Seuraako velkajarrua eläkejarru?

Kalle Pusa

Historiallinen velkajarrupäätös toi puolueet, vasemmistoliittoa lukuunottamatta, yhden pöydän ääreen keskustelemaan velkasuhteesta. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa oli kyse puoluerajat ja vaalikaudet ylittävästä yhteisestä taloudenpidosta.

Nyt kun velan suhteen on kansanedustuslaitoksen kädet sidottu, katse kohdistuu tuloihin ja menoihin. Ja menoista suurimpia ovat sosiaali- ja terveyskulut sekä tietenkin eläkejärjestelmä. 

Suomen julkinen talous on epätasapainossa ja ratkaisuja tulee löytää. Painetta lisää myös Suomen sitoutuminen puolustusmenojen kasvattamiseen. Muun muassa Yle on kirjoittanut, että tämä luo entistä enemmän painetta leikata juuri esimerkiksi eläkkeistä. 

Eläkekeskustelu on Suomessa ollut tunnetusti vaikeaa ja päätöksenteko hidasta. Jo 1970-luvulla huomattiin, että Suomessa ikärakenne oli muuttumassa. Uudet ikäluokat olivat yhä pienempiä ja ihmiset elivät pidempään. Silti kesti vuosikymmeniä ennen kuin poliitikot oikeasti uskalsivat uudistaa eläkejärjestelmää. Viime vuosikymmenten osauudistuksissa nostettiin eläkeikiä.

Edessä saattaa olla suurempia uudistuksia. Vaikeita ja poliittisesti epäsuosittuja. Eläkejärjestelmä koskee kuitenkin kaikkia, niin työikäisiä kuin eläkeläisiä. 

Mutta, miksi juuri eläkkeisiin pitää tarttua? Ja mitä säästöjä sieltä olisi saatavissa? Ja onko se todellakin välttämätöntä?

Eläkkeet ovat valtava menoerä sekä rahapotti

Kun puhutaan eläkkeistä, puhutaan valtavan suurista rahamääristä. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2024 eläkkeitä ja eläkkeisiin rinnastettavia etuuksia maksettiin Suomessa yhteensä noin 40,2 miljardia euroa. 

Eläkkeillä tarkoitetaan henkilön työeläkeoikeutta. Se kertyy työstä, ja sitä voi nostaa vanhuuseläkkeenä tai työkyvyttömyyseläkkeenä. Suurin osa eläkkeistä on juuri vanhuuseläkkeitä. Tämän lisäksi eläkkeihin lasketaan Kelan maksamia kansaneläkkeitä, jotka eivät perustu työkertymään. Nämäkin jaetaan vanhuus- sekä työkyvyttömyyseläkkeisiin.  Näiden lisäksi maksetaan joitain eläkkeisiin rinnastettavia etuuksia.

Jos katsoo vain menoja ja tuloja, järjestelmä ei ole tasapainossa: rahaa tuli sisään 32,9 miljardia euroja ja maksettiin ulos 36,6 miljardia euroa. Tulot tulivat pitkälti palkansaajilta: työeläkemaksuja maksettiin 27,5 miljardia euroa. Tämän lisäksi valtio maksoi 4,7 miljardia euroa. Tähän erään kuuluivat esimerkiksi kansaneläkkeet. 

Palkansaajat siis maksavat eläkeläisten eläkkeet, ja järjestelmä vuotaa pian kuiviin? Näin ei onneksi kuitenkaan ole, sillä osa työeläkemaksuista rahastoidaan. Vuonna 2024 rahastoitiin 3,2 miljardia euroa. Samalla rahastoiduista eläkemaksuista maksettiin eläkkeitä 6,9 miljardia euroa. Sijoitustuotot ylsivät 24 miljardiin.

Eläkejärjestelmässä liikutaan siis miljardiluokissa. Säästöjä järjestelmästä on mahdollista saada useilla eri tavoilla. Oikeastaan ainoa vaihtoehto, jonka perustuslaki sulkee pois, on jo maksussa oleviin eläkkeisiin koskeminen. Niitä koskee vakiintuneen käsityksen mukaan omaisuudensuoja.

