Euroopan akuuttiin energiakriisiin on monta syytä. Korona-pandemia ja sen hoito sekoittivat globaaleja toimitusketjuja ja investointeja, ja viime vuonna Euroopassa alkoi kaasukriisi, kun varastot eivät olleetkaan syksyllä täynnä. Alkuvuodesta 2022 tilanne paheni nopeasti, kun Venäjä laajensi sotaa koko Ukrainaan ja Eurooppa tajusi kuinka suuri osa sen käyttämästä energiasta tuodaan edullisesti Venäjältä. Mutta kriisin siemenet on kylvetty vuosikymmenten saatossa.
Nykyinen tilanne Euroopan energiamarkkinoilla on pitkäjänteisen ja tietoisen politiikan tulos, olkoonkin että tilanne eskaloitui nopeammin ja rajummin kuin kukaan uskalsi odottaa. Vuosikausia Euroopassa on syrjitty luotettavaa energiantuotantoa – kivihiiltä lähinnä ilmastosyistä ja ydinvoimaa koska siitä ei ole pidetty – ja suosittu epäluotettavaa tuotantoa, kuten tuulta ja aurinkoa. Samalla on laitettu isosti panoksia maakaasuun, jota on jo hyvinkin vuosikymmen brändätty puhtaaksi ja uusiutuvien täydelliseksi kumppaniksi Brysselissä ja muualla manner-Euroopassa.
Solidaarisuus tulee olemaan kovalla koitoksella ensi talvena.
Energiapolitiikan linjauksista on jäänyt myös vaikutelma, että jokainen maa on ajatellut saavansa tarvittaessa energiaa naapurimaista. Mutta jos kaikki tekevät näin, ei kokonaisuus toimi. Tämä on hiljalleen selviämässä niin manner-Euroopassa kuin täällä Pohjolassakin. Solidaarisuus tulee olemaan kovalla koitoksella ensi talvena.
Luotettavaa tuotantoa on siis vähennetty, epäluotettavaa lisätty, ja epäluotettavuutta paikattu syventämällä riippuvuutta tuontikaasusta – joka on nyt osoittautunut epäluotettavaksi sekin. Kaasusta noin 40 prosenttia tulee Venäjältä, ja sitä käytetään Euroopassa karkeasti kolmannes lämmitykseen, kolmannes teollisuudessa ja kolmannes sähköntuotantoon.
Saksa pohtii kolmen ydinreaktorin kohtaloa
Saksa on sulkenut 14 ydinreaktoria 17:sta, ja miettii nyt, josko viimeiset kolme pidettäisiin kuitenkin vielä käynnissä ensi talven yli. Saksan energiapolitiikan virhe tehtiin yli 20 vuotta sitten kun Energiewende käynnistyi ja ydinalan alasajosta Saksassa sovittiin. Virhe toistettiin reilu vuosikymmen sitten kun liittokansleri Angela Merkelin hallinto pelästyi Fukushiman onnettomuutta ja vihreiden kasvavaa kannatusta, ja päätti palata kerran jo perumaansa ydinvoiman nopeutettuun alasajoon.
Saksan esimerkin hienoutta on meillä medioissa toistaneet vuosikausia niin poliitikot kuin energia-alan professoritkin, varsin kritiikittä. Onneksi Suomi ei ole tuota esimerkkiä nykyistä enempää lähtenyt seuraamaan.
Jopa Ranska, pitkään Euroopan luottopelaaja puhtaan ja kohtuuhintaisen sähkön suurimpana nettoviejänä, on ongelmissa. Ranskalla on Euroopan suurin ydinvoimasektori, yhteensä noin 61 GW sähkötehoa (vrt. Suomi nyt 2,7 GW, johon Olkiluoto 3 lisää 1,6 GW). Ranskan valtio-omisteisen sähköyhtiö EDF:n johdossa vuosikausia jatkunut ydinvoiman väheksyntä sekä Ranskan hallinnon poliittiset linjaukset ydinvoimaloiden sulkemiseksi kantavat nyt mätää hedelmää, kun voimaloista alle puolet on toiminnassa. Oma osuutensa on myös koronapandemialla, jonka takia vuosihuoltoja jouduttiin lykkäämään. Tilanne muuttuikin akuutiksi pahimmalla mahdollisella hetkellä, eli juuri kun Eurooppa kipeimmin tarvitsisi kotimaista energiantuotantoa korvaamaan Venäjältä pienentynyttä tuontia.
