Historioitsija Jussi Jalonen esittää erinomaisessa Ukrainan sotaa koskevassa artikkelissaan, että yhtenä syynä Ukrainan sotaan on ongelma nimeltään “modernisaation jättömaat”. Termi on erinomainen kuvaamaan sitä, että moderni, jälkiteollinen osaamiseen perustuva yhteiskunta on hyödyttänyt koulutettua eliittiä ja keskittänyt menestystä suuriin kaupunkeihin. Suuri osa väestöstä ja alueista kokee jääneensä syrjään. Nils Torvalds on käyttänyt termiä “hylkysyrjä”, mutta jättömaa kuvaa paremmin sitä, ettei ongelma koske vain syrjäkyliä vaan laajoja, ennen kukoistaneita alueita.
Maatalouden nopea alasajo synnytti protestina Veikko Vennamon johtaman SMP:n. Viimeisen 30 vuoden aikana toteutunut teollisten työpaikkojen alasajo iski demarien kannatukseen ja nosti Timo Soinin perussuomalaiset.
Ilmiö on suurena syynä siihen, ettei Francis Fukuyaman 30 vuotta sitten kirjassaan Historian loppu esittämä ennustus liberaalin markkinatalouden lopullisesta voitosta ole toteutunut. Siihen ennustukseen uskottiin jopa uskottiin jopa Kiinassa, josta tuli Suomeen valtuuskuntia tutkimaan oikeusvaltion rakenteita Kiinaan kopioitaviksi.
Kiina on osoittanut, että valtiojohtoinen markkinatalous toimii paremmin kuin liberaali markkinatalous. Euroopan ja Yhdysvaltain ongelmat ovat himmentäneet liberaalin yhteiskunnan sädekehää. Kiinassa matkitaan mieluummin yhden johtavan puolueen Singaporea kuin moniarvoisia länsieurooppalaisia demokratioita.
Kekkosen ajan Suomi oli hyvä esimerkki menestyneestä valtiojohtoisesta markkinataloudesta, joka toimi taloudellisella kasvulla mitattuna erinomaisesti. Se oli kuitenkin teollistuvan yhteiskunnan malli, ei jälkiteollisen osaamiseen perustuvan yhteiskunnan malli.
Liberaali demokratia ei toimi, ellei sen tuoma kehitys hyödytä kaikkia.
Vaikka Kiinalla menee hyvin, Venäjällä menee huonosti. Se on valtiojohtoinen kuten Kiina, mutta markkinataloudeksi sitä ei oikein voi kutsua. Catherine Beltonin kirja Putinin sisäpiirissä on järkyttävä kuvaus venäläisestä kleptokratiasta, jossa valtio on toisaalta antanut joidenkin kaapata miljardiomaisuuksia, mutta joka toisaalta edellyttää omistajilta Putinin käskyjen noudattamista.
Talous ei menesty, jos sen säännöt perustuvat hallinnolliseen mielivaltaan. Eikä ole menestynyt. Suomalaisen kuluttajan on vaikea boikotoida venäläisiä tuotteita. Mitä kulutustavaroita Venäjä muka tuottaa? Maa keskittyy myymään luonnonvarojaan vähän niin kuin siirtomaat ennen, ja niidenkin myynti on annettu erioikeuksina sopiville tahoille.
Ei historia ole loppunut vieläkään. Olojen tiukkeneminen ja kleptokraattisten piirteiden voimistuminen voivat vielä kääntää Kiinankin kehityksen.
Se että Kiinan kaltaisissa maissa menee liberaaleja länsimaita paremmin, ei johdu Kiinan erinomaisuudesta, vaan pikemminkin länsimaiden vaikeuksista. Liberaali demokratia ei toimi, ellei sen tuoma kehitys hyödytä kaikkia.
Seurauksina on ollut muun muassa Trumpin valinta, Brexit, Ranskan keltaliivit sekä Puolan, Unkarin ja Turkin luisuminen pois demokratian tieltä. Sunnuntaina saamme jännittää, kostavatko ranskalaiset äänestäjät eliitille valitsemalla presidentiksi Putinin sylikoiran.
Mitä tekemistä tällä on Ukrainan sodan kanssa? Jalosen mukaan separistiset pyrkimykset Itä-Ukrainassa eivät ole tyystin vailla pohjaa. Itä-Ukrainalla on takanaan loistava menneisyys teollisena mahtialueena ja ankea nykyisyys, kuten niin monella entisellä teollisuusalueella. Katkeruus menestyneempää Länsi-Ukrainaa kohtaan on ollut suurta. Tätä Putin luuli pystyvänsä käyttämään hyväksi, mutta onnistuikin yhdistämään ennen riitaisat ukrainalaiset.
Ehkäpä myös Venäjän katkeruuden länsimaita kohtaan selittää se, että koko Venäjä voidaan laskea modernisaation jättömaaksi.
Jos liberaalit demokratiat halutaan pelastaa, on modernisaation jättömaiden ongelma korjattava. Se pitäisi kuitenkin tehdä modernisaatiota tuhoamatta, ellei koko maasta haluta modernisaation jättömaata.
