Luoteis-Atlantin turskan liikakalastus alkoi jo 1960-luvulla. Huippuvuosina sitä pyydettiin noin neljä miljoonaa tonnia vuodessa. Liikakalastuksen seurauksena turskakanta romahti vuonna 1992. Tästä seurasi turskan kaupallinen pyyntikielto.
”Kiellosta huolimatta pienimuotoinen kaupallinen pyynti on kuitenkin jatkunut kaikki nämä vuodet”, kertoo tutkija Sherrylynn Rowe Memorial University of Newfoundland -yliopistosta.
Kalastuskiellolla oli lopulta myönteinen vaikutus, sillä vuosina 2007–2015 tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että turskakanta oli toipunut muutamasta kymmenestä tonnista yli 200 000 tonniin. Ympäristöolosuhteet olivat olleet suotuisat niin turskalle kuin sen tärkeimmälle saaliskalalle, villakuoreelle. Tätä seurasi välittömästi suunnitelmat kalastuksen avaamisesta, sillä kalojen kunto ja ikäjakauma vaikuttivat hyviltä.
”Me tutkijat, samoin kuin kalastajat, olimme innoissamme turskan toipumisesta. Mutta samalla varoitimme, että turskalle olisi annettava riittävästi aikaa toipua”, sanoo Rowe.
Tutkijoiden antamista varoituksista huolimatta turskien kalastuskiintiö kolminkertaistettiin vuosien 2015 ja 2018 välillä. Vuonna 2018 saatiinkin huonoja uutisia. Newfoundlandin turskakanta oli pienentynyt 30 prosentilla vuodesta 2017. Vuonna 2017 turskaa kalastettiin noin 13 000 tonnia.
”Nykyään saaliit muistuttavat 1990-luvun alun saaliita, aikaa, jolloin turskakalastus oli romahtanut. Biomassa on pysynyt tasaisena muutaman viime vuoden aikana. Kalastajien mukaan kalojen kunto on laskenut. Saaliit pyörivät 10 000 tonnin kieppeillä, kun kiintiö on 12 000. Eli turskaa kalastetaan sallittua kiintiötä vähemmän, kun kalaa ei ole riittävästi. Kalastus avattiin liian aikaisin”, selittää Rowe.
Vain oikea hallinnointi pelastaa turskan
Newfoundlandin kalastusteollisuus on asettanut valtavasti paineita pyyntikiintiöiden kasvattamiseksi. Rowen mukaan nuoremmat kalastajat kertovat, että turskaa on paljon. Vanhemmat sen sijaan sanovat, ettei sen määrä ole lähelläkään entisiä aikoja.
”Turskan kannalta ainoa asia, jota voimme kontrolloida, on kalastus. Sitä pitää hallinnoida paremmin”, sanoo Rowe. Hän kertoo, että tiedeyhteisö alkoi jo olla epätoivoinen turskan palautumisen suhteen.
”Turskan tapaus osoittaa, että sopivissa olosuhteissa, kun kalakantaa hallinnoidaan oikein, sen toipuminen on mahdollista. Nyt on käynnissä jatkuva väittely siitä, riittääkö poliittinen tahto pelastamaan turskan. Ongelmana on se, että aina, kun saamme merkkejä turskan toipumisesta, kalastamme kannan jälleen alas. Tämä turskakanta on edelleen selvästi historiallista kantaansa pienempi ja sen pitää antaa toipua rauhassa”, sanoo Rowe.
Itämeren turskan itäinen kanta voi huonosti
Samoin kuin Luoteis-Atlantin turska, myös Itämeren turska on taloudellisesti hyvin tärkeä laji. Sen itäisen kannan kunto on viime aikoina ollut heikko erityisesti eteläisellä Itämerellä. Seurauksena tästä EU-komissio kielsi kokonaan itäisen kannan kalastuksen vuonna 2020.
