Kulutuskäytävät määrittelevät, miten paljon kuluttamista mahtuu kestävään kehitykseen

Kulutuskäytävien käsite määrittää kulutukselle lattiat ja katot. Lattiat ovat ihmisen perustarpeet täyttävä kulutuksen määrä, katot ovat planeetan kantokyvyn rajat. Kulutuskäytävät vähentäisivät kulutuksen määrää vähemmän tuhoisalle tasolle. Käytännön toteutusta ennen olisi kuitenkin käytävä perusteellinen keskustelu ihmisen tarpeista, kirjoittaa Minna Kanerva.

9.2.2022 | Puheenvuoro

Kuva: Pixabay

Ajatus kulutuskäytävistä syntyi Saksassa jo noin kymmenen vuotta sitten. Konseptia voi pitää donitsitalouden käsitteen sisaruksena.

Näissä molemmissa käytetään kulutuksen ala- ja ylärajoja kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Alemmat rajat eli lattiat määrittävät hyväksyttävän, riittävän elintason, ja ylemmät rajat eli katot rakentuvat planetaarisista rajoista. Näitä taas ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, luontokato, kemiallinen pilaantuminen, valtamerten happamoituminen, makean veden käyttö ja maankäytön muutokset.

Donitsimallissa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti yhteisöjä, kaupunkeja tai maita. Kulutuskäytävissä taas keskitytään tiettyjen asioiden kulutukseen, olipa kyse sitten asuinpinta-alasta, sähköstä, vaatemuodista, lihasta tai muusta resurssi-intensiivisestä kulutuksesta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Jokaisella yhteiskunnan jäsenellä tulisi olla oikeus kulutuksen vähimmäistasoon, joka olisi määriteltävä siten, että se on yleisesti ottaen ”riittävä” hyvinvoinnin ja ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen kannalta.

Liiallisen kulutuksen katsotaan olevan sekä nykyisen ilmasto- että ekologisen kriisin perimmäinen syy. Sen sijaan, että pyrittäisiin resurssien kulutuksen ja talouskasvun täydelliseen erottamiseen toisistaan – prosessi, jota ei ole vielä edes todistettu mahdolliseksi, saati riittävän nopeaksi – kulutuskäytävillä pyritään täydellisesti erottamaan resurssien kulutus hyvinvoinnista.

Käsite kulutuskäytävistä perustuu oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden ja vapauden tärkeisiin periaatteisiin. Jokaisella yhteiskunnan jäsenellä tulisi olla oikeus kulutuksen vähimmäistasoon, joka olisi määriteltävä siten, että se on yleisesti ottaen ”riittävä” hyvinvoinnin ja ihmisen perustarpeiden tyydyttämisen kannalta.

Toisaalta kenenkään yhteiskunnassa ei pitäisi kuluttaa yli enimmäismäärän, koska se ei vaarantaisi ainoastaan maapallon hyvinvointia, ylittäen planetaariset rajat, vaan myös muiden ihmisten hyvinvoinnin. Näihin muihin ihmisiin kuuluvat sekä maapallon nykyiset asukkaat että tulevat sukupolvet. Heidän hyvinvointinsa olisi vaarassa siksi, etteivät he ehkä pystyisi pysymään lattian yläpuolella, koska joidenkin kulutustaso olisi katon yläpuolella.

Toisaalta he saattaisivat kärsiä planetaaristen rajojen ylittämisen seurauksista. Tämä on siis oikeudenmukaisuuden näkökulma. Edelleen se, että jonkun pitäisi kuluttaa hyvinvointitasoa vähemmän, ei olisi reilua kyseistä yksilöä kohtaan, ja katon yläpuolelle meneminen, ylikuluttaminen, ei taas olisi reilua muita kohtaan.

Myös vapaus on oleellista kulutuskäytävien käsitteessä, sillä ihmiset voivat periaatteessa vapaasti valita, kuinka paljon kuluttaa sallitun käytävätilan sisällä. Tämänkaltaisessa ajattelussa vapauden käsitys muuttuu vapaudesta kuluttaa henkilökohtaisten raha-, aika- ja muiden rajojemme puitteissa vapauteen kuluttaa myös maapallon rajoissa.

Tarve laajalle keskustelulle ihmisten oikeista tarpeista

Määritelmän siitä, mikä on ”tarpeeksi” käytävien kattojen suhteen, on viime kädessä tultava tieteestä, koska se koskee planetaarisia rajoja. Mutta miten selvitetään, mikä on ”tarpeeksi” lattioiden suhteen?

Tarkoitus on, että ihmiset itse kuluttajakansalaisina selvittävät sen yhdessä muiden sidosryhmien kuten poliittisten päättäjien ja kuluttajajärjestöjen kanssa. Lisäksi mukaan tarvitaan yhteiskunta- ja luonnontieteiden asiantuntijoita auttamaan minimimäärien muuntamisessa käytännössä parhaiten toimiviksi.

