Politiikassa pieni mielipide-ero leimautuu ääriajatteluksi

Haluavatko oikeistolaiset kurittaa köyhät hengiltä? Entä haluavatko vasemmistolaiset rangaista ahkeruudesta? Molemmat lienevät epätosia väitteitä, mutta silti päädymme uskomaan näin, kirjoittaa Santtu Paananen.

18.1.2022 | Puheenvuoro

Kuva: Lebendigger / Shutterstock

Yhdysvaltalainen psykologi Jeremy Shapiro julkaisi vuonna 2020 kirjan Finding Goldilocks: A Guide for Creating Balance in Personal Change, Relationships and Politics, joka tarjoaa helposti ymmärrettävän, mutta hyödyllisen mallin analysoida poliittista keskustelua. Kirja esittää mallin, jossa luokitellaan erilaisia käyttäytymisen ja ajattelemisen tapoja numeroasteikkona. 1 on äärimmäisen vähän, 10 äärimmäisen paljon.

Asteikolla eri kohdissa olevat leimaavat toisia ääriajattelijoiksi, vaikka heidän mielipide-eronsa ovat itse asiassa sangen lähellä toisiaan. Suomessa ei liene poliittista suuntausta, jossa oltaisiin eri mieltä poliittisen keskustelun liiallisesta polarisoitumisesta.

Puheenparsi on koventunut todetusti eduskunnan istunnoissakin, Twitterien ja keskustelufoorumeiden lisäksi. Elämme aikaa, jona mielipiteet ja tunnelataukset ovat vahvoja ja halu ymmärtää on vähäinen.

Vastapuoli on aina äärimmäinen

Shapiro esittelee kirjassaan yllättävän tutkimushavainnon Yhdysvalloista vuodelta 2019. Mitä enemmän henkilö seuraa uutismedioita, sitä todennäköisemmin hän arvioi poliittista vastapuolta äärimmäiseksi. Lisääntynyt tieto ei siis lisännyt suhteellisuudentajua tai ymmärrystä, vaan vaikutti toimivan päinvastaisesti.

Suomen valtapuolueista kuitenkaan yksikään ei luopuisi hyvinvointivaltion perustoiminnoista, eikä myöskään haluaisi kuristaa elinkeinoelämää hengiltä.

Eroavaisuudet poliittisissa näkemyksissä eivät välttämättä olekaan niin dramaattisia kuin keskusteluissa väitetään. Otetaan esimerkiksi työllisyyspolitiikka: 1 on keppi ja 10 on porkkana. Keppi on perusturvan leikkaaminen, porkkana sen kasvattaminen. Kokoomuslainen voi kallistua työttömyyden vähentämisessä akselille 3–4, vasemmistolainen akselille 7–8.

Käsitetty eroavaisuus ajattelussa toimii Shapiron mukaan niin, että kohtaan 7 sijoittuva vasemmistolainen ajattelee kokoomuslaisen olevan ykkösessä, kokoomuslainen sen sijaan ajattelee vasemmistolaisen olevan kympissä. Erimielisten erimielisyys nähdään siis huomattavasti todellisuutta suuremmaksi. Suomen valtapuolueista kuitenkaan yksikään ei luopuisi hyvinvointivaltion perustoiminnoista, eikä myöskään haluaisi kuristaa elinkeinoelämää hengiltä.

Poliittinen puheenparsi pursuaa väitteitä, jotka vääristelevät vastapuolen ajattelua. Kirjassa määritellään erilaisia väittämätyyppejä, joita on helppoa bongata kiihtyneistä somekeskusteluista. Muutamia esimerkkejä:

  • Kun vastapuoli ilmaisee huolta jostakin tilanteesta, vastustaja kuvaa heitä asian suhteen ”hysteerisiksi”.
  • Kun vastapuoli kritisoi henkilöä tai ryhmää, vastustaja sanoo hänen ”demonisoivan” tai ilmaisevan vihaa.
  • Lähestymistavat, joita osapuoli näkee periaatteellisiksi, nähdään vastapuolen toimesta ”ideologisiksi”.
  • Vastapuolen puolustaessa toistuvasti tiettyä toimintatapaa, vastustaja kuvaa tätä pilkkaavasti ”ihmelääkkeeksi”.

Seuraavaksi suosikkini, iki-ihana vastinpari. Muuttuvissa olosuhteissa kannastaan kiinni pitävä on vastapuolen mielestä jähmeä. Sen sijaan kantaansa uuden tiedon valossa muuttava on vastustajien mielestä takinkääntäjä.

Polarisaatio koituu kansanvallan haitaksi

Samanlaiset ajattelun ansat koskevat niin konservatiiveja kuin liberaaleja, niin oikeistoa kuin vasemmistoa. Shapiron kirja herättelee eritoten ajattelemaan sitä, minkälaisia käsityksemme ovat vastapuolesta. Kärjistyneet käsitykset ”toisesta” tietenkin vahvistavat omaa uskoamme poliittisiin arvoihimme ja niiden oikeellisuuteen.

Erimielisyyden korostaminen toimii myös poliittisena kampanjointina, sillä demokratiaa pelataan tunteilla, ei logiikalla. Psykologian professori Drew Westen tiivistää saman kirjassaan The Political Brain neurotieteen kautta: useimmat äänestäjät voitetaan vetoamalla limbiseen järjestelmään eikä etuotsalohkoon.

Ongelma kärjistyneessä keskustelussa on suurelta osin se, että kansalaisten on vaikeaa arvioida politiikan asiasisältöjä.

Asetelma luo vankidilemman kaltaisen tilanteen, jossa epäluottamus toista osapuolta kohtaan varmistaa oman aggressiivisen toiminnan. Tulta vastaan taistellaan tulella, koska joustaminen johtaisi nöyryytykseen.

Ääriajattelua vierastava kansalainen katsoo keskustelua sivusta ja turhautuu puolueettoman tiedon vähyyteen. Ongelma kärjistyneessä keskustelussa on suurelta osin se, että kansalaisten on vaikeaa arvioida politiikan asiasisältöjä.

Yhteiskunnalliset ongelmat ja niiden ratkaisut politisoituvat keskustelussa niin, että eri toimintamallien vertailu tulee mahdottomaksi, tai vähintäänkin hyvin työlääksi. Kuinka monella on varaa laittaa näin paljon aikaa ja energiaa tiedon keräämiseen ja analysointiin?

Reflektoiva ja virheiden myöntämisen mahdollistava keskustelutapa voi olla kaukainen haave. Tarpeetonta kärjistämistä voi kuitenkin välttää, niin twitteristi kuin poliitikko. Tällä teet palveluksen tavalliselle kansalaiselle.

Santtu Paananen / Verde

18.1.2022 12:00

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti