavalle jakamaan kokemuksiaan patriarkaatin aiheuttamasta turhautumisesta, usein humoristisesti ja kirosanoja käyttäen. 

Sitä paitsi suurempi uutinen olisi ehkä ollut, että Krista Mikkonen kiroili iltamassa?

Miksi vaalikohuilla isketään?

Yhteistä kaikille näille kohuille näyttäisi olevan moraalinen koukku: poliitikko, joka ei vaikuta elävän sanojensa mukaan, on erityisen helppo kohde. Sosiaalisessa mediassa tällaiset tapaukset saavat aikaan moraalista pöyristymistä etenkin puoluekentän oikealta laidalta.

Miksi nämä moraaliset vaalikohut tuntuvat iskevät erityisesti vihreisiin? Yksi syy lienee vihreiden rooli arvojen merkitystä korostavana puolueena. Kun puolue profiloituu moraalisesti kunnianhimoiseksi – ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, eläinten, ihmisoikeuksien tai vähemmistöjen puolustajaksi – pienikin ristiriita herättää voimakkaamman reaktion kuin monessa muussa puolueessa. Tilaisuuteen horjuttaa vihreiden uskottavuutta arvojen puolustajana halutaan heti tarttua. Oikeistopopulistilta ei yleensä odoteta moraalisia valintoja, päästötöntä elämää ja totuuden puhumista. 

Toiseksi vihreät koetaan usein kaupunkilaisiksi, korkeakoulutetuiksi ja elitistisiksi – nämä ovat ominaisuuksia, jotka ärsyttävät tiettyjä poliittisia ryhmiä ja joita he siksi mielellään vastustavat.

Toimittaja Pekka Mykkänen tarkastelee tuoreessa kirjassaan Likainen somesota erityisesti perussuomalaisten roolia kohujen tuottajana. Hänen mukaansa puolueen sosiaalisessa mediassa harjoittama järjestelmällinen provosointi ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuva hämmentäminen ei ole sattumanvaraista, vaan tietoinen strategia, jolla ohjataan julkista keskustelua.

Useat viime vuosien vihreisiin kohdistuneet kohut ovat saaneet alkunsa nimenomaan oikeistopopulistien ja keskustaoikeiston suunnalta.

Sosiaalisen median ja kohuja suosivan uutiskulttuurin myötä ajoitetun vaalikohun vaikutus on vuosien saatossa vain kasvanut. Vaikka moni kohu perustuu liioitteluun tai virhetulkintoihin, niiden vaikutus voi olla todellinen: äänestäjät menettävät luottamusta ja vievät mediahuomion pois vaalien asiasisällöistä. 

Kun kohuja esiintyy toistuvasti juuri ennen vaaleja, niiden strateginen merkitys on kiistaton.