Metsät voivat tuottaa ruokaa, sitoa hiiltä ja puhdistaa vettä

Metsät ovat moniosaajia, joita voisi käyttää myös kestävään ruoantuotantoon. Suomessa osataan jo kasvattaa metsissä pakurikääpää tai istuttaa puita puolukkapeltoon, mutta agrometsätalous - agroforestry - tarjoaa muitakin mahdollisuuksia, kirjoittaa Sampsa Heinonen.

10.2.2021 | Puheenvuoro

Agrometsätalous voi olla vaikka ruokasienien kasvatusta sienitarhoissa. Kuva: Hannu Tuominen

Tyypillinen suomalainen maatila on yhdistelmä peltoa ja metsää. Metsää ei kuitenkaan käytetä maataloustuotannossa muuta kuin vähäisessä määrin karjan laiduntamiseen.

Agroforestry – agrometsätalous – on nimitys maankäyttömuodolle, jossa puita ja muita metsäkasvilajeja, yksi- tai monivuotisia viljelykasveja sekä eläimiä kasvatetaan samanaikaisesti tai peräkkäin samalla maa-alalla. Se on normaali viljelymenetelmä trooppisissa maissa ja se tekee tuloa myös läntisiin teollisuusmaihin, joissa on tarve löytää nykyistä kestävämpiä maatalouden tuotantomenetelmiä.

Useissa Euroopan unionin maissa puiden ja pensaiden istuttaminen kujanteiksi maatalousmaalle ja viljely yhdessä vaikkapa syysvehnän kanssa on jo nyt maataloustukikelpoinen toimenpide. Suomessa näin ei ole. Suomessa tuetaan kuitenkin peltometsäviljelyyn rinnastettavaa maisemanhoitoa, mm. perinnebiotooppien- ja maiseman monimuotoisuuden hoitoa ympäristökorvauksilla. Se tarkoittaa käytännössä lähinnä  metsälaidunten, hakamaiden ja niittyjen kunnostusta ja ylläpitoa.

Kun metsä tulee pellolle, voidaan puhua peltometsäviljelystä. Kun maataloustuotteiden tuotanto menee metsään, on soveltuvampaa puhua agrometsätaloudesta.

Agroforestry -menetelmät eivät useinkaan ole suuria ja mullistavia, vaan usein myös arkisen läheisiä: Tavallinen kotipuutarha omenapuineen, marjapensaineen ja ruohovartisine kasveineen on sekin sovellus peltometsätaloudesta.  Mutta miksi kannattaisi edes ajatella, että metsä voisi olla peltoon rinnastettava paikka tuottaa ruokaa?

Ensinnäkin ekosysteeminä metsä on huomattavasti vakaampi kuin pelto. Yhdistämällä samalla kasvupaikalla pellon ja metsän kasveja, voidaan hyödyntää ns. ekosysteemin reuna- eli vaihettumisvyöhykettä, joissa on molempien alueiden piirteitä. Reuna-alueet ovat usein monimuotoisempia kuin niihin rajautuvat ekosysteemit.

Metsä sitoo ja varastoi hiiltä paremmin kuin pelto. Puuvartiset kasvit elävät symbioosissa mykorritsa- ja useiden muiden sienten kanssa. Siksi ruokasienet ovat tyypillisempiä metsässä kuin pellolla.

Metsä tarjoaa monipuolisesti ekosysteemipalveluita eli luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia hyödykkeitä, joista tutuimpia ovat puut, marjat, sienet ja muut keräilytuotteet sekä riistaeläimet.

Metsillä on merkittävä rooli säätely- ja tukipalveluissa kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa, hiilen sidonnassa ja veden puhdistuksessa sekä ravinteiden, hiilen ja veden kierrossa. Myös metsämaisema, ulkoilu, virkistys ja luontomatkailu ovat ekosysteemipalveja.

Agroforestry -ajattelun hyödyntäminen suomalaisella pellolla tai metsässä on kuitenkin haasteellista, sillä monien työvaiheiden koneellistaminen on vaikeaa. Kasvustot pitää suunnitella niin, että valosta, ravinteista ja vedestä ei tule haitallista kilpailua. Kun puuston peittävyys ylittää 30 prosenttia (esim. metsälaidun), alkaa se haitata alempana olevien kasvien kasvua.

Tavoitteena onkin saada sekaviljelyllä pinta-alaa kohti yhteensä suurempia satoja kuin viljelemällä yksittäisiä kasvilajeja. Saman sadon saavuttamiseen monokulttuurilla vaaditaan 1,4 kertainen ala suhteessa peltometsätaloustuotannossa olevaan alaan.

Uudenlaisia ja Suomeenkin soveltuvia agrometsätalouden toimintatapoja on kuitenkin olemassa. Metsään voi perustaa “sienitarhoja” (mushroom gardens) eli kasvattaa syötäviä sieniä kuten siitakkeita, lakkakääpää ja tryffeleitä.

Monikäyttöpuu (multipurpose trees) -toimintatapaa edustavat puustot, jotka tuottavat ainespuun lisäksi esimerkiksi sieniä, kuten pakuria.

Metsämaanviljelyllä (forest farming) voidaan tarkoittaa esimerkiksi pähkinänviljely laajassa mittakaavassa tai luonnontuotteiden satojen edistäminen maatalouden ja metsänhoidon keinoin, esimerkiksi tuomalla mehiläisiä pölyttämään luonnonmarjakasvustoja.

Puustoviljelyssä (silvoarable agroforestry) yksi- tai monivuotisia kasveja viljellään puuston seassa. Tästä suomalaisena esimerkkinä on puolukan peltotuotanto, jossa taimet istutetaan harvapuustoiseen metsään tai puita istutetaan puolukkapeltoon.

Agrometsätalous on toistaiseksi vielä niin tutkimuksen kuin käytännön kokemuksienkin osalta tuntematon viljelymuoto. Se kuitenkin tuo uusia näkökulmia metsälle maankäyttömuotona. Esimerkki mustikka alkaa palautua vasta noin 20 vuotta avohakkuun jälkeen ja parhaimmillaan mustikkasadot ovat tasarakenteisen metsän toisen alaharvennuksen jälkeen. Mitä jos hakkuiden ajoitusta ja tapaa ohjaisivatkin mustikkasadot eikä pelkästään ainespuun määrä ja laatu?

Maa- ja metsätalouden vastakkainasettelu ei edistä agrometsätalous -ajattelun soveltamista: Ratkaisu ei ole pelto tai metsä, vaan se voi olla ne molemmat. Agrometsätaloudessa ei ole kysymys vain puiden kasvattamisesta pellolla tai viljelykasvien kasvattamisesta metsässä, vaan uudentyyppisen monimutkaisen tuotantosysteemin omaksumisesta. Siinä huomioidaan  puuntuotannon rinnalla muut tavoitteet kuten ilmastohyödyt, luonnon monimuotoisuus – ja vaikkapa ruoantuotanto.

Alkuvaiheessa metsissä tuotetun ruoan määrä voi tietenkin olla vain täysin marginaalista, mutta yksittäiset erikoistuotteet voivat vallata markkinat nopeastikin, josta pakurikäävän viljely on jo hyvä esimerkki.

Sampsa Heinonen
Kirjoittaja on Ruokaviraston ylitarkastaja

10.2.2021 18:25

0 kommenttia

Lähetä kommentti