Entäs Kiina?

“Mene Kiinaan vouhottamaan!” 

Tällainen palaute on tuttua jokaiselle päästövähennyksistä puhuvalle politiikolle ja aktivistille. Suomi on niin pieni, ettei meidän teoillamme ole merkitystä. Kiinalaiset rakentavat uusia hiilivoimaloita ja pilaavat ilmaston, emme me. Ja niin edelleen.

Entäs Kiina -logiikka on tunnetusti monelta osin pielessä. Kiinan väestön voi jakaa 5,6 miljoonan ihmisen porukoihin ja todeta, ettei kenenkään kannata tehdä mitään. Kiinassa myös tuotetaan paljon tavaraa vientiin, joten osa vastuusta on tuon tavaran kuluttajilla.

Isoin virhekäsitys kuitenkin on, ettei Kiinassa tehtäisi mitään ilmastonmuutoksen torjunnan eteen. 

Tämän vuoden aikana maailman energiantuotannossa saavutettiin historiallinen maalitolppa, kun tuuli-, aurinko- ja vesivoimalla tuotettiin tämän vuoden alkupuoliskolla maailmanlaajuisesti ensi kerran enemmän sähköä kuin hiilellä. Kiinan rooli on tässä merkittävä, sillä maa on valtava energiankäyttäjä. Kiinassa fossiilienergian käyttö hieman laski, samalla kun päästöttömän energian tuotanto kasvoi jyrkästi. 

Päästötöntä energiantuotantoa nouseekin Kiinassa pystyyn nopeammin kuin koko muussa maailmassa yhteensä. Tähän mennessä tänä vuonna Kiina on vastannut 55 prosentista kaikesta uudesta aurinkovoimasta, 82 prosentista kaikesta uudesta tuulivoimasta ja 73 prosentista kaikesta uudesta ydinvoimasta. Kiinassa tuotetaan myös yli puolet maailman sähköautoista, ja Kiinan talous sähköistyy selvästi länttä nopeammin kautta linjan.

Tämä näkyy myös päästöissä. Kiinan päästöt ovat viimeisen vuoden aikana kääntyneet laskuun. Suunta on hyvin todennäköisesti pysyvä, sillä tällä hetkellä Kiina rakentaa päästötöntä energiaa nopeammin kuin mitä energian kulutus kasvaa.

Kiina kutsutaan maailman tehtaaksi, ja puhtaissa teknologioissa tämä on erityisen totta. Vauhti ja volyymi itsessään ruokkii johtavaa asemaa, sillä teknologian kehitys ei riipu ajasta vaan tekemisestä. Jokainen linjastolta putkahtanut sähköauto auttaa siinä, että seuraava malli on halvempi ja parempi. Kiina ei välttämättä ole radikaalien innovaatioiden johtava hautomo, mutta insinöörityössä se pärjää todella hyvin.

Kiinan asemaa vahvistaa entisestään se, että maalla on erittäin merkittävä rooli myös monien keskeisten raaka-aineiden tuottajana. 

Idän jättiläisen kärkipaikka vihreässä siirtymässä on siis kiistaton, mutta onko se hyvä vai huono asia? 

Päästöjen lasku ja puhtaiden teknologioiden vauhdittuminen ovat tietenkin todella hyviä asioita. Huonompi homma on sitten se, että Xi Jinpingin johtama Kiinan kansantasavalta on itsevaltainen ja häikäilemätön suurvalta, joka muun muassa sortaa omia kansalaisiaan, miehittää Tiibetiä, mahdollistaa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa ja haaveilee demokraattisen Taiwanin alistamisesta valtaansa. 

Tällainen maa siis dominoi paraikaa tämän vuosisadan tärkeintä teknologista murrosta.

Euroopalle tilanne on tukala. Olemme siihen syyllisiä ennen kaikkea itse: naiivi suhtautuminen Kiinan kovaan ja pitkäjänteiseen peliin, lumoutuminen Venäjän halvasta kaasusta ja vetelöinti ilmastopolitiikassa jättivät meidät takamatkalle. 

