Sudanin väkivallan kierre syvenee
Sudanin armeijan ja kapinallisryhmä RSF:n yhteenotto on johtanut nopeasti lisääntyvään siviilien kärsimykseen. Taustalla on Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeinen rintamalinjojen uudelleen asemoituminen.
Perttu Rytsölä
Sudanista on viimeisten viikkojen aikana levinnyt siviileihin kohdistuvaa silmitöntä väkivaltaa sisältävää videomateriaalia. Ihmisoikeusrikkomukset ovat jatkumoa koko maan historian kestäneelle sisällissodalle.
Viimeisimmät rintamalinjat ovat jakautuneet entisten kumppaneiden, maan hallinnon ja RSF-ryhmän välillä. Sudanin valtio varusti ja koulutti ryhmää läntisen Sudanin Darfurin maakunnan separatistiryhmiä vastaan. Armeijan tulot perustuivat vahvasti Etelä-Sudanin alueen öljytuloihin.
Etelä-Sudanin itsenäistyminen 2011 romahdutti tulot eikä hallituksella ollut enää varaa maksaa RSF:lle, joka piti tosiasiallista valtaa maan länsiosien maaseutualueilla. RSF:lle ja maan armeijalle yritettiin laatia vallanjakosopimusta, prosessi tyssäsi kiistoihin rajoista, mikä johti sotaan ja RSF lähti valtaamaan lännen kaupunkeja.
Tavoitteeseen päästiin lokakuun lopussa, kun El-Fasherin kaupunki vallattiin puolitoista vuotta kestäneen piirityksen päätteeksi.
Valtavaa Sudania vaikea hallita
Sudan on Afrikan suurimpia maita, pinta-alaltaan suunnilleen viisi kertaa Suomen kokoinen. Laajan ja köyhän, lukuisista etnisistä vähemmistöistä koostuvan maan järjestystä on ollut vaikea yhden hallinnon pitää näpeissään. Sudan on käytännössä ollut jonkinlaisessa konfliktissa lähes koko itsenäisyytensä ajan vuodesta 1956 lähtien.
Periaatteessa vastakkain taistelevissa joukoissa voi nähdä poliittisen jaon Sudanin arabeihin ja afrikkalaisiin, mutta käytännössä etninen tausta on toissijainen ja ryhmät taistelevat luonnon raaka-aineiden kuten kullan, öljyn ja timanttien hallinnasta. Sudanissa valtaa ovat pitäneet arabitaustaiset islamistit ja ei-arabit ovat kokeneet syrjintää.
Asetelma toistuu maantieteellisesti. Britit ja egyptiläiset, jotka hallitsivat Sudania yhteistyössä ennen itsenäistymistä, lietsoivat ryhmien välistä vastakkainasettelua kehittämällä pohjoista koulutuksen ja hallinnon keskukseksi ja jättämällä lännen ja etelän agraariseksi ja luonnonvarojen riiston kohteeksi. Pääkaupungin ja maakuntien välille kehittyi asetelma, joka vastasi sisäistä kolonialismia.
Siviilien sorrolla lujitetaan valtaa
Koska Sudanissa ei ole vahvoja, lakiin perustuvia instituutioita, sotilasryhmät käyttävät väkivaltaa kontrollin keinona. Tappaminen, raiskaukset ja nälän käyttäminen aseena tukahduttavat vastarintaa ja ehkäisevät paikallisten yhteisöjen kykyä järjestäytyä.
Se, ketkä siviilit asuvat missäkin, määrittelee alueen tulevaisuuden. Siksi sotilasryhmät ovat vallattuaan häätäneet tai yksinkertaisesti tappaneet siviiliväestöä ja tuoneet omien heimojensa jäseniä tilalle.
Pitkään jatkunut sota on myös raaistanut sotilaita ja propaganda sekä vastapuolen hirmutyöt ovat dehumanisoineet mieliä. Sudanissa sotiville ei ole enää siviilejä, on vain osapuolia.
Rauha pitkän tien päässä
Jotta Sudanissa päästäisiin rakentamaan rauhanomaista yhteiskuntaa, tulee eri osapuolia tukevien naapurimaiden sopia yhteisistä tavoitteista. Tällä hetkellä Keski-Afrikan maat ja Arabimaat tukevat omaa osapuoltaan tarkoituksena alistaa toinen.
Käytännössä maassa ei ole enää armeijaa, jonka varaan voisi rakentaa uskottavan, lakia noudattavan turvallisuuskoneiston. Jos Sudan aiotaan pitää yhtenäisenä, molemmat osapuolet tulisivat riisua aseista ja perustaa kokonaan uusi, siviilien hallitsema armeija.
El-Fasherissa on vastarinnan luhistumisen jälkeen RSF:n sotilaiden raportoitu tehneen lukemattomia veritöitä.
Valtauksen jälkeen RSF ilmoitti suostuvansa Yhdysvaltojen johtaman neuvottelukunnan ehdottamaan tulitaukoon. Ehdotus sisältää kolmen kuukauden tulitauon, jota seuraisi yhdeksän kuukautta kestävä poliittinen prosessi konfliktin juurisyiden käsittelemiseksi.
Maan armeija kieltäytyi suostumasta tulitaukoon ennen kuin RSF on vetäytynyt hallitsemistaan kaupungeista ja luopunut aseistaan.
