Perustulo – sekä ikivanha että ajankohtainen ratkaisu

Perustulon perusajatuksena on taata jokaiselle vähimmäistoimeentulo riippumatta elämäntilanteesta. Sen olisi myös tarkoitus korvata nykyinen perusturvan tilkkutäkki.

Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä, kuinka pitkälle perustulokeskustelun juuret ulottuvat. Suomessakin perustulosta on puhuttu jo reilusti yli puolen vuosisadan ajan.

Tiettävästi ensimmäisenä ajatuksen perustulosta esitti Samuli Paronen vuonna 1971. Paronen puhui tosin ”riippumattomuusrahasta”, mutta ajatus on tunnistettava: kaikille maksettava perusturva pelkän ihmisyyden perusteella.

Vuonna 1980 kaksi Osmoa – Soininvaara ja Lampinen – esittivät kaikille maksettavaa kansalaispalkkaa kirjassaan Suomi 1980-luvulla – Pehmeän kehityksen tie. Vaikka nimi oli jälleen toinen, kyse oli nykykielellä perustulosta.

Vihreiden Soininvaara jatkoi perustulon kehittelyä kirjassaan Ratkaiseva aika vuodelta 1986. Siinä hän hahmotteli osittaista perustuloa, joka auttaisi työn ja sosiaaliturvan yhdistämisessä.

Vihreiden ohjelmassa perustulo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1988. Tuolloin yleisohjelman nimellä kulkeneessa asiakirjassa vaadittiin ytimekkäästi: "Kaikille on taattava perustulo, joka vapauttaa ihmiset mielekkääseen, yhteisölliseen elämäntyöhön".

Vuoden 1990 puolueohjelmassa perustuloa käsiteltiin jo seikkaperäisemmin. Ohjelmassa oli kokonainen alaluku otsikolla Perustulon avulla kestävään talouteen ja suurempaan vapauteen.

Ajatus leviää puoluerajojen yli

Ajatukselle alkoi löytyä ymmärrystä myös muista puolueista. 1980-luvun lopulla vihreissä toiminut David Pemberton ja keskustalainen Olli Rehn perustivat Vaihtoehtoisen yhteiskuntapolitiikka -seuraan perustuloryhmän.

Ryhmän työn pohjalta Ilpo Lahtinen julkaisi vuonna 1992 kirjan Perustulo – kansalaisen palkka. Se oli ensimmäinen laaja suomenkielinen yleisesitys perustulosta.

Vuonna 1994 jo alan konkari Soininvaara laati sosiaali- ja terveysministeriölle raportin Hahmotelma perustulomallista. Siinä esitettiin ensimmäiset laskelmat perustulon toteuttamisesta Suomessa.

Harppaan eteenpäin vuoteen 2007, jolloin vihreät julkaisivat Vihreän Sivistysliiton hankkeen pohjalta perusteellisen perustulomallin. Ensimmäistä kertaa perustuloa päästiin tarkastelemaan mikrosimulaatioilla, jotka pohjautuivat suomalaisten todellisiin rekisteritietoihin.

2010-luvulle tultaessa perustulo herätti jo kiinnostusta yli puoluerajojen. Vasemmistoliitto julkaisi oman perustulomallinsa vuonna 2011, ja myötämielisiä puheenvuoroja tuli yksittäisiltä vaikuttajilta niin keskustassa kuin kokoomuksessakin. Kirjassani Pieni maailmanpelastusopas vuonna 2013 avasin perustuloa yhden luvun verran.

Historiallinen kokeilu vie teoriasta käytäntöön

Merkittävä edistysaskel saavutettiin – ehkä hieman yllättäen – Sipilän hallituskaudella. Keskustaoikeistolainen hallitus toteutti vuosina 2017–18 Suomen ensimmäisen ja maailman mitassakin ainutlaatuisen perustulokokeilun. Kokeilua seurasi valtiovarainministeriön selvitys perustulosta koko aikuisväestölle vuonna 2019 ja sosiaali- ja terveysministeriön arvio kokeilun tuloksista vuotta myöhemmin.

Kela luonnehti myöhemmin kokeilua sanoin ”epätäydellinen hanke, josta kuitenkin opittiin paljon”. Perustulo paransi selvästi ihmisten koettua hyvinvointia ja luottamusta tulevaisuuteen romahduttamatta kuitenkaan työntekoa.

Kokeilun piti saada jatkoa seuraavalla hallituskaudella. Rinteen ja Marinin hallitusten ohjelmissa luki: "Toteutetaan negatiivista tuloveroa koskeva kokeilu hyödyntäen viime kaudella toteutetusta perustulokokeilusta saatuja kokemuksia". (Negatiivinen tulovero on käytännössä yksi tapa toteuttaa perustulo.) 

Valitettavasti tällä kertaa kokeilu ei toteutunut. Hallituksella oli kädet täynnä kriisejä, joiden jalkoihin jäi osa hallitusohjelman lupauksista – myös perustulokokeilu. 

Uudet kriisit, tuttu ratkaisu

Juuri kriisien ja talouden kehnon tilanteen takia keskustelu perustulosta on viime vuosina ollut vaimeaa. Oppositiopuolueillakin energia on mennyt hallituksen kohtuuttomien sosiaaliturvaleikkausten vastustamiseen – ei uudenlaisen sosiaaliturvan visiointiin. 

Tarve ja perustelut perustulolle eivät kuitenkaan ole hävinneet mihinkään. Osin voi ajatella jopa päinvastoin. 

Orpon hallitus on lisännyt merkittävästi epävarmuutta työmarkkinoilla. Perustulo tukisi työntekijää äkillisesti muuttuvissa tilanteissa.

Tekoälyn ennakoidaan mullistavan taloutta ja yhteiskuntia. Yhtäältä se vähentää työvoiman kysyntää, mikä lisää tarvetta kannatella ihmisiä silloinkin, kun palkkatöitä ei ole kaikille tarjolla. 

Toisaalta tekoäly uhkaa keskittää varallisuutta entisestään. Osin se rakentuu yhteiselle kulttuuriselle pääomalle, kuten laajoissa kielimalleissa käytetyille aineistoille, joista saatuja hyötyjä olisi myös luontevaa jakaa kaikille.

Yksi luonteva tapa edetä perustulon toteuttamisessa on palata edellisen hallituksen lupaukseen uudesta perustulokokeilusta. Sen avulla voitaisiin täydentää ensimmäisen kokeilun aukkoja ja pohjustaa päätöksentekoa seuraavista askelista. 

Vihreät lähteekin tavoittelemaan seuraavaan hallitusohjelmaan uutta perustulokokeilua. Sen avulla ikivanha – ja samalla taas niin ajankohtainen – idea perustulosta voi saada uutta vauhtia.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja