Havaintoja parista suuresta kansainvälisestä musiikkikilpailusta
Musiikillinen genreajattelu on vuosikymmenten saatossa paljolti hälventynyt ja rajat madaltuneet, kirjoittaa Tuulikki Närhinsalo. Toukokuussa 2025 Euroviisut ja Sibelius-viulukilpailu kohtaavat yllättävällä tavalla – ja muistuttavat, miten monimuotoista ja rajat ylittävää musiikki voi olla.
Tuulikki Närhinsalo
Mitä yhteistä on Eurovision laulukilpailulla ja Jean Sibelius -viulukilpailulla?
Kysymys tuntuu äkkiseltään hullulta, mutta kun kuoputtaa hieman pintaa syvemmälle, törmää hauskaan yllätykseen.
Olen tiiviisti seurannut 18.5. alkaneen Sibelius-viulukilpailun alkueriä ja ihastellut
osallistujien valtavan korkeaa teknisen osaamisen tasoa. Ihan jokainen 40 viulistista osaa soittaa loistavasti, niin sanottuja stipluja ei juuri ole kuultu. Sen sijaan läheskään kaikki eivät ole osanneet soittaa niin, että kuulijan sielu liikahtaisi ja sydän lämpenisi. Toki monia sellaisiakin on kuultu: yksi heistä on ukrainalainen Bohdan Luts, jonka soitto kiehtoi jo heti ensi tahdeillaan.
Kilpailun ohjelmakirja ei kerro osallistujista muuta kuin opiskelupaikat. Sen mukaan Bohdan on perehtynyt viulunsoiton saloihin ensin länsiukrainalaisessa kotikaupungissaan Lvivissä, sittemmin Kiovassa. Hänen nykyinen opinahjonsa on Musik und Kunst Privatuniversität der Stadt Wien. Koska en tuntenut entuudestaan tuon nimistä taideyliopistoa, siirryin googlaamaan, utelias, tai pikemminkin tiedonhaluinen kun olen. Ja mitä näinkään heti taideyliopiston etusivulla: hienon kuvan ja esittelyn Johannes Pietsch -nimisestä opiskelijasta, joka JJ-nimisenä on juuri voittanut Eurovision laulukilpailun, yhden Euroopan, eikä pelkästään Euroopan, katsotuimmista viihdepläjäyksistä. Näin lyövät siis yllättäen kättä toisilleen Euroviisut ja Sibelius-viulukisa toukokuussa vuonna
2025!
Seurasin siis, kuten aina 1960-luvulta alkaen, Euroviisuja semifinaaleista loppukilpailuun. Iloitsin Erikan rohkeasta itsevarmuudesta oman biisinsä tulkkina. Lauluhan on ihan kelpo tuohon tarkoitukseen. Hihittelin KAJ:n hulvattomalle suomisaunamainokselle, jonka Ruotsi maksoi. Kulutettiinko se loppuun kymmenine kansainvälisinekin versioineen ennen H-hetkeä? Löysin Viron spagettijalkaisen laulajan Espresso macchiato -hilpeilystä saman
sukuista huumorin juurta kuin KAJ:n bastu-biisistä. Ihastelin Itävallan JJ:n huimaa äänenkäyttöä omassa laulussaan. Siinä oli melodiaa melkein enemmän, kuin muissa lauluissa yhteensä.
Olen tyytyväinen, että musiikillinen genreajattelu on vuosikymmenten saatossa paljolti hälventynyt ja rajat madaltuneet. JJ opiskelee kontratenorina – pikemminkin sopranistana – oopperalaulajaksi, mutta sävähdyttää viisuntekijänä ja -esittäjänä. Eikä hän todellakaan ole ainoa, joka viihtyy erilaisissa laulamisen lajeissa. En tiedä, mutta olen melko varma, että Sibelius-viulukisan 16–30 -vuotiaiden klasariviulistien joukossa on ainakin muutamia, jotka esiintyvät – ehkä hissun kissun salaa ja toisella nimellä – myös jazzin, kevyen musiikin tai popin maailmassa. Eläköön musiikin monimuotoisuus ja nuorten muusikoiden ennakkoluulottomuus!