Toki perustuslakiakin voisi muuttaa, mutta tämä vaatisi jo melkoista poliittista vipuvoimaa. 

Loput säästökeinot ovatkin sitten poliittisia. Ja koska eläkkeissä liikkuvat summat ovat kymmenissä miljardeissa, voi pienetkin liikkeet säästää, tai kuluttaa, miljardeja euroja. Esimerkiksi erään arvion mukaan vuoden 2017 uudistus säästi noin kaksi miljardia euroa valtion menoja vuosittain. Vuoden 2025 alussa annettu esitys eläkevarojen suuremman sijoitusriskin sallimisesta sekä pienistä muutoksista indekseihin, arvioidaan vahvistavan julkista taloutta noin miljardilla pitkällä aikavälillä.

Vielä on muistettava, että laskennallisten säästöjen lisäksi uudistukset vähentävät esimerkiksi työeläkemaksujen nostopainetta. Tällä taas on myönteisiä ulkoisvaikutuksia muulle taloudelle.

Velkajarru voisi toimia esimerkkinä

“Asiaa ei suoraan sanottu, mutta velkajarru näyttäytyy mielestäni ensimmäisenä vakavana yrityksenä yrittää saada parlamentaarinen sopu koskea eläkejärjestelmään”, Markus Leikola sanoo.

Leikola on toimittaja ja kirjailija, joka on seurannut suomalaista talouskeskustelua ja politiikkaa vuosikymmeniä työskennellessään muun muassa Yleisradiossa sekä Talouselämässä. 

“Tässä on nyt valettu mielestäni perustukset. Kysymys on tietenkin velkajarrusta ihan velkajarruna, mutta myös pitkän tähtäimen taloussuunnittelun perusteista”, Leikola kertoo. 

Kysymys on Leikolan mukaan oikeastaan hyvin yksinkertaisesta logiikasta. Valtion budjettimenettely lukitsee menokehykset ja nyt velanotto lukitaan velkajarrulla. Jäljelle jäävät siis tulot, mutta niiden kasvattaminen on Leikolan mukaan vaikea tehtävä. 

“Tämä hallituskausi on näyttänyt, kuinka hankalaa on nostaa valtion tuloja poliittisilla päätöksillä. Arvonlisäverojen nostolla pahimmillaan leikataan omia tuloja ja rampautetaan kotimaisten kuluttajamarkkinoiden kilpailukyky. Jos tavara on Suomessa liian kallista, kuluttaja voi ihan hyvin tilata Temusta halvemmalla”, Leikola sanoo. 

Joten säästäjien katse on suunnattava menoihin. Ja jossain vaiheessa pienten menojen tutkimisesta on siirryttävä niihin oikeasti merkittäviin. 

Kuten esimerkiksi eläkejärjestelmään. 

“Säästöjen suhteen matalalla riippuvat hedelmät on jo poimittu. Meidän on pakko siirtyä jo seuraaviin oksiin”, Leikola sanoo.

“Eläkkeet on aikaisemmin mitoitettu ikäluokkien kokoihin. Ongelma nyt on, että eläkkeiden kestot ovat melkein tuplaantuneet suomalaisten eliniän kasvaessa. Eläkemenot ovat jo nyt isoja ja tulevat pian olemaan aivan valtavan isoja, jos mitään ei tehdä.”

Leikolan mukaan valtiontaloudessa on vain harvoja kysymyksiä, joissa on kyse kymmenien miljardien kokoluokasta. Niitä on käytännössä vain velka, sotesektori ja eläkkeet. Eläkejärjestelmään on siis pakko koskea ja siihen täytyy koskea pian. 

“Tässä on kymmenien miljardien mittaluokan ongelma. Keskusteluja täytyy käydä pian”, Leikola toteaa.

”Eläkkeet ovat tabu”

“Eläkkeet ovat ehkä kaikkein suurin tabu, jos katsotaan koko puoluekenttää. Niihin voi siis puuttua vain, jos on jokin mekanismi, joka kattaa kaikki puolueet”, Leikola sanoo.

