Totalitarismin torjunta kannattaa ennen uhkaa

Eero Karisto

Poliittisessa keskustelussa esitetään ajatuksia, jotka viittaavat totalitaristisiin pyrkimyksiin. Osaa rakenteista jopa muokataan suuntaan, joka tekee totalitarismiin siirtymisen helpommaksi vallanpitäjien niin halutessa. Jotta palomuuri pystyisi estämään totalitarismiin luisumisen, se pitää rakentaa ennen kuin sen tarve on näköpiirissä.

Oikeuslaitos, tiede, viestintä, koululaitos, kulttuuri ja historiankirjoitus ovat toimintakenttiä, joilla totalitarismia edistetään eri puolilla.

Oikeuslaitos kaipaa lisää turvaa

Kun oikeusoppineet, muun muassa oikeuskanslerin virasto, ovat esittäneet hallituksen näkemyksistä poikkeavia kantoja, jopa heidän erottamistaan on vaadittu. Virkamiesesittelijöitä on vaadittu vaihdettavaksi. Perustuslakiasiantuntijoita on kutsuttu perustuslaki-talibaneiksi, kun he ovat nähneet ongelmia hallituksen suunnitelmissa.

Suomessa oikeusoppineet ovat esittäneet, että oikeuslaitos pitäisi hyvissä ajoin suojata mahdolliselta politisoitumiselta. Muun muassa Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen on toivonut, että oikeuslaitoksen riippumattomuutta vahvistettaisiin perustuslaissa. Orpon hallitus ei pidä sitä tarpeellisena.

Tutkijat ärsyttävät

Tieteen mollaaminen on suomalaisessa politiikassa aika uusi ilmiö. Se näkyy perustuslakioppineiden kyseenalaistamisessa, mutta myös paljon laajemmin. Yhdet kasvot sille antoi aikanaan pääministeri Juha Sipilä (kesk) puhuessaan ”kaiken maailman dosenteista”. Sipilää ärsytti, että media pyysi eri alojen tutkijoilta kommentteja politiikan tapahtumiin.

Tällä kaudella tiede on kokenut varsinaisen vyörytyksen. Ihan alkuvaiheessa hallitus vähensi oman työnsä tueksi tehtävää tutkimustoimintaa ja puuttui Suomen Akatemian maahanmuuttoa koskeviin tutkimussuunnitelmiin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan syynä oli perussuomalaisten pelko, että maahanmuuton ongelmat eivät tulisi tutkimuksessa tarpeeksi selvästi näkyviin.

Sittemmin on käyty yksittäisten tutkimushankkeiden kimppuun. Yksi ääriesimerkki oli, kun kansanedustaja Martin Paasi (kok) esitti, että humanistista tutkimusta ei pitäisi ollenkaan rahoittaa verovaroilla.

Hallitusta on arvosteltu siitä, että se tekee päätöksiä, joiden vaikutuksia ei ole tutkittu tai jotka ovat ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.

Yle disinformaation päävihollinen

Tiedon kulun rajoittaminen on yksi keskeinen työkalu totalitarismissa. Esimerkiksi Venäjällä, Unkarissa ja Turkissa sananvapautta on rajoitettu ja media keskitetty hallituksen ohjaukseen.

Suomi oli pitkään lehdistönvapausindeksissä ykkössijalla, mutta 2016 alkoi lievä liuku. Nyt Suomi on sijalla viisi. Sijoitus on vielä hyvä mutta suunta huono.

Yleisradio on Suomessa ainoa tiedotusväline, joka tavoittaa kaikki suomalaiset. Sillä on myös resurssit monipuoliseen tiedonvälitykseen. Siksi se on valeuutisten levittäjien ja sellaisia hyödyntävien päävihollinen. Siksi sen toimintaa halutaan rajoittaa ja sen resursseja on leikattu todella kovalla kädellä.