Tukalaa asetelmaa pahentaa se, että liittolainen Atlantin takana on tukevasti sekaisin ja liittovaltion ilmasto- ja energiapolitiikkaa ohjaa nyt karmea yhdistelmä tiedevastaista taikauskoa, äärioikeistolaista kulttuurisotaa ja fossiilialan lobbausta. Trumpin viestinä on ollut, että nyt porataan beibi ja että ostakaa siellä Euroopassa sadoilla miljardeilla kaasua ja öljyä meiltä tai itkekää ja ostakaa. Tuulivoimahankkeita pysäytetään, hiilenpolttoa tuetaan. Ydinvoima sentään onneksi on yhä myötätuulessa Amerikassa.

Tilanne on joka tapauksessa se, että jollei Eurooppa satsaa reippaasti kilpailukykyynsä vihreässä siirtymässä, vaihtoehtoinamme on joko roikkua fossiilisen tuontienergian ja sen enemmän tai vähemmän ongelmallisten toimittajien varassa, tai sitten irrottaudumme siitä kiinalaisella teknologialla ja Kiinan hallitsemilla raaka-ainevirroilla.

Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole erityisen hyvä, ja kummassakin näistä tapauksista globaali energiamurros toteutetaan pitkälti Kiinan nuoteilla. Sillä olisi tietysti myös geopoliittisia ja diplomaattisia seurauksia.

Eikä pidä unohtaa sitä, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistuminen on Euroopallekin kohtalonkysymys, sillä kuumeneva ilmasto murjii tätä maanosaa erityisen rajusti. Aivan erityisesti emme halua olla todistamassa Atlantin valtameren virtausjärjestelmän (AMOC) romahtamista.

Mitä siis pitäisi tehdä? Ensinnäkin, ilmastotavoitteista on pidettävä kiinni ja niitä on tiukennettava entisestään. 

Toisekseen, ohjauskeinoja on suoraviivaistettava. EU tekee yhä liikaa päällekkäistä sääntelyä. Itse luottaisin ennen kaikkea päästöjen hinnoitteluun ja unohtaisin esimerkiksi erilliset uusiutuvan energian tavoitteet usein monimutkaisine kriteeristöineen. Enemmän tiedepohjaisuutta ja teknologianeutraalimpi ote tekisi hyvää. 

Kolmanneksi, EU:n sisämarkkinoiden esteitä on purettava määrätietoisemmin. Tämä olisi myös Suomen etu, jotta tärkeä valttimme - verrattain puhdas ja edullinen sähkö - saisi jyllätä toden teolla. Sisämarkkinoiden vahvistamisen rinnalla kulkee luontevasti myös pelikentän tasaaminen suhteessa EU:n ulkopuoliseen maailmaan hiilitullien avulla. Jos oikein hyvin käy, vivutamme niillä ilmastotoimiin reippaasti vauhtia kautta maailman.

Vaikka takamatkaa Kiinaan on, löytyy Euroopastakin edelleen potentiaalia ja osaamista, varsinkin yhdessä kumppanien kanssa ympäri maailmaa. Kiinan hurjat luvut lisäksi hämäävät hieman, sillä niiden takaa löytyy myös eurooppalaista osaamista ja yritystoimintaa. Tavoitteena ei pidäkään olla mikään täysi irtautuminen Kiinasta, vaan nykyistä symmetrisempi asetelma ilman kriittisiä riippuvuuksia, joita voidaan käyttää meitä vastaan. Peliä ei siis vielä ole menetetty. Emmehän ole sitä tosissaan edes yrittäneet vielä voittaa. Jos kuitenkin lyömme hanskat tiskiin koska kuvittelemme, etteivät ne kiinalaisetkaan tee mitään, otamme turpiimme aivan varmasti.