Suomen keskusta liputtaa alueellisten tulonsiirtojen ja maatalouden puolesta. Ongelman ytimen muodostaa kuitenkin teollisuus ja teollisten ammattien katoaminen. Ne eivät ole keskustan vaan demarien valta-alueita – tai olivat. Nyt niissä moni äänestää perussuomalaisia.
Suomessa pitäisi paikalleen jämähtäneen koulutustason kohottaminen käynnistää uudestaan, jotta useampi pääsisi voittajien joukkoon modernisaatiossa.
Koko kansan työllisyyttä parantaisi elävä palveluyhteiskunta, jonka piiriin syntyy kaikille sopivia työpaikkoja. Niistä kuitenkin merkittävä osa olisi matalapalkkaisia, koska palvelujen ostajat eivät suostu maksamaan enempää. Sosiaalisen koherenssin nimissä tuloerojen tasaamista tulisi tehostaa.
Toivottavasti lopputuloksena olisi moderni, menestyvä ja sosiaalisesti tasa-arvoinen maa, jossa taas kaikki kokisivat olevansa samassa veneessä.
Singapore on tosiaan ollut monessa esikuva Kiinalle.
Aikoinaan Deng Xiaopingin ja Jiang Zemin tärkeimpiä neuvonantajia markkinataloudessa olivat Singaporen pääministeri Lee Kuan Yew ja Hong Kongilainen liikemies Li Ka-shing.
Oden ”Modernisaation jättömaat”- teema on ajankohtainen ja tärkeä.
Itse olen katsellut tätä yli 40 vuotta asumalla ja työskentelemällä 6 eri maassa, sekä kehittämällä ja myymällä suomallista huipputekniikkaa armottomilla globaalimarkkinoilla.
Näen globaalin taloussodan ja Suomen tilanteen nyt tällaisena:
1) Päinvastoin kuin usein väitetään, talouden globalisaation ei ole juurikaan heikkenemässä pandemiain, talousliberalismin ongelmien, USA:n ja Kiinan välisen taloussodan, erilaisten sanktioiden, toimitusketjujen ongelmien, jne. johdosta, mutta globaali taloussota on merkittävästi muuttumassa.
2) Nyt meneillään olevan, kovalla vauhdilla etenevän globaalin taloussodan voittavat loppupeleissä suuret globaalifirmat, jotka toimivat kansallisten rajojen yli. Niillä on käytössään valtavat kassavarat, paras tekniikka ja maailman pätevin / ketterin johto.
Ne hakevat parasta tuottoa varoilleen sijoittamalla toimintansa kilpailukykyisimpiin maihin. Ne perustavat sinne sisaryrityksiään, mutta siirtävät voittonsa verotuksellisesti edullisiin paikkoihin.
3) Poliittisesti johdetut, jäykät ja hidasliikkeiset maat eivät pysy tässä kovatempoisessa kehityksessä mitenkään mukana.
4) Sekavasti johdettu EU ja talouskasvulla mitattuna rupusakkiin kuuluva paikaleen jämähtänyt Suomi kuuluvat häviäjien joukkoon.
5) Suomi voisi siirtyä voittajien joukkoon näillä keinoilla:
– Poistamalla Suomen merkittävä poliittinen maariski, joka on seuratusta suomalaisen eliitin ja ay-liikkeen traagisesta irtaantumisesta talousrealiteeteista.
– On tehtävä varsinkin 300 000 pk-yrityksillemme kiinnostavaksi / mahdolliseksi ottaa riskiä, vaurastua, investoida uuteen tekniikkaan ja työllistää merkittävä osa 400 000 työttömästämme.
– Laskettava verotusta / varsinkin palkkaverotusta sellaiselle tasolle, etteivät parhaat yritykset ja osaajat karkaa tsunamina ulkomaille.
– Kannattaa muistaa se, että työt ovat nykyisin jakaantuneet tuhansiin ja alati muuttuviin erikoisaloihin siten, etteivät koulut pysty niihin riittävästi ”valmiita” tekijöitä kouluttamaan.
Tästä syystä on annettava varsinkin ”jättömaalaisille” ihan oikea mahdollisuus oppia uusi ammatti 1-2 vuotisessa hands-on yritysten työharjoittelussa.
Seppo Korppoo, 30+ vuotta 24/7 pk-vientiyrittäjä
Kyse ei ole yleisestä kurjistumisesta vaan hyvinvoinnin jakauman globaalin rakenteen muuttumisesta siten, että Nike-työt uhkaavat siirtyä myös ennen vauraisiin maihin. Kun tätä torjutaan, saattavat keinot heikentää kilpailukykyä jolloin Kiinakin näyttää väliaikaisesti kilpailukykyiseltä.
Tätä voi verrata nuorempien sisarusten köyhtymiseen raivauskelpoisen viljelymaan loppuessa. Sisarusten on eläteiksi jäämisen uhkaamina keksittävä muita ammatteja pärjätäkseen, ja keksivätkin, mutta tulonmuodostuksen on seurattava perässä.
Globaali eriarvoisuus on ollut liian helppo hyväksyä samalla kun paikallinen eriarvoisuus kutakuinkin kielletään.
En kannata paikallista eriarvoisuutta mutta loogillisessa katsannossa tämä johtaa tarpeeseen tasata elintaso yli maailman. Ehdotapa sitä sdp:n ay-siivelle!