Lisäksi tehdään määrätietoista työtä Yleisradion arvovallan heikentämiseksi. Perussuomalaisten entinen kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä kertoi taannoin, että puolueen kansanedustajia kehotettiin puolueen eduskuntaryhmässä aktiiviseen Ylen mollaamiseen eli Yle-vastaiseen viestintään jo vuodesta 2011.

Kyse näyttää siis olevan itsetarkoituksellisesta mollaamisesta eikä normaalista mediakritiikistä.

Painetta on kohdistunut myös siihen, ketkä ja miten Yleisradiota ohjaavat. Ylen riippumattomuus on turvattu sillä, että se on eduskunnan eikä hallituksen päätösvallan varassa.

Tämä näkyy siinä, että Yleä koskevia asioita valmistellaan kaikkien eduskuntapuolueiden, ei vain hallituksen kesken. Viimeksi tämä asetelma kuitenkin harmitti perussuomalaisten edustajaa, joka oli sitä mieltä, että hallituspuolueiden ei pidä kuulla oppositiota – joka puolusti Yleä yhä suuremmilta leikkauksilta.

Parlamentaarisen hallinnan lisäksi Ylen riippumattomuutta turvataan sillä, että poliitikot eivät ohjaa ohjelmasisältöjä. Tätä periaatetta kutenkin rikotaan jatkuvasti.

Kun Yleisradiossa kuuluu tai näkyy jokin viesti, joka perussuomalaisia ei miellytä, joku – usein Sebastian Tynkkynen – kiirehtii vaatimaan Ylen leikkaamista tai lakkauttamista.

Mutta kyllä muistakin puolueista tulee samanlaisia viestejä, kun Yle kertoo niille epämieluisista asioista.

Kuka saa kertoa ja mitä?

Suunnitelma ministeriöiden viestintätoimintojen lakkauttamisesta ja viestinnän keskittämisestä valtioneuvoton kansliaan on yksi hanke, jossa on totalitarismin riski. Pääministeri Petteri Orpo on sanonut suoraan, että tarkoitus onkin varmistaa, että hallitus saa positiivista viestiä leviämään nykyistä paremmin.

Siis ministeriöiden asiantuntijoiden poikkeavat kannat eivät pääsisi julki yhtä hyvin kuin nyt, kun pääministerin alaisuudessa toimivassa viestintäyksikössä päätettäisiin, mitä kerrotaan ja miten – ja mitä jätetään kertomatta.

Lisäksi hanke ylipäätään heikentäisi tiedonvälitystä, kun keskitetyssä viestintäorganisaatiossa tuskin olisi samanlaista ministeriöiden eri osa-alueisiin erikoistuneita viestinnän ammattilaisia.

Urkintajärjestelmä DDR:n malliin

Koululaitos on monessa maassa totalitarismin tärkeä työkalu. Suomessa se on saanut olla niihin verrattuna melko rauhassa, Mutta ei ihan.

Olemme saaneet lukea perussumalaisten älähtävän yhden kuvan perusteella siitä, että konservatismia ehkä käsitellään kriittisesti eräässä koulussa.

Jotkut poliitikot ovat välillä lukeneet oppikirjoja suurennuslasin avulla. Perussuomalaiset organisoivat muutama vuosi sitten ilmiantojärjestelmän, jonka tarkoitus oli koota aineistoa, jossa opettajat esittäisivät perussuomalaiset eri valossa kuin muut puolueet. Malli oli soveltuvin osin lainattu entisestä DDR:stä, joka tunnettiin muun muassa hyvin organisoidusta urkintajärjestelmästä Stasista.

Tänä vuonna perussuomalaiset esittivät opetushallituksen lakkauttamista ja tehtävien siirtoa ministeriöön, siis oleellisesti lähemmäs poliittista ohjausta. Hanke kariutui.

Taide poliittiseen ohjaukseen?

Kulttuuri on eri vaiheissa herättänyt suuria poliittisia intohimoja. 1970-luvun taistolaisvuosien jälkeen on seurannut hillitympi kausi, mutta tällä vuosikymmenellä taideyhteisöt ja yksittäiset taiteilijat ovat aktivoituneet yhteiskunnallisessa keskustelussa, eivät siis vain määrärahojen puolustamisessa.

