Tavoitteena kulttuurin näivettäminen

Suomessa kaikkien saavutettavissa oleva taide on valtiovetoista. Eduskunta turvaa taiteen jatkuvuuden lakeihin perustuvilla rahoituksilla.

Tällä hallituskaudella valtio on pettänyt kulttuurialan luottamuksen ja leikkaa ennätyksellisesti omia tukiaan taiteille. Vastuu elävästä, kohtuuhintaisesta ja monipuolisesta kulttuurielämästä jää aiempaa enemmän kunnille. Kaikki eivät pysty reagoimaan riittävästi. Pienten paikkakuntien teatterit, museot ja orkesterit ovat uhattuina. 

Yksikään niistä ei tähänkään asti ole kylpenyt rahassa, vaan toiminta on sopeutettu kulloiseenkin suhdanteeseen. Vähitellen teatterit ovat vähentäneet vakituisten näyttelijöiden kiinnityksiä, hautapaikoiksi haukuttuja, sillä vapaiden tekijöiden produktiokohtaiset sopimukset ovat työnantajalle edullisempia. 

Hallituksen aloittamat leikkaukset iskevät voimakkaimmin vapaisiin taiteilijoihin, kuten näyttelijöihin. Mitä tapahtuu teatterille, kun sillä ei ole varaa palkata näyttelijöitä? Se suljetaan. Voiko orkesteri soittaa ilman vaskipuhaltimia ja lyömäsoittimia Sibeliuksen sinfonioita? Ei tietenkään.

Kulttuurin leikkauksia on iloisesti luvattu lisää. Hallitusohjelmaan on kirjattu yli sadan miljoonan euron tavoitesäästö hallituskauden loppuun mennessä. Tämä tavoite ei ole säästö eikä se vakauta valtion julkista taloutta. Todellinen tavoite on kulttuurin näivettäminen, josta seuraa välittömästi lisämenoja julkiselle taloudelle. Kulttuuri on työtä ja työpaikkoja.

Taiteiden kohdalla käytetään termiä ”valtion vivuttava tuki”. Se viittaa siihen, että kunnat leikkaavat valtion perässä samoja menoja. Jos teatteri ei saa valtion tukea, ei kunnankaan kannata sitä rahoittaa. Jäljelle jäävät seinät, ja nehän on helppo purkaa. Varmuuden vuoksi hallitus nosti kulttuurin arvonlisäveroa 4 prosenttiyksikköä, jotta lipun ostajiakaan ei enää olisi entistä määrää - puhumattakaan kirjojen ja taulujen ostajista, joista kukaan ei ole kiinnostunut.

Kulttuurin näivettäminen on tietoista, ideologiaan perustuvaa politiikkaa, jossa taide nimetään turhaksi luksukseksi. Entisille sivistysporvareille (kokoomukselle ja RKP:lle) sopii perussuomalaisten linjaus, koska tärkeämpää on turvata pääomatulon matala verotus, saastuttavat elinkeinot ja teollisuudenalat, turkistarhaus ja ruotsinkielinen sairaala sekä vivuttamalla yksityistää perusterveydenhoito. 

Helsinki on Suomen toiseksi suurin kulttuurin julkinen tukija valtion jälkeen. Pääkaupungissa toimii enemmän valtionosuuden tuen piiriin kuuluvia esittävän taiteen ryhmiä ja museoita, minkä lisäksi yli puolet vapaista taiteilijoista asuu pääkaupunkiseudulla. Erityisiin velvollisuuksiin liittyy myös kaupungin monikulttuurinen profiili. Kulttuuri ei voi pysähtyä jo olemassa olevien laitosten, ryhmien ja tahojen tukemiseen. On oltava valppautta synnyttää jatkuvasti uutta ja reagoida luoviin toimijoihin.

Helsinki on pystynyt torjumaan pahimmat vauriot nostamalla tällä valtuustokaudella historiallisen paljon kulttuuribudjettiaan. Siitä huolimatta myös pääkaupungin taiteilijat ja taidelaitokset saavat kolhuja, sillä valtion leikkausten kompensoiminen ei onnistu täysimääräisesti. Keskikokoiset ja pienet teatterit ovat vaarassa, eikä kukaan tiedä, kuinka monta vapaata taiteilijaa päätyy kuntien vastuulle siirtyvän TE-toimiston asiakkaiksi. 

Minna Lindgren
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu