Ukrainasta on lähtenyt jo yli 1,7 miljoonaa pakolaista sodan alta pois. Heistä noin miljoona on saapunut Puolaan. Ukrainalaiset voivat matkustaa ilman viisumia, eikä Suomessakaan ole käsitystä tähän mennessä tulleiden määrästä. Useimmat siirtyvät suoraan perheenjäsenten tai tuttavien luo asumaan. Suomessa asuu pysyvästi yli 7 000 ukrainalaista.
Vain pieni osa tulijoista on hakenut turvapaikkaa ja hyvä niin, sillä tilapäisen suojelun ideana on juuri taata ukrainalaisille vuodeksi suojaa ilman pitkää ja epävarmaa turvapaikkaprosessia. Kun 90 päivän oleskelu tulee täyteen, tulijoiden pitäisi kuitenkin ilmoittautua viranomaisille.
Suomalaisten auttamishalu on pursunut yli äyräiden niin, että viranomaisten pitää suorastaan toppuutella. Ihan mitä tahansa tavaraa ei kannattaisi tarjota, ihan kenen tahansa ei kannattaisi lähteä omin neuvoin auttamaan, eikä ihan mihin tahansa rahankeräykseen pitäisi luottaa.
Maahanmuuttoviraston voimavarat ovat myös rajalliset ja niinpä Migri ostaa Suomen Punaiselta Ristiltä koordinointiapua. Sivuston www.punainenristi.fi/ukrainainfo kautta voi ilmoittautua mukaan, jos haluaa vaikkapa tarjota yksityismajoitusta tulijoille.
TV-kuvat ovat tarjonneet lohduttomia näkymiä ukrainalaisperheiden kärsimyksistä Venäjän hyökkäyksen keskellä. Itkevät äidit toistavat uutispätkissä päivästä toiseen haluavansa takaisin kotiin, jos se vain on mahdollista.
Venäjän hyökkäys alkoi vajaa kaksi viikkoa sitten, eikä kukaan tiedä, mihin ollaan menossa. Loppuuko sota niin, että maahan voidaan palata? Ja jos voidaan palata, niin milloin?
Kuinka moni aloittaa syksyllä koulun ja missä valmistavia luokkia tarvitaan?
Suomenkin viranomaiset ovat siis järjestäneet lisää paikkoja vastaanottokeskuksiin ja varautuneet tukitoimiin epävarmuuden keskellä. Pitäisikö ukrainalaisia sijoittaa suoraan kuntiin vai keskittää? Kuinka paljon väkeä lopulta tulee, millaista tukea tarvitaan? Aloitetaanko suomen kieliopinnot? Kuinka moni aloittaa syksyllä koulun ja missä valmistavia luokkia tarvitaan?
Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Tulijoiden kannalta on kuitenkin hyvä, että heti voi luottaa vuoden mittaiseen välitilaan. Mitään turvapaikkahakemusruljanssia ei tarvitse heti aloittaa.
Sympatiaa riittää, mutta ei kaikille
Ukrainalaisten vastaanotto on jo herättänyt myös kysymyksen siitä, miksi heitä kohdellaan eri tavalla kuin muita maahan tulijoita. Selvyyden vuoksi: he ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin. Siinä ei ole mitään väärää.
Mutta samanlainen laupeus ei ole osunut muiden kohdalle. Syyrian sotaa paenneet jätettiin pitkälti joko Kreikan saarille kurjiin oloihin ja Turkkiin erityissopimusten mukaan. Syyriassa sotatilanne oli tietenkin sekavampi, mutta kyllä sielläkin Venäjä oli isossa vastuussa siviiliväestöön kohdistuvista tuhotoimista.
Irakin ja Afganistanin kohdalla erityisen kylmän vastaanoton saivat nuoret miehet, joiden olisi arvostelijoiden mukaan pitänyt jäädä sotimaan.
Ukrainastahan pääsevät rajan yli vain naiset ja lapset ja täysi-ikäisten miesten pitää jäädä auttamaan maanpuolustuksessa tavalla tai toisella. Naiset ja lapset herättävät enemmän sääliä kuin armeijaikäiset miehet – varsinkin, kun tulijat ovat kuin ”naapurista”, lapset pikkureppuineen ja tupsumyssyineen.
Ukrainan koetaan myös taistelevan eturintamassa Venäjää vastaan, ikään kuin Suomenkin puolesta.
Mutta toivoisi tosiaan, että suhtautuisimme yhtä lailla myös muihin. Ne 3 000 turvapaikanhakijaa, jotka ovat olleet Suomessa vuodesta 2015 tai 2016 ilman pysyvää oleskelulupaa, pitäisi jo armahtaa. Ei ole kenenkään edun mukaista, että ihmisiä pidetään vuosikausia välitilassa ilman mahdollisuutta päästä yhteiskuntaan. Eikä yhteiskunnalle ole eduksi laittoman varjomaailman syntyminen.
Autetaan ukrainalaisia eikä unohdeta muitakaan. Moneen kertaan on todettu, että Suomi tarvitsee lisää väkeä. Pidetään huoli, että tänne tulleet kotoutuvat, saavat kielitaitoa, koulutusta ja työpaikan. Nyt he tarvitsevat meitä, mutta pitkällä tähtäyksellä myös me tarvitsemme heitä.
0 kommenttia