Samaan aikaan kulttuurin määrärahoja on leikattu poikkeuksellisen kovalla kädellä – kuten monella muullakin sektorilla.

Sattumaa tai ei, mutta hallitus on myös valmistellut uuden apurahajärjestelmän, jota on arvosteltu poliittisen ohjauksen mahdollistamisesta. Kritiikin mukaan ministerin ja apurahojen päättämisen välistä poistuisi portaita eli ministerin olisi aiempaa helpompi vaikuttaa siihen, ketä tai mitä taidetta valtio tukee.

Neuvostoliitossa oli vallalla sosialistinen realismi. Taiteen piti tukea hallituksen arvoja ja politiikkaa. Hitlerin Saksassa moderni taide määriteltiin ”rappiotaiteeksi”, ja sen harjoittaminen tukahdutettiin, koska se ei tukenut natsien arvoja. Suomessakin on nähty poliitikkojen haluavan sekaantua taiteen vapauteen.

Totalitarismi voi alkaa demokraattisesti

Suomessa on vasta jonkin verran keskusteltu siitä, pitäisikö täällä varautua totalitarismin uhkaan. Pitääkö miettiä, mahdollistaako nykyjärjestelmä oikeuslaitoksen kaappaamisen poliittiseen ohjaukseen? Kuinka helppoa on lainsäädännöllä kahlita mediaa?

Pystytäänkö vaalijärjestelmää säätämään niin, että suosii jotain tahoa? Nykyinenkin järjestelmämme suosii suuria puolueita ja mahdollistaa sen, että eduskunnassa on enemmistö, jolla on takanaan alle puolet äänestäjistä. Suunnilleen sama ääniosuus voi tuoda kovin erilaisen määrän kansanedustajia.

Kuinka suojattuja vähemmistöt ovat, jos jollakin kaudella enemmistö haluaa rajoittaa niiden mahdollisuuksia?

Monet totalitarismit ovat saaneet alkunsa ainakin muodollisesti demokraattisen päätöksenteon puitteissa. Hitlerin valtaannousussa tosin käytettiin ulkoparlamentaarista, väkivaltaistakin painostusta. Mutta esimerkiksi Unkarin ja Turkin nykyiset hallinnot ovat tulleet valtaan ihan demokraattisesti ja hivuttautuneet sitten vähitellen kohti totalitarismia.

Harva olisi kymmenen vuotta sitten osannut kuvitella, että Yhdysvallat olisi nyt omaksumassa totalitarismin piirteitä – saatika uskonut, kuinka helposti kansankuntaa voi viedä kuin litran mittaa.

Perustuslaki yhteiskunnan turva

Jos kansakunta päätyy demokraattisessa prosessissa totalitarismiin, se sitten päätyy. Perustuslain idea on kuitenkin se, että yhteiskunnan perusrakenteita ei voida mullistaa hetkellisten enemmistöjen ja kovin lyhyen harkinnan varassa – ja vaalikausittain edestakaisin.

Siksi esimerkiksi EU-jäsenyys on kirjattu Suomen perustuslakiin, eikä siis yksittäinen enemmistöhallitus voi päättää Suomen EU-erosta muuten kuin perustuslain säätämisjärjestyksessä. Jos oikeuslaitoksen – tai vaikkapa Yleisradion – asemaa vahvistettaisiin perustuslaissa, niihin puuttuminen olisi nykyistä vaikeampaa.

Vaikka yhteiskunta voi perustuslain avulla suojautua totalitarismin uhkaa vastaan perusrakenteissa, paljon jää väkisinkin suojaamatta.

Perusongelmaan – jos totalitarismi ongelmaksi koetaan – lainsäädäntö ei auta. Se ei kitke totalitarismin haikailua, tietoista eikä tiedostamatonta.