Leikola puhuu poliittisesta matematiikasta, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa suuret puolueet eivät uskalla ottaa irtiottoja eläkejärjestelmän suhteen. Eläkeläiset ovat yksi suurimmista äänestäjäryhmistä ja he ovat Leikolan mukaan hyvin kärkkäitä reagoimaan. 

Suomen vaalijärjestelmässä taas vaalipiirien viimeiset paikat ratkaistaan tuhansien äänien eroilla ja puolueiden väliset valtasuhteet voivat olla yksittäisiä kansanedustajia. Pienikin liikehdintä saattaa ratkaista sen, kenestä tulee pääministeripuolue ja millainen on hallituskokoonpano.

Mutta, Leikola sanoo, jos vain olisi jonkinlainen mekanismi, joka pakottaisi suuret puolueet yhdessä tekemään laintasoisia päätöksiä pitkäjänteisestä talouden suunnittelusta. Näin vastuu päätöksistä, epäsuosituistakin, olisi yhteinen. 

Ja nyt tällainen järjestelmä on. Ainakin velan suhteen. 

Eläkkeissä on kyse myös ihmisten elannosta ja sen Leikola ymmärtää. Säästöjen hakemisella eläkejärjestelmästä on hintansa.

Mutta se on Leikolasta kuitenkin inhimillisempää, kuin yrittää hyvin pienistä puroista rakentaa sitä yhteissummaa, joka ei siltikään ole edes lähellä sitä kokonaisongelmaa, joka tulevien hallitusten tulee yrittää ratkaista.

“Meidän tulee punnita vastuullisesti eri vaihtoehtoja. On paljon parempi ottaa ratkaistavaksi yksi suuri miljardiluokan ongelma kuin leikata kriittisistä miljoonista. Eläkkeisiin puuttuminen on paljon reilumpaa kuin leikata koulutuksesta, kulttuurista, kasvatuksesta ja kaikista hyvistä asioista, joita me tarvitsemme”, Leikola sanoo.  

“Eläkkeiden rinnalla kaikki muut kysymykset ovat oikeastaan lillukanvarsia.”

Harjanne: Sopimus luo painetta katsoa julkisen talouden tilannetta rehellisesti

Toinen vihreiden velkajarrutyöryhmän neuvottelijoista, kansanedustaja Atte Harjanne, ei näe velkajarrusopua suorana lähtölaukauksena eläkekeskustelulle. 

“Sopimusta sorvattiin nimenomaan siinä hengessä, että nyt ei sovita keinoista, vaan tavoitteesta ja menettelytavoista.”

Neuvottelupöydissä ei mietitty eläkkeitä. Harjanne on kuitenkin samaa mieltä siitä, että niitä tulisi kyllä miettiä.

“Sopimus luo painetta katsoa julkisen talouden tilannetta rehellisesti ja etsiä vaikuttavia keinoja julkisen talouden vahvistamiseen yhtä lailla menojen, tulojen ja rakenteellisten uudistusten kautta”, Harjanne sanoo.

“Tällöin katseiden pitäisi kääntyä myös eläkejärjestelmään.”

Velkajarrusopu ei kuitenkaan Harjanteen mukaan ole täysin merkityksetön vaikeiden eläkepäätösten suhteen.

“Sopu ei tee niistä yhtään helpompia, mutta se luo painetta ja antaa selkänojaa niiden tekemiseen. Voi siis olettaa, että se tekee fiksuista eläkepäätöksistäkin todennäköisempiä”, Harjanne sanoo.

Nykyinen järjestelmä syö merkittävän siivun julkisen talouden liikkumatilasta

Harjanne on samaa mieltä siitä, että Suomea odottaa ainakin jonkinlainen eläkepommi. Väestöllinen huoltosuhde haastaa Harjanteen mukaan koko talouden tilan.

“Nykyinen eläkejärjestelmämme on monin osin aika antelias, ja syö merkittävän siivun koko julkisen talouden liikkumatilasta.”

Samanaikaisesti järjestelmän hyödyt valuvat heille, jotka voivat jo hyvin.