Viime vuosikymmenien hillitsemättömän ylikulutuksen tuloksena on ollut useiden planetaaristen rajojen vaarallinen ylittäminen.

Samoin myös kattojen soveltamiseen käytännössä tarvitaan erilaisia sidosryhmiä. Tässä skenaariossa kulutuskäytävistä keskustellaan ja niistä sovitaan osallistavan hallinnon puitteissa, kuten kansalaisfoorumeissa. Niissä voidaan käyttää osallistavan demokratian keinoja, joita on viime aikoina sovellettu eri maissa. Ajatuksena on myös, että käytävät ovat dynaamisia, jotta yhteiskunnan, kulttuurin, teknologian tai itse planetaaristen rajojen muuttuessa käytävät voivat mukautua.

Ennen kuin varsinaisista käytävistä voidaan käytännön tasolla keskustella, olisi kuitenkin ensin käytävä laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitkä ovat hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, todellisia tarpeitamme. Mitä tarpeita yhteiskunnan tulisi suojella ja mikä toimisi parhaiten näiden tarpeiden tyydyttämiseksi?

Lisäksi olisi kysyttävä laajempia kysymyksiä, ja pohtia esimerkiksi sitä, mihin yhteiskuntien tulisi keskittyä. Kulutuksen lisäämiseen vai hyvinvoinnin lisäämiseen? Nämä kaksi tavoitetta eivät todellakaan ole yhteneviä, sillä toisessa keskitytään enemmän talouskasvuun ja toisessa enemmän ihmisiin ja siihen, mikä heille on olennaisinta.

On kyse yhteiskunnallisista paradigmoista ja siitä, mitä yhteiskuntana näemme tärkeänä, millainen yhteiskuntamme jaettu arvopohja on.

Kulutusyhteiskunnassa niin monia asioita – yksityisautoja, suuria asuntoja, kertakäyttömuotia, tiheää lentämistä tai jokapäiväistä lihansyöntiä – pidetään nykyään usein välttämättömänä onnellisuuden kannalta. Kuitenkin se, että kaikilla on kaikkea tuota, ei ole kestävää pidemmällä eikä edes lyhyemmällä aikavälillä.

Viime vuosikymmenien hillitsemättömän ylikulutuksen tuloksena on ollut useiden planetaaristen rajojen vaarallinen ylittäminen. Sen lisäksi myös eriarvoisuus on nopeasti lisääntynyt ja samaan aikaan joillakin ihmisillä on kaikki nämä ”välttämättömät” asiat ja paljon enemmänkin, ja toiset jäävät vaille kykyä tyydyttää perustarpeitaan.

Suuntana kulutuksen tuntuva vähentäminen

Kulutuskäytävät saattavat aluksi vaikuttaa vain uudelta tavalta saada ihmiset laskemaan ja huolehtimaan hiilijalanjäljestään. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä valtiot ovat viime kädessä vastuussa kulutuskäyrien madaltamisesta. Käytettävissä oleviin keinoihin kuuluvat mm. tuotannon rakenneuudistus, verot, valtion tuet, mainonnan sääntely, valinta-arkkitehtuuri, tuuppaus, ja pyrkimykset muuttaa yhteiskunnallisia normeja.

Nämä kuulostavat voimakkailta menetelmiltä, ja niitä ne ovatkin, kuuluen kestävän kulutuksen vahvaan hallintaan (englanniksi strong sustainable consumption governance). Ajatus kulutuksen rajoittamisesta vaikuttaa haastavalta eikä sovi helposti yhteen nykyisen kapitalistisen järjestelmämme kanssa. Uskon kuitenkin, että on tullut aika tutkiskella ja testata näitä ajatuksia sekä teoriassa että käytännössä, jotta meillä olisi paremmat mahdollisuudet ratkaista ilmasto- ja ekologinen kriisi.

Kulutuskäytävät sopivat hyvin yhteen donitsitalouden kanssa täydentäen sitä kestämättömän kulutuksen hillitsemisen osalta. Koska kulutuskäytävät keskittyvät hyvinvointiin, oikeudenmukaisuuteen, tasapuolisuuteen ja vapauteen, ne muodostavat myönteisen tavan yrittää muuttaa yhteiskuntaa kestävämpään suuntaan.

Tähänastisia yhteiskuntatieteilijöiden kirjoituksia ja empiiristä tutkimusta kulutuskäytäväteeman ympärillä löytyy täältä.

Minna Kanerva
Kirjoittaja on kestävyystieteen tutkija Bremenin yliopistossa Saksassa.

9.2.2022 11:33

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti