Yksi koronan vastaisen taistelun kummallisuuksista on, että eri aloihin kohdistuvien rajoitus- ja tukitoimien ihmettely ei tunnu tavoittavan päättäjiä. Koronasta kärsivien alojen tukitoimissa ei taiteilijoiden mielestä oteta kunnolla huomioon freelancereiden toimeentulo-ongelmia.
Perusteluja ei ole kuulunut sille, miksi baari on vähemmän vaarallinen kuin teatteri tai kuntosali. Koronarajoitustoimet ovat jatkuvasti olleet ristiriidassa viranomaisten riskiarvion kanssa.
Perustelu on yleensä rajoittunut siihen, että eri aloja koskevista rajoituksista päätetään eri tahoilla. Seuraaviin kysymyksiin eli miksi ja aiotaanko tilanne muuttaa, ei vastauksia näy.
Jostakin syystä media ei saa päättäjiä asiasta tilille. Verde-lehtikin yritti, mutta turhaan.
Valta- ja vastuukysymyksiin liittyy myös ihmettely siitä, että koronan vastaisessa taistelussa juridiikka vaikuttaa yhtä paljon kuin lääketiede. Suomessa käydään jatkuvasti keskustelua siitä, kellä on oikeus antaa mitäkin määräyksiä. Toimista on tehty valituksia ainakin hallinto-oikeuksiin.
Vanhukset eristettiin
Koronan leviämisen vastaisen työn ensimmäiset keskustelua herättäneet toimet olivat vanhemman väestön lähes täysi eristäminen sekä Uudenmaan sulku. Niistä käytiin rajuakin keskustelua, jossa viranomaiset ja päättäjät kertoivat perustelut. Niistä saattoi olla montaa mieltä, mutta ne olivat tiedossa. Molemmat rajoitustoimet ovat sittemmin jääneet.
Vanhusten lisäksi tiukoista koronatoimista kärsivät sitten koululaiset. Etäopetus sopi toisille, ei läheskään kaikille. Puhuttiin erilaisista kotioloista johtuvasta eriarvoisuudesta, myös lapsista, joilta jää päivän ainoa lämmin ateria saamatta.
Koululaisten ongelma on otettu vakavasti, ja nyt suurin osa päättäjistä sanoo olevansa sitä mieltä, että lapsiin kohdistuvat rajoitukset otetaan käyttöön vasta viimeisenä. Näin siitä huolimatta, että tauti leviää nyt myös koulujen kautta. Etäopetuksen haitat olisivat suuremmat kuin hyödyt, katsoi THL.
Tällainen vertailu on tullut tutuksi THL:n kommenteissa, kun monien muiden tahojen retoriikassa ovat toistuneet ilmaisut ainoa vaihtoehto tai ei mitään järkeä.
Ravintolat näkyvät
Kolmas koronatoimista kärsinyt ryhmä vanhusten sekä lasten ja nuorten ohella on matkailu- ja ravitsemusala, sekä yrittäjät että työntekijät. Alan yrittäjät ovat saaneet äänensä kuuluviin. Alan etujärjestön Maran toimitusjohtaja Timo Lappi on median kautta tullut yhtä tutuksi kuin koronatoimista vastaavat viranomaiset.
Neljäs taho, tapahtuma-ala tuntuu kärsineen suurimmat rajoitukset mutta kärsineen hiljaa tahollaan.
Kun uusista rajoitustoimista keskustellaan, Mara ry:n terveiset tulevat selväksi, mutta Suomen Teatterit ry, Museoliitto ry, Sinfoniaorkesterit ry ja monet muut eivät näy mediassa, eivät myöskään liikunta-alan toimijoiden järjestöt.
Laittomia esityksiä
Esitystaiteilija, freelancer-kenttää edustava Titta Halinen hermostui, kun kulttuurialaa rajoitettiin hänen mielestään liian ankarasti eikä alan ääni kuulunut. Hän organisoi kumppaneineen erilaista toimintaa. Aiheet Kuusiplus ja Laiton tapahtuma alkoivat näkyä erityisesti somessa. Nimitysten takana oli silloinen ohje, jossa kulttuuritapahtuman osanottajamäärä rajattiin kuuteen.
