”Hajanaisen kaupunkirakenteen tiivistäminen on järkevää, mutta on virheellistä päätellä, että mitä enemmän tiivistetään, sitä vähemmän tulee päästöjä. Voi käydä helposti päinvastoin, ja seurauksena on myös muita haittoja. Liiallinen tiivistäminen vähentää sekä kaupungin ekologista verkostoa ja kestävyyttä että asukkaiden viihtyvyyttä”, toteaa Harri Hautajärvi.
Suomen kaupunkeja tiivistetään Hautajärven mukaan liian yksioikoisilla malleilla, ja usein käytetään lähtökohtana korkeaa rakentamista. Kunnollisista pihoista, lähiluonnosta ja katupuiden määrästä tingitään tiivistämisen hyötyihin vedoten.
”Lämpösaarekeilmiön vaikutusta erityyppisiin kaupunkisuunnittelun ratkaisuihin tulisi tutkia”, Hautajärvi toivoo.
”Ilmiön haitat ilmenevät hellekausina pahimmin tiiviisti, tehokkaasti ja korkeasti rakennetuilla kaupunkialueilla, etenkin jos niissä on niukasti kaupunkiluontoa.”
Suomen ilmasto on kostea ja vaihtelee vuosi vuodelta yhä voimakkaammin hellekausista pakkasiin.
”Toisaalta tuulen pitäisi päästä viilentämään kaupunkialueita helleaikoina, mutta toisaalta pitää pystyä välttämään tuulitunneleita, jotka etenkin kylminä vuodenaikoina ovat epämiellyttäviä.”
Ikkunoista lämpöä ja valoa
”Talvikaudella auringon sisätiloja lämmittävä vaikutus on hyväksi, mutta hellejaksojen aikana siitä on haittaa. Tämä ristiriita tekee suunnittelusta aiempaa vaativampaa ja vaikeampaa, mutta ratkaisuja pitäisi kehittää.”
Ikkunoiden pienentäminen ei sellaisenaan ole ratkaisu.
Jotkut insinöörit ovat ehdottaneet, että asuntoihin ei pitäisi enää tehdä etelään ja länteen avautuvia tai ei ainakaan suuria ikkunoita, jotteivat sisätilat kuumenisi hellekausina. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.
”Koska talvet ovat muuttumassa pilvisemmiksi ja sateisemmiksi, tarvitaan asumiseen riittävästi luonnonvaloa, sillä se on terveyden kannalta elintärkeää, kuten myös puut ja muu kasvillisuus.”
Koneellinen jäähdytys viimeinen keino
Hautajärvi korostaa, että rakennusten suunnittelussa pitäisi hyödyntää aina ensin kaikki passiivisen viilentämisen keinot ennen kuin otetaan käyttöön koneellinen jäähdytys, joka vie energiaa. Sekä auringon lämpösäteilyn hyödyntämisen että torjumisen keinoihin kuuluvat muun muassa rakennuksen ja sen osien harkittu sijoittaminen tontille, ikkunoiden koko ja suuntaaminen, rakenneratkaisut, julkisivujen ja kattopinnan materiaalit ja värit sekä varjostaminen katoksilla, räystäillä, ritilöillä, markiiseilla ja puilla.
”Vaaleammat pintamateriaalit julkisivuissa vähentävät sisätilojen lämpökuormaa”, Hautajärvi jatkaa ja harmittelee sitä, että tummat, jopa mustat julkisivut ovat nyt muotia.
Passiivisen viilentämisen keinoja ovat myös ikkunoiden erikoisvalmisteiset lasit ja kalvot, joita kehitetään koko ajan, sekä kaihtimet, verhot ja auringonvaloa takaisin heijastavat rullaverhot. Tuulettaminen läpivedolla etenkin yöaikaan on tehokas viilentämisen keino, mutta se edellyttää ikkunoita useampaan kuin yhteen suuntaan.
Hautajärvi puhuu erityisesti lehtipuiden puolesta. Talvella ne ovat lehdettömiä, eivätkä varjosta vähäistä luonnonvaloa, kesällä lehtiverho suojaa kuumuudelta.
”Puut myös viilentävät ja tuovat paljon muitakin hyötyjä”, hän jatkaa. Viherkatot vähentävät sisätiloihin kohdistuvaa lämpökuormaa ja samalla pidättävät hulevesiä.
Painovoimainen ilmanvaihto tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Esimerkiksi tuloilma voidaan ottaa kellarikerroksiin tehtyjen kanavien kautta, jolloin ilmaa saadaan sisätiloihin viileänä, Hautajärvi toteaa.
”Nämä keinot tulisi ottaa mukaan suunnittelussa alusta lähtien. Osa on vanhaa viisautta, mutta viime vuosikymmeninä niitä ei ole pidetty tärkeinä, koska halpaa lämmitys- ja jäähdytysenergiaa on ollut saatavilla.”
”Ympäri maailmaa on vuosikymmenien ajan suunniteltu huolettomasti rakennuksia, jotka kuumenevat helposti, ja sitten kuumuusongelmaa ratkaistaan järeillä jäähdytyslaitteilla”, Hautajärvi ihmettelee ja mainitsee kuvaavimpina esimerkkeinä lasipilvenpiirtäjät, jotka etenkin lämpimissä maissa tarvitsevat hyvin tehokkaat koneelliset jäähdytysjärjestelmät.
”Kyseessä on ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä kierre.”