“Nykyinen eläkejärjestelmä ei taklaa tehokkaasti eläkeläisköyhyyttä”, Harjanne toteaa. 

Isot puolueet karttavat Harjanteen mielestä suuria uudistuksia. He ovat jänishousuja eläkeläisdemografian edessä. Vihreät ovat Harjanteen mukaan olleet suoraselkäisempiä.

“Eikä se käsittääkseni meidän kannatustamme ole rokottanut. Mielikuva meistähän on viime vuosina vain parantunut.”

Vaikka eläkeläiset ovat suuri äänestäjäryhmä, eivät he ole mitenkään yhtenäinen arvoiltaan tai tilanteiltaan. Ja Harjannekin uskoo, että ainakin osa heistä tulee ymmärtämään vaikeatkin ratkaisut.

“Uskon siihen, että lopulta suomalaiset arvostavat vastuunkatoa ja rehellistä, oikeudenmukaista politiikkaa”, Harjanne toteaa. 

Uudistuksia eläkejärjestelmään tulee, ja niitä voi siis tehdä. Ne eivät Harjanteen mukaan yksin riitä, mutta ne ovat ehdottomasti tarpeellisia ja perusteltuja sopeuttamisen keinoja.

Säästökohteiden etsijien tulee myös nähdä niitä pidemmälle.

“Esimerkiksi tehottomien ja jopa haitallisten yritystukien himmelit on aika vihdoin perata ja purkaa.”

Parlamentaarinen sopu kattaa myös eläkesektorin, mutta ei sitä, pitäisikö niille tehdä jotain

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo on samoilla linjoilla Harjanteen kanssa. Parlamentaarinen sopu velkajarrusta oli erinomainen asia, mutta tässä on kyse enemmän kehikosta tulevaisuuteen kuin konkreettisista toimenpiteistä. 

Hallituksen ja opposition tuleva yhteistyö tuo parhaimmillaan realismia taloudenhoitoon. 

“Aiemmin on kyllä puhuttu paljon vaikkapa kestävyysvajeesta, mutta toteutetut keinot eivät mittaluokaltaan ole olleet sinne päinkään”, Hakola-Uusitalo sanoo.

“Tämä on helposti aikaisemmin mennyt puolueilla niin, että ei oteta oikeasti kantaa siihen, riittävätkö rahat ja mihin ne riittävät. Ja jos otetaan, niin säästökeinot ovat olleet hyvin kaukana tavoitteesta. Nyt puolueiden tulee keskustella keskenään tästä.”

Hakola-Uusitalo on myös sitä mieltä, että eläkejärjestelmään kohdistuu kasvava paine. Hän kuitenkin muistuttaa, että siitä puhuessa täytyy muistaa järjestelmän erikoisluonne. 

“Järjestelmä perustuu ennakkosäästämiselle, ja Suomessa eläkejärjestelmää on hoidettu hyvin. Siinä on aina yritetty ottaa huomioon asioita etukäteen.”

On ollut jopa aikoja, jolloin on ajateltu eläkejärjestelmän olevan tasapainossa. Järjestelmä on kuitenkin valtava sektori, ja haasteena ovat myös eläkkeiden ulkoisvaikutukset. 

“Eläkkeiden ja eläköitymisen kytköksiä muuhun talouteen ei välttämättä ole huomioitu riittävästi”, Hakola-Uusitalo sanoo. 

“Eläkeiällä on tietenkin vaikutus siihen, kuinka pitkään eläkkeitä maksetaan, mutta on muistettava myös, että mitä pidempään ihmiset ovat töissä, sitä enemmän he myös tienaavat ”eläkeoikeutta”, joka menee aikanaan maksuun. Eläkejärjestelmästä kytkös muuhun talouteen tulee siitä, että tuloista kerätään veroja sekä suoraan että kulutuksen kautta.”

Eläkejärjestelmän säätäminen tuo säästöjä

Hakola-Uusitalo näkee eläkejärjestelmän yhtenä selkeänä, isona kohteena, jota voi säätää ja sitä kautta saada laskennallisesti pienempiä julkisia menoja. Eläkejärjestelmässä on hänen mukaansa kolme vipua, joista voi vääntää.