Olkiluoto 3:n pitkä historia
Ja vaikka muiden maiden syyttäminen virheistä on mukavampaa, on syytä luoda silmäys myös kotimaahan. Jo 90-luvun alussa Matti Vanhasen ponsi kaatoi silloisen Olkiluoto 3 – hakemuksen. Samalla kuihtuivat ydinvoimarakentamisen viimesetkin tuotantoketjut ja osaajat vaihtoivat alaa.
Reilu vuosikymmen sitten Fortum haki eduskunnalta positiivista periaatepäätöstä Loviisa 3:selle samalla kun lupaa hakivat TVO (OL4) ja Fennovoima. Fortumille lupaa ei annettu, TVO ja Fennovoima saivat luvan. Fennovoiman petti ensin saksalainen, kun kolmanneksen omistanut EON lähti hankkeesta viime hetkellä, ja sen jälkeen Venäjä hautasi hankkeen sotaan Ukrainassa.
Hallitus myös hylkäsi TVO:n hakemuksen Olkiluoto 4:n rakentamisluvan hakemisen jatkoajalle. Kyseinen voimala ei olisi tähän hätään auttanut, mutta siihen 2030-luvulla tulevaan kriisiin ehkä hyvinkin. Fortum olisi ollut hakijoista kenties parhaassa asemassa rakentamaan uutta ydinvoimaa, vaikka tuskin sekään laitos ihan vielä olisi käytössä. Mutta seuraavassa energiakriisissä jo hyvinkin. Ehkä siinä olisi ollut riittävästi johdolle tekemistä ja pääomille käyttöä, jotta vuosikymmenen katastrofiksi osoittautunut Uniper-kauppa olisi jäänyt tekemättä?
Poliittisia irtopisteitä hakemassa
Virheitä on tullut tehtyä, ja kieltämättä listaamani seuraukset ovat spekulointia. Lisäksi paljon muutakin asiaan vaikuttanutta on tapahtunut. Virheitä on varmasti voinut perustella tekohetkellä kaikenlaisella ihan järkevälläkin, ja toisaalta nopeat poliittiset irtopisteet ovat painaneet vaakakupissa.
Tänään tehdään toimia, jotka vaikuttavat kymmenen vuoden ja puolen vuosisadan päästä.
Ja tästä on pitkälti kyse. Energia-ala toimii paljon päivänpolitiikkaa pidemmillä sykleillä. Tänään ei tehdä toimia, jotka vaikuttavat huomenna. Tänään tehdään toimia, jotka vaikuttavat kymmenen vuoden ja puolen vuosisadan päästä.
Nykyinen kriisi on pitkän, suunnitelmallisen työn ja monien tietoisten päätösten tulos. Huonon tuurin ja muuttuneiden olosuhteiden syyttäminen on naiivia, sillä kriisinkestävyys ja varautuminen näihin on yhteiskuntaa toimintakykyisenä pitävän energiajärjestelmän tärkeimpiä suunnitteluperusteita. Tai ainakin sen pitäisi olla.
Kriisikuopasta ylös kipuaminen tulee olemaan tuskaisaa ja hidasta, ja vaarallista aikaa monessakin mielessä. Jotta emme löydä itseämme 2030- ja 2040-luvuilla vastaavasta tilanteesta, on seuraavien vuosien päätösten oltava pitkäjänteisempiä, huolellisempia ja niiden soisi painottavan energiajärjestelmän luotettavuutta, omavaraisuutta ja huoltovarmuutta, sen tärkeän vähähiilisyyden ohella.
Energia-asiantuntija näyttää nyt unohtavan, että ydinenergialla on riskinsä. Ne liittyvät polttoaineen tuotantoon ja kuljetuksiin, mahdollisten toimintahäiriöiden aiheuttamiin suuriin vahinkoihin, ydinvoimalaoiden jäämiseen osaksi sotatoimia – mistä on jo merkkejä – sekä ydinjätteen loppusijoittamiseen.
Kyllä ydinvoiman riskit pitää ottaa huomioon, kun energiamuotoja vertaillaan.
Tosielämän kokemukset ydinvoiman rakentamisesta saavat hiukan hymyilemään, kun joku määrittelee ydinvoiman luotettavaksi ja toisaalta aurinko- ja tuulivoiman epäluotettaviksi energialähteiksi.