”Itäisen turskan kanssa parhaan ratkaisun löytäminen ei ole helppo asia. Kalastusratkaisuilla ongelmia ei pystytä ratkaisemaan, vaan korkeintaan saamaan lisäaikaa siihen, että luonto itse hoitaisi asian tavalla tai toisella”, sanoo erikoistutkija Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Raitaniemen mukaan turska kyllä lisääntyy ydinalueellaan, mutta siellä vallitsevat heikot ympäristöolot, kuten rehevöitymisestä aiheutuneet hapettomat pohjat, ravintoeläinten vähäisyys ja loiset, kuten turska- ja maksamato, ovat johtaneet turskayksilöiden heikkoon kuntoon.
Kalat ovat nälkiintyneitä, ne kasvavat huonosti ja usein ne kuolevat jo melko pienikokoisina, ennen kalastuskoon saavuttamista. Raitaniemen mukaan itäistä turskaa on arvioitu viimeksi olleen yhtä vähän 1990-luvun lopussa, joten sen puolesta tilanne ei ole aivan ainutlaatuinen. Vastaavalla tavalla heikkokuntoisia turskat eivät kuitenkaan tuolloin olleet.
”Turskan ydinalueella ympäristön tila on surkea. Pohjoisen suuntaan ja toisaalta länteen Itämeren läntisen turskan alueille löytäneet itäisen kannan turskat ovat sen sijaan hyväkuntoisia. Turskan pelastus voisi olla suolapulssi, joka toisi turskan lisääntymisalueille hapekasta ja suolaista vettä, jotta esimerkiksi turskan poikasten ravinnokseen käyttämät, nyt kovin vähälukuiset kilkit runsastuisivat uudelleen”, selittää Raitaniemi.
Tällä hetkellä Itämerellä on turskan kalastuksessa nollakiintiö kuitenkin niin, että sivusaaliiksi kukin maa saa ottaa turskaa sivusaaliskiintiönsä verran. Nämä kiintiöt ovat olennaisesti pienemmät kuin aiemmat turskan kalastuskiintiöt.
Suomessa Ahvenanmaalla ja Hangon seudulla on muutama kaupallinen kalastaja, joille on myönnetty oikeus tutkimuskalastukseen Suomen sivusaaliskiintiön puitteissa. Tästä tutkimuskalastuksesta Maa- ja metsätalousministeriö on sopinut nyt parina vuonna EU-komission kanssa.
Loiset riesana
Itäisen turskakannan luonnollinen kuolleisuus on jopa kolme kertaa suurempaa kuin kalastuksen aiheuttama kuolleisuus. Kalojen huono kunto saattaa johtua huonon ravintotilanteen lisäksi loisista. Sekä turska- että maksamadon pääisäntänä toimii harmaahylje. Hylje saa loisen syötyään kalan. Harmaahylkeiden määrä on noussut Itämeressä jyrkästi 1980-luvun muutamasta tuhannesta yksilöstä viime vuosien noin 38 000 yksilöön.
Samalla, kun harmaahylkeiden määrä on kasvanut, on myös turskamadon esiintyminen turskissa kasvanut nollasta (1982–1983) noin 30 prosenttiin vuosina 2013–2014. Etelä-Itämerellä, lähellä harmaahyljeyhdyskuntia, jopa 60 prosentissa turskista ja 100 prosentissa isosimpuista löytyi turskamatoa. Gotlannissa loista oli 10 prosentissa turskista.
Pohjoiseen mentäessä sitä tavataan enää hyvin harvoin. Ahvenanmaan turskat ovatkin olennaisesti suurempia ja parempikuntoisia kuin Etelä-Itämeren yksilöt.
Suurimmalla osalla yli 35 cm:n pituisista itäisen turskakannan kaloista on maksamato. Raitaniemen tutkimuksessa havaittiin, etteivät kalan kunto ja loisten määrä korreloineet keskenään. Kun ravintoa on riittävästi, maksamato on turskalle harmiton loinen. Sen sijaan nälkiintyneillä kaloilla maksamato voi pilata heikkokuntoisen yksilön maksan ja tappaa kalan.
”Eihän turskalla hyvin mennyt eteläisellä Itämerellä ennenkään, mutta loiskuorma on vähän kuin naula arkun kannessa”, sanoo Raitaniemi.
0 kommenttia