“Ensinnäkin eläkevakuutusmaksuja voi säätää, toiseksi eläkeikää voi siirrellä ja kolmanneksi eläkkeiden tasoa voi muuttaa” Hakola-Uusitalo kertoo.

Laskennallisesti näitä säätämällä voisi vaikka koko eläkejärjestelmän leikata nollatasolle. Tämä tosin olisi hyvin ankara toimenpide, jota ei voi suositella . Todennäköisesti tämä olisi myös Hakola-Uusitalon mukaan perustuslain vastaista.  

Muuten järjestelmässä on siis liikkumavaraa, ja Hakola-Uusitalon mukaan sitä voi muuttaa, mutta muutosten tulee olla ennustettavia.

“Mielestäni reilua on, että kun ihminen jää eläkkeelle, hänellä pitäisi olla hyvä käsitys omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan. Jos järjestelmä muuttuu silloin, kun henkilö on jo eläkkeellä, voivat seuraukset olla vaikeita.”

Nopeat muutokset voivat olla epäoikeudenmukaisia myös työssäkäyvälle. Jos järjestelmä muuttuu merkittävästi vaikkapa myöhäiskeski-ikäisen näkökulmasta, voi henkilöllä olla hyvin vaikea järjestää taloudellisia asioitaan kuntoon ennen eläkeikään.

“Joten muutoksissa täytyy olla riittävä siirtymäaika.”

Eläkejärjestelmän vipujen vääntämisessä tulee muistaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaiskuva tulee pitää mielessä. Osaoptimoinnilla ei pääse pitkälle näin monimutkaisessa järjestelmässä. 

“Jos vaikka nostaa eläkeikää, mutta samalla nostaa eläkkeiden tasoa, niin lopputuloksena voivat olla nollasäästöt, ellei samalla tee jotain työstä kertyville eläkeoikeuksille.”

“Piru piileekin juuri yksityiskohdissa”, Hakola-Uusitalo toteaa.  

Eläkekeskustelu ehkä jo alkanut

Emme siis voi sanoa, että velkajarrusopu antoi askelmerkit seuraaville suurille eläkepäätöksille. Näin ei ole kukaan neuvottelupöydissä istunut vielä virallisesti, tai edes epävirallisesti, vihjaillut. Nyt oli kyse velasta ja sen hoidosta. Ja siitä myös päätettiin.  

Leikolan analyysissa saattaa hyvinkin olla perää. Heti, kun velkajarrukeskustelu saatiin parlamentaariseen päätökseen, otti julkinen keskustelu pienen loikan kohti eläkkeitä. 

Pääministeri Petteri Orpo arvioi kyselytunnilla, että eläkeiän nosto tulee mahdollisesti kysymykseen lähivuosina. Nykyinen eliniänodotukseen perustuva eläkeikä on korkeimmillaan 69 vuotta, mutta Orpo pohtii sen nostamista70 vuoteen tuleville sukupolville. 

Eläkkeiden suuruuksiin hän ei omien sanojensa mukaan halua tehdä muutoksia. Näin Orpon kokoomus on ainakin julkisuudessa linjannut.

Tulevat neuvottelut näyttävät, mihin asiassa oikeasti päädytään, mutta ainakin yhdestä vivusta ollaan valmiita vetämään. Tulevien sukupolvien tuomitseminen merkittävästi pidempiin työuriin on vaikea ja mahdollisesti hyvin epäsuosittu päätös. Avauksesta seuraa vaikeita keskusteluita sekä hankalaa politiikkaa.

Vihreät ovat jo muutama vuosi sitten avanneet keskustelun eläkejärjestelmän säästöistä suurimpien eläkkeiden kohdalla. Muut puolueet eivät lähteneet silloin mukaan. Päätökset ovat vaikeita ja niitä vastaan on helppo hyökätä. 

Jatkossa puolueiden ei kuitenkaan tarvitse tehdä näitä päätöksiä yksin. Ovi on nyt avoin puoluerajat ylittävälle sovulle.

Tai ainakin raollaan.