Mitä yhteyttä on Costa Rican ja Nicaraguan rajalla ja Suomen ja Venäjän välisellä rajalla?
Costa Rica ja Suomi kuuluvat niiden kahdeksan maan joukkoon, jotka Toimittajat ilman rajoja -järjestö luokittelee hyvän lehdistönvapauden tasolle. Vastaavasti Nicaragua ja Venäjä ovat siinä isossa joukossa, jossa lehdistön tilanne on tukala.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön tuore arvio lehdistönvapaudesta julkaistiin tiistaina ja eniten huomiota sai Suomen putoaminen listalla viidenneksi. Kehitystä ei voi pitää hyvänä, mutta Suomi on kuitenkin edelleen vankasti oikeassa joukossa yhdessä seitsemän eurooppalaisen maan – Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Irlanti ja Portugali – ja Costa Rican kanssa.
Lehdistön toimintamahdollisuudet liittyvät kiinteästi demokratiaan. Vallan vahtikoira on kirjaimellisesti juuri sitä, jos se vain on mahdollista. Koiran pitääkin räksyttää vallanpitäjille, jos se haistaa suoranaisia rikoksia, korruptiota, valehtelua tai vääristelyä.
Useimmissa maailman maissa vallanpitäjillä on kuitenkin koira jollain tavalla talutushihnassa tai suorastaan kuristusotteessa. Lehdistönvapaus-kartalta löytyvät tummanpunaisiksi väritetyt, kaikista tiukimmin mediaa kontrolloivat maat, joita on kolmisenkymmentä. Tällä listalla ovat esimerkiksi Venäjä, Valko-Venäjä, Kiina, Lähi-idän maita ja osa Kaakkois-Aasiaa ja aivan viimeisinä Eritrea ja Pohjois-Korea.
Venäjän tilanne on kaikesta karmeudessaan tullut selväksi Ukrainan sodan alettua. Itsenäinen media on tukahdutettu 2000-luvulla ja kriittisiä journalisteja on yksinkertaisesti tapettu. Vuodesta 2000 on yli 30 toimittajaa saanut surmansa ja toistakymmentä on paraikaa vankilassa. Televisio ja radio ovat täysin hallituksen kontrolloimia ja kuten nyt tiedämme, venäläisillä on aivan erilainen kuva maailmasta ja etenkin Ukrainan sodasta kuin vapaamman tiedonvälityksen maissa elävillä.
Venäjän tukahduttamistoimet ulottuvat tietysti myös Ukrainaan. Venäläiset sotilaat ovat itäisen Ukrainan alueella listanneet paikallisia johtohenkilöitä siepatakseen heidät ja etsivät erityisesti paikallisia journalisteja saadakseen heidät yhteistyöhön – tai vaientaakseen heidät. Toimittajat ilman rajoja muistuttaa, että myös toimittajien ottaminen sotatoimien kohteeksi on myös sotarikos.
EU:n ongelmat: Kreikka, Puola ja Unkari
Ongelmia on myös useissa EU-maissa ja kaikista vähiten ”vapauspisteitä” saa Kreikka, joka on Burundin ja Zambian välillä sijalla 108. Kreikkalaisia toimittajia on estetty tänä ja viime vuonna raportoimasta vapaasti esimerkiksi maahan päätyneiden siirtolaisten kohtelusta ja koronaepidemian hoidosta. Rikostoimittaja Giorgos Karaivazin murha on myös edelleen selvittämättä.
EU tuntuu olevan hampaaton lehdistönvapauden puolustajana.
Listan numero 91 on Bulgaria. Maa on Euroopan unionissa, mutta köyhä ja korruptoitunut, eikä vapaata journalismia juuri ole. Tilannetta kuvaa hyvin se, että Radio Free Europe avasi uudestaan toimituksensa Sofiassa kolme vuotta sitten. Se, mitä pidettiin ennen ikävänä läntisenä propagandana, onkin nyt vapaan tiedonvälityksen airut.
EU:ssa ja etenkin Euroopan parlamentissa on ollut eniten huolta Puolan ja Unkarin demokratiasta ja sananvapaudesta. Kummassakin maassa huono kehitys jatkuu. Unkarissa (sija 85) KESMA-säätiö omistaa 500 kansallista tai paikallista mediayritystä ja on täysin hallituksen ohjauksessa. Johtava puolue Fidesz kontrolloi käytännössä noin 80 prosenttia maan mediasta.
Puolassa (sija 66) mediakenttä on vapaampi, mutta hallitus pitää tiukassa otteessa julkista TVP-yhtiötä ja valtion hallinnoima yhtiö on ostanut jo 20 alueellista sanomalehteä. Yksityinen, itsenäinen media on kovassa kilvassa valtion propagandaa julistavan median kanssa ja hallituksen jäsenet käyvät surutta kriittisten toimittajien kimppuun.
