Vihreät hyötyisivät, jos meillä olisi selkeämpi oikeisto- ja vasemmistosiipi
Vihreiden kannatus on jämähtänyt paikoilleen. Puolueen vasemmisto syyttää tästä oikeaa laitaa, ja päinvastoin. Se ei kuitenkaan vie eteenpäin. Entä jos Suomenkin vihreillä olisi selkeät oikeisto- ja vasemmistosiivet, ehdottaa Markus Drake.
Vihreiden tavoitteet ovat yhteiset: ilmastonmuutoksen torjunta, luontokadon pysäyttäminen, tasa-arvo, ja niin edelleen. Mutta miten puolue jäsentää sisäisen vallanjakonsa näiden saavuttamiseksi? Julkilausuttu malli on verkostomainen, moniääninen ja temaattinen. Se kuulostaa osallistavalta, mutta häivyttää linjan, ja vaikeuttaa selkeiden valintojen tekemistä puolueen sisällä.
Sofia Virta johtaa puoluetta, ja meillä on perinteenä syyttää puheenjohtajaamme kannatusongelmista. On ymmärrettävää syyttää kampanjan eturiviä heikosta vaalimenestyksestä. Mutta se on myös epäkypsää.
Puoluejohdon strateginen kyvykkyys on tärkeämpää kuin se, onko heidän kanssaan samaa mieltä. Tuleeko puheenjohtaja oikealta vai vasemmalta on epäolennainen kysymys, kun on tarvetta löytää uusi reitti tilanteessa, jossa vanhat keinot eivät enää toimi.
Puoluejohdolle on tarjottava muutosprosesseja, joihin he voivat sitoutua. Kesän puoluekokoukseen tämä ei enää ehdi, mutta seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä strateginen uudistuminen on mahdollista.
Oma esitykseni on, että ottaisimme mallia Saksan vihreistä. Suomen vihreät on tapana nähdä kokoelmana klikkejä, ystävyyssuhteita, poliittisesti heterogeenisia verkostoja ja rihmastoja, jossa jako oikeaan ja vasemmistoon ei ole selkeä. Saksassa on käytössä malli, jossa jokainen puoluekokous alkaa esityslistan hyväksymisellä, jota seuraa kokoustauko seuraavaan aamuun asti. Illan ja yön aikana puolueen muodollisesti järjestäytyneet siivet, “realot” ja “linket”, käyvät omat kokouksensa, joissa tehdään kannanmuodostus ja myös äänestetään sisäisesti prioriteeteistä, linjauksista ja tuesta ehdokkaille.
Näin kokouksen toisena päivänä yleensä on kaksi selkeästi toisistaan eroavaa linjaa niin henkilövalintoihin kuin poliittiseen strategiaan. Koska kumpikin siipi edustaa noin 40 prosenttia puoluekokousväestä, tehtävänä on vakuuttaa keskivoima, joka yleensä välittää enemmän ympäristöstä omana teemanaan kuin mistään muusta, ja näin voittaa enemmistö.
Tämä johtaa nähdäkseni selkeisiin, hyvin muotoiltuihin vaihtoehtoihin ja siten parempaan puoluedemokratiaan.
Molemmilla laidoilla on petrattavaa
Suomessa puolueen oikealla laidalla on viime vuosina ollut tapana nostaa lupaava henkilö johtoon, ja jättää hänet sitten yksin. Se on ongelmallista meille kaikille. Pyydän ottamaan vastuuta: vähemmän itsekeskeisyyttä ja enemmän yhteistyötä.
Toivon Sofia Virran uudelleenvalintaa ja realo-siipemme vastuunkantoa vähintään ensi eduskuntavaaleihin asti. Onneksi tämä on hyvän kuntavaalituloksen myötä tapahtumassa.
Sofian puheenjohtajaksi nostaneet keskusta-liberaalit vihreät: koen teidän luvanneen lisätä keskusta-oikeiston eli Kokoomuksen ja RKPn tuskaa, jotta heidän liberaalit kannattajansa löytävät paremman kodin. Jos se onnistuu, kukaan ei ole tästä iloisempi kuin puolueen vasemmistosiipi.
Omaa puoluevasemmistoani kehotan opettelemaan eron palatsivallankaappauksen ja vallankumouksen välillä. Ja pyydän: jos koetaan, että puolue ei ole oma, niin tavoitellaan rakenteita muuttavaa vallankumousta.
Puolueen on pystyttävä uudistumaan sen sijaan, että vähäisen kannatuslisäyksen toivossa korvataan yksi oikeistosiivestä tuleva vihreä toisella saman siiven edustajalla.
Markus Drake
Kirjoittaja on pitkäaikainen vihreä aktiivi ja Brysselin vihreiden puheenjohtaja
Drake pohtii kirjoitussarjassaan vihreiden strategiaa. Aiempi teksti löytyy täältä.
