Ilmasto ja luonto kietoutuvat yhteen, ja olemme vaarallisesti molempien kimpussa
Luonto on muokannut maapallosta meille hyvän. Nyt järkytämme planeetan tilaa sekä sotkemalla ilmastoa että köyhdyttämällä luontoa, ja suunnanmuutos on välttämätön. Erikoisin reaktio tilanteeseen on kieltää se, kirjoittaa Atte Harjanne.
Maapallo on elävä planeetta. Kirjaimellisesti, sillä planeettamme ei olisi olosuhteiltaan sellainen kuin se on ilman elämää. Eikä elämää tietenkään olisi täällä ilman tätä sopivaa kiviplaneettaa. Maapallo on mahdollistanut elämän synnyn, juurtumisen, leviämisen ja rönsyt, ja elämä on ollut ja on kiinteä osa maapallon ilmastoa, geologiaa ja materiaalien kiertoa.
Kesän parhaita lukukokemuksiani on ollut yhdysvaltalaisen tiedetoimittajan Ferris Jabrin kirja Becoming Earth, jossa Jabr käy läpi kuinka kehittyvä elämä on muokannut maapallon pitkän historian aikana planeetan maa- ja kallioperää, meriä ja ilmastoa, ja kuinka se muokkaa sitä yhä. Tai pikemminkin, kuinka luonto on osa tätä planeettaa. Yhteyttäminen teki ilmakehästä happipitoisen. Meren plankton säätelee ilmastoa. Sademetsät tekevät omat sateensa, ja niin tekevät pikkuruiset bakteeritkin. Megafauna ylläpiti erittäin rikasta aroekosysteemiä. Roolinsa on niin mikroskooppisen pienillä otuksilla kuin mammuteilla ja valaillakin.
Kehitys ei tietenkään ole ollut pelkkää harmoniaa. Lajit syrjäyttävät toisia lajeja, ja joidenkin muokatessa ympäristöä sopivaksi se on muuttunut toisille sietämättömäksi. Ihmiskunnan näkökulmasta tilanne on silti se, että me olemme saaneet elää kirjoitetun historiamme oloiltaan pääsääntöisesti vakaalla ja miellyttävällä planeetalla. Olemme lajina, taloutena ja erityisesti ruuantuotantomme osalta sopeutuneet olosuhteisiin, jotka tämä elävä planeetta on meille tarjonnut.
Ja nyt romutamme näitä olosuhteita minkä kerkeämme. Ihmiskunta samaan aikaan sekä sotkee planeetan ilmakehää ja meriä että köyhdyttää ja ajaa luontoa ahtaalle. Tunnetuin ja kenties merkittävin teko on ylimääräisen hiilen pumppaaminen ilmakehään, josta se kulkeutuu myös hapantamaan meriä. Myös maapallon typpikiertoa häiritään pahasti ja niin sanottuja ikuisuuskemikaaleja ja muovia kertyy ympäristöön.
Luontoa köyhdytetään muun muassa kestämättömällä maankäytöllä, luonnonvarojen liikakäytöllä sekä ylikalastuksella ja -metsästyksellä. Ilmakehän, maaperän ja vesistöjen kuormitus ajaa sekin eliölajeja ja ekosysteemejä ahtaalle. Ilmasto ja luonto ovat kietoutuneet yhteen, ja niiden tasapainon järkkyminen ruokkii toinen toisiaan. Ilmastonmuutos ja luontokato olisivat erillisinäkin ilmiöinä kumpikin erittäin vaarallisia. Yhdessä ne ovat vielä vaarallisempia, ja arvaamattomia.
Viime kädessä kyvyttömyys vakauttaa ilmasto ja saada luonto elpymään vie meiltä ja varsinkin tulevilta sukupolvilta edellytykset hyvään elämään. Talous on yleinen tekosyy riittämättömille toimille, mutta yksinkertaisinkin ymmärrys maailmasta riittää tekemään sen johtopäätöksen, ettei yli planeetan kantokyvyn rajojen voi elää loputtomiin. Talous toimii planeetan fyysisen todellisuuden rajoissa, ja ne ylittäessä edessä on ekologinen ja geofysikaalinen konkurssi.
Oma kohtalon ivansa on siinä, että juuri luonnon ja planeetan yhteispeli antoi meille suurimman moukarin, jolla niiden kimppuun käydä: fossiiliset polttoaineet. Jabr lainaa kirjassaan tsekkiläis-kanadalaisen tutkijan Vaclav Smilin* laskelmaa, jonka mukaan gallonaan (siis vajaaseen neljään litraan) bensaa on pakattu noin 100 tonnia muinaista elämää, siis noin 20 norsun verran. Kuten Jabr kuvaa, fossiilisten polttoaineiden varannot ovat muinaisten ekosysteemien uurnalehtoja.
Hyvä puoli planeetan ja luonnon yhteenkietoutumisessa on se, että luonto itsessään auttaa meitä korjaamaan ilmastoa ja sopeutumaan muuttuvan ilmaston uhkiin - kunhan annamme sille mahdollisuuden. Luonnon ennallistaminen ja se, että luonnolle varataan enemmän tilaa maalla ja merillä, onkin äärimmäisen tärkeä osa ilmastopolitiikkaa. Valitettavasti Suomessa ilmastopolitiikan raameja ruuvataan edelleen maa- ja metsätalouden lyhytnäköisten edunvalvojien ohjauksessa, ja täällä yhtenäinen ilmasto- ja luontopolitiikka onkin vielä alkutekijöissään.
Ehkä kaikkein surullisinta on se, että meitä kaikkia koskettavien, maailmanlaajuisten ongelmien edessä niin monen vastaus on tosiasioiden kieltäminen ja heimoutunut hyökkääminen välttämätöntä muutosta vastaan. Yhden eläköityneen rallikuskin harhaiset höpinät vielä sietäisi, mutta tällä hetkellä maailman johtavan talousmahdin, Yhdysvaltojen hallinto Trumpin johdolla hyökkää rajusti sekä ilmasto- ja luontotoimia että niiden perustana olevaa tiedettä vastaan. Monet kyyniset vallanpitäjät ja varakkaat ovat järjestelmällisesti ruokkineet valheita, vääristelyä ja vastakkainasettelua jarruttaakseen toimia planeetan ja sen luonnon eteen.
Tosiasioita ei kuitenkaan pääse karkuun. Siksi ilmaston vakauttamisen ja luonnon elvyttämisen tulisi olla yhtä lailla jokaisen liberaalin, konservatiivin, vasemmistolaisen ja oikeistolaisen agendalla, ainakin jos laittaa pätkääkään arvoa tulevaisuudelle ja tuleville sukupolville.
* Vaclav Smil tunnetaan erityisesti energiatalouden laaja-alaisista kirjoituksistaan. Smil oli Helsingin yliopistolla luennoimassa keväällä 2019. Livistin tuolloin Säätytalolta hallitusneuvotteluista kuuntelemaan luennon (oma neuvottelupöytäni oli tauolla).
