Kukaan ei voi tietää etukäteen, päätyykö loppuvuosiksi hoivakotiin, hoitolaitokseen tai säännöllisen kotihoidon piiriin. Yli viidesosalle yli 75-vuotiaista näin käy. Tämä joukko kasvaa koko ajan sitä mukaa kun väestö vanhenee.
Hoivan asiakkaiden monista ongelmista yksi on hoivattavan viimeisten tuntien, päivien tai viikkojen hoito. Vanhustyön keskusliitto muistuttaa kaikkia täysi-ikäisiä edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekemisestä. Usein kuitenkin hoivakoteihin tulevat vanhukset eivät ole kirjanneet ylös hoitotahtoaan eivätkä sitä enää kykene tekemään.
Elämän loppuvaiheessa olevia varten terveydenhoidon ammattilaisilla pitäisi olla käytössään hoitosuunnitelma, johon olisi kirjattu hoidon tarve eri tilanteissa. Suunnitelmaa voidaan tarvittaessa tarkistaa ja muuttaa, mutta perustana on pätevään taudinmääritykseen ja asianmukaiseen lääketieteelliseen tietoon perustuva suunnitelma.
Hoitosuunnitelmassa pitää ottaa huomioon itse laadittu hoitotahto, joskaan potilaalla ei ole subjektiivista oikeutta saada mitä tahansa hoitoa.
Pitkäaikaissairaiden, monisairaiden, hauraiden kuolemaa lähestyvien vanhusten kohdalla hoitosuunnitelman osana voi olla hoidonrajaus, esimerkiksi elvyttämättäjättämispäätös, ns. DNR. Hoitosuunnitelma pitää Valviran ohjeiden mukaan laatia yhdessä potilaan/asiakkaan tai tarvittaessa hänen läheisensä kanssa.
Pelkkä hoitotahdosta ja hoitosuunnitelmasta puhuminen saa monet pelkäämään, että niillä etsitään vain keinoa tyhjentää hoitopaikkoja seuraaville potilaille.
Vanhuksia koskevat ennakoivat hoitosuunnitelmat ovat herkkä asia ja saattavat järkyttää omaisia, jotka eivät ole olleet keskusteluissa mukana. Vanhuksen oma tahtokin, kirjallisesti hoitotahdolla ilmaistuna, voi olla omaisten mielestä väärä. Ongelmallista on myös muistisairauksien eteneminen ja hoidettavan henkilön mahdollinen mielenmuutos, josta ei voida olla varmoja. Pelkkä hoitotahdosta ja hoitosuunnitelmasta puhuminen saa monet pelkäämään, että niillä etsitään vain keinoa tyhjentää hoitopaikkoja seuraaville potilaille.
Ensihoitolääkäri Heidi Kangasniemi on tutkinut oman alansa lääkärien työtä väitöskirjassaan Limitations of Medical Treatments in Prehospital Emergency Medicine. Tutkimuksen mukaan puutteelliset hoitosuunnitelmat aiheuttavat potilaille inhimillistä kärsimystä. Liian heikkoja, elämän loppumetreillä olevia potilaita yritetään elvyttää.
Pirkanmaata koskevassa osassa selvisi, että iäkkäistä elvytetyistä sydämenpysähdyspotilaista kolme prosenttia (kaksi henkilöä) oli elossa kolmen kuukauden kohdalla. He olivat molemmat alle 70-vuotiaita. Hoivakodeissa elvytetyistä kukaan ei selvinnyt.
Samaan aikaan kun murehditaan hoitoa, jota ei ehditä antaa ja jota jonotetaan tuntikausia, pitää siis myös miettiä, mitä hoitoa annetaan turhaan. Ensihoitolääkärien työssä tämä kahtiajakoisuus näkyy selvästi.
0 kommenttia