Kampanjassa muun muassa järjestettiin tapahtumia, joissa sallittu osanottajamäärä ylitettiin yhdellä. Järjestäjät ilmiantoivat itsensä, mutta poliisi ei reagoinut.
Kampanjan yhteydessä on käyty ajoittain räväkkääkin keskustelua tapahtumiin kohdistuvista rajoituksista, sekä niiden laillisuudesta että tarkoituksenmukaisuudesta. Kohteena ovat olleet paitsi viranomaiset ja poliitikot, myös alan järjestöt ja alan sisäinen solidaarisuus.
Halinen edustaa taiteen vapaata kenttää, joka on yleensä ja myös koronan aikana hyvin erilaisessa asemassa kuin valtionosuuslaitosten henkilöstö, jolla yleensä on kiinteät työsuhteet.
Suuri osa kulttuurin tekijöistä on kuitenkin freelancereita, Halinen muistuttaa.
“Heidän asemansa on ollut kaikista huonoin.”
Halinen on ihmetellyt, miksei kulttuurialan järjestöjen panosta julkisuudessa ole juuri näkynyt. Nyttemmin tilanne on hänen mukaansa kuitenkin hiukan parantunut.
“Minä olen tällainen rääväsuu. Haluan, että asiat tehdään selväksi niin, että se näkyy”, Halinen sanoo.
Hän kertoo kyllä kuulevansa jatkuvasti, että asioihin vaikutetaan taustalla, mutta kokee, että hiljainen taustalla vaikuttaminen ei näytä vaikuttavan mihinkään.
Ei vastakkainasettelua
Halinen ei halua nähdä ravintola- ja kulttuurialojen vastakkainasettelua. Halinen sanoo itsekin mielellään käyvänsä ravintolassa syömässä ja baarissa lasillisella tai parilla, siis myös korona-aikana.
Hän kuitenkin kertoo hermostuneensa siinä vaiheessa, kun baarit saivat olla auki, mutta koulujen sulkemista suunniteltiin.
Halisen kritiikin keskeinen kohde on STM, joka ohjeistaa aluehallintovirastoja, jotka rajoittavat tapahtumien järjestämistä.
“Me (kulttuuriala) jos kuka todella osaamme järjestää tapahtumia myös koronaturvallisesti, mutta se ei tunnu merkitsevän mitään.”
“Onhan tässä tullut selvä viesti siitä, meitä ei oikeasti arvosteta, meitä ei tarvita.”
Halisen kritiikki kohdistuu myös suomalaiseen terveyspolitiikkaan, jota hänen mukaansa on ajettu alas viimeiset 20 vuotta. Tämän seurauksena korona ajoi sen vaikeuksiin, minkä takia nyt asetetaan erilaisia rajoituksia.
“Ja me (kulttuuriala) joudumme sitten siitä maksajiksi.”
Taiteilijoilta puuttuu lokero
Halisen näkemys vapaan taidekentän toimijoiden asemasta saavat selvää tukea Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Lotta Junnilaisen tutkimuksesta, jossa hän on kartoittanut kulttuurialan itsensätyöllistäjien asemaa koronarajoitusten aikana.
Yleishavaintona hän tiivistää, että monet ovat turhautuneita ja kokevat, ettei heidän tilannettaan ymmärretä.
Junnilaisen mukaan hänen tutkimuksensa haastattelut osoittavat, että suomalaisen yhteiskunnan tukijärjestelmät eivät tunnista kulttuurialalla tehtävää työtä oikeaksi työksi, tukea on vaikea saada ja selvitäkseen monet joutuvat kääntymään läheisten ja henkilökohtaisten turvaverkkojen puoleen. Yhteiskuntapolitiikka-lehteen kirjoittamassaan analyysissä Junnilainen miettii, kenellä ylipäätään on mahdollisuus työskennellä epävarmalla kulttuurialalla ja mitä itsensätyöllistäjien sosiaaliturvalle pitäisi tehdä.
Junnilainen törmäsi Halisenkin esiinnostamaan kysymykseen taitelijoiden kohtelemisesta yrittäjinä. Koska itsensätyöllistäjiä on vaikea lokeroida, viranomaiset tulkitsevat heidät usein yrittäjäksi, vaikkei yritystä ole perustettu, Junnilainen toteaa.