Hyviä esimerkkejä on
Vaikka hyvä rakentaminen voi olla vaikeaa, mahdotonta se ei ole.
Esimerkkeinä uusimmista mielestään onnistuneesta tiiviistä ja matalasta rakentamisesta Helsingissä Hautajärvi luettelee Lehtovuoren pientaloalueen Konalassa, Puu-Myllypuron ja Alppikylän jossa on tiivistä ja matalaa ja lisäksi kerrostaloja, mitä hän pitää hyvänä yhdistelmänä.
”Helsingin Kuninkaantammi on esimerkki uudesta, kunnianhimoisesti suunnitellusta kerrostaloalueesta, jossa talojen korkeus on maltillinen ja mittakaava inhimillinen”, Hautajärvi jatkaa.
”Vanhoja tiivis–matala-alueita Helsingissä on paljon, esimerkiksi Puu-Vallila, Puu-Käpylä ja Kumpula.”
Kenen ehdoilla
Keskeiseksi tekijäksi Hautajärvi näkee sen, kenen ehdoilla suunnitellaan ja rakennetaan. Sijoittavetoinen asuntosuunnittelu ja -rakentaminen on tuottanut Suomeen etupäässä pieniä asuntoja, jotka ovat kapeita, kuilumaisia ja hämäriä. Niissä on ikkuna tai ikkunat vain yhteen suuntaan. Tällaiset asunnot ovat kuumia kesähelteillä, sillä niihin ei saa läpivetoa.
”Tyypillisesti tonteilta kaadetaan ensin kaikki puut ja sitten rakennetaan paksurunkoisista kerrostaloista koostuvia pieniä ja korkeita kortteleita, joiden keskellä on kuilumainen, usein betonikannan kattama piha, johon ei voi istuttaa isoja puita. Hellekausina tällaiset pihat ovat kuumia, ja se osaltaan lisää asuntojen kuumuutta.”
”Rakennettavien asuntojen ja pihojen koko ja laatu sekä kaupunkivihreän määrä ovat asioita, joihin kunnat voisivat vaikuttaa kaavoituksella, sillä kuntien ensisijainen tehtävähän olisi toimia kuntalaisten eikä sijoittajien parhaaksi”, Hautajärvi muistuttaa kuntien roolista.
Pääkaupunkiseutu kokonaisuutena
Lopulta taustalla on myös muuttoliike.
”Suomi on maapinta-alaltaan Italiaa suurempi maa, joten rakennusmaasta ei ole pulaa.”
Hautajärven mielestä ongelma on se, että iso osa väestöstä halutaan keskittää Helsinkiin, vaikka järkevämpää olisi jakaa kasvua pääkaupunkiseudulle tasaisemmin suunnittelemalla sitä yhtenä kokonaisuutena.
Silloin pystyttäisiin ohjaamaan uuden väestön sijoittumista tasapainoisemmin ja ehkä vaikuttamaan myös asuntojen hintakehitykseen.
Tosin ei se rakentaminen ongelmitta suju muualla pääkaupunkiseudullakaan, mistä Hautajärvi mainitsee esimerkkinä Espoon länsimetron asemien ympärille nopeasti nousseet korkeiden ja massiivisten tornitalojen alueet, joita hän pitää epäinhimillisinä ja kolkkoina asuinympäristöinä.
Hän pitää niitä esimerkkinä nykypäivän sijoittajavetoisesta kaupunkisuunnittelusta ja liiallisesta tiivistämisestä, jolla heikennetään asumisterveyttä ja viihtyvyyttä.
”Päästöjen vähentämisen kannalta tehokkainta tietenkin olisi, että edes yritettäisiin etsiä keinoja pitää pikkukaupunkeja elinvoimaisina, sillä niissähän on jo kaikki valmiina infrastruktuurista rakennuksiin”, Hautajärvi muistuttaa.
Yleiskaava huolettaa
Harri Hautajärvi ei niele sellaisenaan vastausta, että Helsinki kasvaa, koska ihmiset haluavat muuttaa Helsinkiin. Hän muistuttaa, että Helsinki itse haluaa kasvaa.
”Helsingin yleiskaavan 2016 tavoitteeksi asetettiin 250 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä.”
”Siis noin 15 prosenttia Suomen nykyisestä väestömäärästä tulisi asumaan Helsingin rajojen sisällä. Mielestäni näin suuren asukasmäärän ahtaminen Helsinkiin heikentäisi asumismukavuutta, elinolosuhteita ja viihtyvyyttä. Ruuhkat lisääntyisivät ja työmatkoihin kuluisi enemmän aikaa.”
Hautajärvi ymmärtää, että Helsinki kilpailee myös kansainvälisestä asemastaan, mutta hänen mielestään yleiskaava on johtamassa liian tehokkaaseen ja ylimitoitettuun tiivistämiseen, ja se ilmenee nyt konflikteina niin kulttuuri- kuin luontoympäristöissäkin.
”Mielestäni ei ole järkevää pilata Helsingin viehätysvoimaa, identiteettiä ja vetovoimaisuutta liian suurella kasvulla ja joka puolelle ulottuvalla tehokkaalla rakentamisella.”
Kuuma kaupunki -juttusarja
Kuuma kaupunki on Verden juttusarja ilmastokriisistä ja kaupungeista. Lue aiemmin ilmestyneet artikkelit täältä.
0 kommenttia