EU tuntuu olevan hampaaton lehdistönvapauden puolustajana. Euroopan parlamentissa asiasta käydään kiivaitakin keskusteluja, ja viime vuonna parlamentti aloitti vuosittain jaettavan Daphne Caruana Galizian nimeä kantavan journalismipalkinnon. Caruana Galizia oli maltalainen toimittaja, joka ennen murhaansa kirjoitti muun muassa Maltan hallituksen yhteyksistä Panaman papereihin. Mutta puheen ja palkintojen lisäksi konkreettisia vaikutuskeinoja ei juuri ole.
Media keskittyy Suomessa
Entä sitten Suomi, kaikki hyvin? Maailman mittakaavassa kyllä. Media on kuitenkin yhä selvemmin kahden konsernin omistuksessa. Kun luet Aamulehteä, Satakunnan Kansaa, Jämsän seutua tai Tyrvään Sanomia, luet Sanoma-konsernin lehtiä. Vastaavasti Keskisuomalainen-konserni omistaa muun muassa Etelä-Suomen Sanomat, Etelä-Saimaan, Forssan Lehden ja Kymen Sanomat.
Johtavien lehtitalojen osuudet maakuntien markkinoista ovat huikeat: 16:ssa maakunnassa yli 80 prosenttia. Kääntäen vain kolmessa maakunnassa on itsenäisellä medialla edes jonkin verran liikkumatilaa. Sanoma on johtava lehtitalo kolmessa, oululainen Kaleva kahdessa ja kokkolalainen Halla Group (ent. KPK Yhtiöt) samoin kahdessa maakunnassa.
Yhteiskuntatieteiden tohtori, toimittajataustainen Heikki Hellman kirjoitti puoli vuotta sitten, että median keskittymiseen suhtaudutaan Suomessa jokseenkin välinpitämättömästi ja pragmaattisesti. Toisin kuin monissa Euroopan maissa meillä ei ole erillistä lainsäädäntöä, joka säätelisi nimenomaan media-alan yrityskauppoja ja fuusioita.
Markkinoiden keskittyminen tietenkin vähentää kilpailua, mutta enemmän pitäisi olla huolissaan moninaisuudesta. Kenen ääni kuuluu, kun konsernit omistavat pääosan lehdistöstä? Kenen ääni jää kuulumatta? Median mahti näkyi esimerkiksi siinä, miten isot mediakonsernit saivat läpi toiveet Ylen toimintamahdollisuuksien kaventamisesta.
Tärkeä aihe vapaassa aviisissa!
Kaivoin aikoinaan esille brittilehdistön omistusta brexit-keskustelun aikaan. Kävi ilmi, että kaksi tärkeää EU-vastaista mediatahoa oli EU:n ulkopuolisessa omistuksessa. Rupert Murdoch on USA:n kansalainen ja Boris Johnsonin disinformaatiokirjoituksia julkaissut The Daily Telegraph Barclayn veljesten omistuksessa. Veljesten kotipaikka oli Sarkin saarella kanaalissa tai oikeammin alueeseen kuuluvalla Brecqhoun (Brekkaholm) kalliosaaren putin-kartanossa, jonka rannan uumeniin kuvittelin Bond-leffojen sukellusveneluolan.
Väitetään, että Murdoch “valitsi” Tony Blairin pääministeriksi siirtämällä lehdistönsä tuen konservatiiveilta liberaalille työväenpuolueen edustajalle. Miehet olivat silloin perhetuttuja. USA:ssa Murdochin mediat ovat tukeneet Donald Trumpia.
Britanniassa BBC on neutraloitu samoin kilpailuperustein kuin Ylen toimintaa pyritään meillä rajoittamaan (Urheilun voisikin antaa kaupallisille, paitsi piirisarjat, joita kaupalliset eivät hoida).
Täällä käytetään usein lähteinä The Guardian ja The Economist -lehtiä. Guardiania hallitsee itsenäinen säätiö ja Economistia säätelee vahva sopimusrakenne, joka takaa lehden riippumattomuuden.
Meille on tuttua, miten Vladimir Putin rakensi vaikutusvaltaansa hankkimalla ykköstelevision piiriinsä. Vastaavalla tavalla Silvio Berlusconi pönkitti asemaansa televisiokanavaomistusten avulla. Victor Orban kontrolloi itselleen myönteistä mediaa valtion rahalla.
Vaikka Suomi on ollut sananvapauden edelläkävijä ja mallimaa ja pluralistisen lehdistön paratiisi, ovat paikallislehdet olleet riippuvaisia kunnan ilmoituksista ja talouslehdet pankkien ja vakuutusyhtiöiden koko sivun mainoksista.
Kun perinteiset mediat ovat vähentäneet toimitusvoimaa ja samalla ohentaneet sisältöään, ovat viestijät palkkautuneet pr-tehtäviin. Pidetään jopa kunniallisena olla “His Master´s Voice”. Terveiset Maria Zakharovalle!