Yleinen kokemus on, että viranomaisilla ei ole käsitystä siitä, mihin lokeroon taiteilijat pitäisi laittaa – ja omaa lokeroa heille ei ole.
Maahanmuuttajat haluavat pärjätä itse
Vaikka ravitsemusala on lähes hallinnut julkisuutta yrityskentän koronavaikutuksista, pandemia on tietysti koskenut muitakin ryhmiä.
Helsingin yliopistossa on tutkittu maahanmuuttajayrittäjien kokemuksia ja käsityksiä koronatoimista.
Kesällä 2020, kun koronassa elettiin vähän helpompaa vaihetta, maahanmuuttajayrittäjien vallitseva suhtautumistapa oli, että yrittäjän pitää selvitä, kertoo tutkijatohtori Pekka Tuominen.
Samoja yrittäjiä haastateltiin uudestaan kesällä 2021, kun tilanne oli pahentunut edellisen kesän jälkeen.
“Yrittäjäeetos oli edelleen vahva, mutta tukeakin oli tarvittu. Siihen suhtauduttiin kuitenkin usein vähän häpeillen. Tutkimuksessa tuli myös vahvasti esiin, että maahanmuuttajayrittäjät indentifioituvat omaksi ryhmäkseen, olipa kyseessä yksinyrittäjat tai muutaman pienen yrityksen omistajat.”
Tuomisen mukaan tällainen yhteenkuuluvuus oli tärkeämpi kuin järjestäytyminen oman alan järjestöihin.
Tukea myös sekä rajoitusten selvittämisessä että tukiasioissa haettiin enemmän omasta verkostosta kuin oman alan järjestöistä.
“Tieto oli maahanmuuttajayrittäjien mukaan hajanaista, vaikea löytää ja vaikeaselkoista, Tuominen kertoo.”
Ei vastausta kyselyihin
Verde-lehti esitti sähköpostitse hallitusviisikolle kolme lyhyttä yksinkertaista kysymystä:
Katsotko, että koronarajoitukset ovat kohdistuneet tasapuolisesti eri aloihin kuten kulttuuri, liikunta ja ravintola-ala? Ja jos ei, miksei?
Olisiko perusteltua muuttaa säädöksiä niin, että eri aloja koskevista rajoituksista päättäisi sama taho?
Kysymyksiin pyydettiin vastausta noin viikon kuluessa. Määräajan lopulla opetusministeri Li Anderssonin (vas.) erityisavustaja ilmoitti, että vastausta ei tule. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) erityisavustaja pyysi lisäaikaa ja sai. Vastausta ei kuitenkaan tullut.
Valtiovarainministeri Annika Saarikolle (kesk.) lähetetty kysymys oli päätynyt kulttuuri- ja tiedeministeri Antti Kurvisen erityisavustajalle. Hän kysyi, voisiko Kurvinen vastata Saarikon puolesta. Se sopi. Mutta vastausta ei kuulunut.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.), ja ilmasto- ja ympäristöministeri Emma Karin (vihr.) esikunnat eivät vastanneet kysymykseen millään tavoin.
Hallitusriveistä patistetaan
Vaikka hallituksen johto on melko vaitonainen kulttuurialan koronaongelmista, hallituspuolueiden sisällä näkyy paine parantaa kulttuurialan asemaa koronan kurjimuksessa. Esimerkiksi kansanedustaja Bella Forsgrén kirjoitti 19.1. Instagramissa, että kulttuurialan luottamus päättäjiin on kovalla koetuksella alaa rajusti koetelleen koronakriisin jäljiltä ja että ihmiset ovat jaksamisensa äärirajoilla.
“Kulttuuriala on ollut yksi korona-ajan kovimmista kärsijöitä. Silti alalle ei ole saanut riittävästi tukea – se on tärkeää sanoa myös ääneen. Meillä hallituksessa on tässä parantamisen varaa”, Forsgrén kirjoitti.
“Kulttuuri- ja tapahtuma-alan tukitoimet ovat koko ajan laahanneet perässä ja olleet riittämättömiä.”
Forsgrén huomauttaa myös kirjoituksessaan, että kulukorvaukset eivät ole kulttuurialan kannalta olennainen tukimuoto. Nyt kysymys on toimeentulosta.
0 kommenttia