Hau Jugend noudattaa määräyksiä
Mitä Ryhmä Hau kertoo ajastamme? Lastenohjelmien kautta heijastuu yhteiskunnan arvomaailma – usein huomaamattamme. Koiranpennut tottelevat kyseenalaistamatta johtajansa määräyksiä, eikä niiden johtohahmo Riku koskaan erehdy.
Lapsena suosikkiohjelmani oli Alfred J. Kwak, jossa orvoksi jäänyt ankka seikkaili milloin meren pohjassa, milloin avaruudessa. Myöhemmin luin, että ohjelmassa käsiteltiin 1980- ja 90-lukujen vaihteen ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä, kuten ympäristökriisiä, rotuerottelua sekä Israelin ja arabimaiden konfliktia.
Enää lastenohjelmat eivät ehkä ota kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin aivan yhtä suoraan, mutta on kiinnostavaa pohtia, miten ajan henki heijastuu niihin. Nykyään yksi suosituimmista ohjelmista on monipuolisesti tuotteistettu, tarinoiltaan varsin köykäinen Ryhmä Hau, jossa koiranpennut ratkovat
pulmia näyttävän konekaluston turvin.
Kökköydestään huolimatta Ryhmä Hau on mielenkiintoinen ajankuva. Sarjassa aikuiset ovat impulsiivisia ja itsekeskeisiä kuin pienet lapset. Erityisen lapsellisia ovat pormestarit Pujola ja Hanttinen, joista jälkimmäinen on sarjan pahishahmo.
Kun aikuiset keskittyvät toteuttamaan impulssejaan kaoottisin seurauksin, kaupungissa järjestystä pitää lapsikoirien muodostama Ryhmä Hau, jota johtaa ihmislapsi Riku. Koiranpennut tottelevat kyseenalaistamatta johtajansa määräyksiä, eikä Riku koskaan erehdy.
Aikuisten yhteiskunta demokraattisesti valittuine instituutioineen ajautuu kaaokseen siis moraalisen rappion vuoksi. Apuun tarvitaan autoritäärisesti organisoitu reipas joukko, joka saa määräyksensä suoraan johtajalta. Alkaako jo kuulostaa tutulta?
Millaisia vaikutteita lapset saavat Ryhmä Hauta katsoessaan? Pitäisikö huolestua? Saadaanko tästäkin kirjoituksesta aikaiseksi lööppiotsikoita? ”Fasismin tutkija haluaa kieltää Ryhmä Haun!”
Vanhempana minua tympivät sarjassa ennen kaikkea ennalta arvattavat juonikuviot ja yksiulotteiset henkilöt. Kohderyhmään kuuluvat lapset tuskin sarjan yhteiskunnallista puolta miettivät. En minäkään ymmärtänyt mitään Alfred J. Kwakin viittauksista ajan poliittisiin tapahtumiin, vaikka niistä meillä kotona muissa yhteyksissä keskusteltiin. Yhtä huonosti upposi Nukkumatti DDR:n
valtiollisena propagandana.
Lasten suusta kuulee silti totuuden, ja lastenohjelmistakin voi kuulla, mitä meidän
yhteiskunnassamme ajatellaan.
Aila Mustamo
Kirjoittaja on kahden lapsen äiti ja kulttuurintutkija, joka on tutkinut muun muassa fasismia ja kansallissosialismia suomalaisessa metallimusiikissa
