Vappu on työn juhla – mutta millaisen työn?
Vappu on työn juhla, mutta työn arvoa ei voi mitata vain palkassa, tehokkuudessa tai rahallisessa tuotossa. Yhteiskunnan on tunnistettava paremmin myös työ, joka ylläpitää arkea, hoivaa, osallisuutta ja elämän edellytyksiä.
Seuraava suuri työn murros koskee sitä, uskallammeko irrottaa työn arvon pelkästä kulutuksen, tehokkuuden ja rahallisen tuoton mittaamisesta.
Vappu on työn juhla, mutta yhä epäselvemmäksi käy, millaista työtä juhlimme. Palkkatyö on edelleen yhteiskunnan keskeinen mittari: sen kautta määritellään toimeentuloa, osallisuutta, arvostusta ja usein myös ihmisarvoa. Samalla suuri osa yhteiskunnan kannalta välttämättömästä työstä jää huonosti näkyväksi, matalasti palkatuksi tai kokonaan palkatta tehdyksi.
Hoiva, kasvatus, kotityö, järjestötyö, vapaaehtoistyö ja luonnon ylläpitämiseen liittyvä työ muodostavat hyvinvoinnin perustan. Ne eivät kuitenkaan näy bruttokansantuotteessa samalla tavalla kuin kulutus, kaupalliset palvelut, rakentaminen tai tuotanto, vaikka ilman niitä yhteiskunta ei toimisi. Vappuna on syytä kysyä, miksi arvostamme edelleen eniten sellaista työtä, joka tuottaa rahaa, emmekä aina sitä työtä, joka pitää ihmiset ja elämän edellytykset koossa.
Työelämän murros tekee kysymyksestä entistä ajankohtaisemman. Tekoäly muuttaa asiantuntijatyötä, alustatalous pirstoo toimeentuloa ja ilmastokriisi pakottaa arvioimaan uudelleen, millainen tuotanto on ylipäätään kestävää. Samaan aikaan hoiva- ja palvelualoilla ihmiset kantavat kasvavaa vastuuta liian vähillä resursseilla. Yhteiskunta puhuu tuottavuudesta, mutta liian harvoin siitä, mitä menetetään, kun työn, palveluiden ja ympäristön kestävyyttä tarkastellaan vain tehokkuuden näkökulmasta.
Tulevaisuuden työpolitiikan ei pitäisi vastata vain kysymykseen siitä, miten saadaan lisää työtunteja. Sen pitäisi vastata kysymykseen siitä, millainen työ lisää hyvinvointia, vahvistaa demokratiaa ja mahtuu planeetan rajoihin. Kaikki työ ei ole yhtä hyödyllistä. Osa työstä korjaa, hoivaa, opettaa, ruokkii ja suojelee. Osa työstä taas kiihdyttää ylikulutusta, tuottaa haittoja tai rakentaa taloutta, jonka kustannukset siirretään luonnolle, tuleville sukupolville ja heikoimmassa asemassa oleville.
Tämä ei tarkoita työn väheksymistä. Päinvastoin. Se tarkoittaa työn arvon ottamista vakavammin. Jos työ on ihmiselle toimeentulon lisäksi merkityksen, yhteisön ja yhteiskunnallisen osallistumisen lähde, sen ehtojen on oltava kunnossa. Epävarma, huonosti palkattu tai terveydelle haitallinen työ ei lisää vapautta vaan kaventaa ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä.
Vihreä yhteiskunta ei voi rakentua ajatukselle, jossa ekologinen siirtymä toteutetaan työntekijöiden kustannuksella. Ilmastotoimien, teollisuuden muutoksen ja julkisen talouden uudistamisen on oltava sosiaalisesti oikeudenmukaisia. Muuten siirtymä menettää hyväksyttävyytensä ja antaa tilaa niille, jotka väittävät, että ympäristö ja toimeentulo ovat toistensa vihollisia. Todellisuudessa ne ovat saman kysymyksen kaksi puolta: ilman elinkelpoista ympäristöä ei ole kestävää taloutta, eikä ilman oikeudenmukaista toimeentuloa ole kestävää ympäristöpolitiikkaa.
Vapun perintö on ajatus siitä, että yhteiskuntaa voidaan muuttaa. Työpäivän pituus, työturvallisuus, lomat, koulutus, sosiaaliturva ja työntekijöiden oikeudet eivät syntyneet itsestään. Ne ovat seurausta poliittisesta kamppailusta ja järjestäytymisestä. Siksi vapun ei pidä olla vain nostalgiaa menneistä saavutuksista vaan myös kysymys tulevista.
Seuraava suuri työn murros koskee sitä, uskallammeko irrottaa työn arvon pelkästä kulutuksen, tehokkuuden ja rahallisen tuoton mittaamisesta. Arvokasta työtä on se, joka lisää elämän edellytyksiä eikä kuluta niitä loppuun.
Sellaisen työn juhla vappu voisi tulevaisuudessa olla.
