Ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi tarvitaan vähemmän asfalttia ja enemmän vihreää

Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tarvitaan kaupunkeihin riittävä määrä viheralueita, ilmenee Suomen Ilmastopaneelin raportista. Sademäärien kasvaessa asfaltoitu maaperä ei ime vettä, jolloin tulvariski lisääntyy ja vesistöjä saastuttavien hulevesien määrä kasvaa. Lisäksi viheralueilla on suuri merkitys terveydelle, luonnon monimuotoisuudelle ja hiilen varastoinnille on useiden tutkimusten mukaan kiistaton.

2.10.2021 | Ilmasto

Viheralueet voivat vähentää kaupunkilaisten terveysriskejä, parantaa veden laatua, vaimentaa melua ja lievittää sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia. Kuva: Jukka Paavilainen

Pitkäaikaisissa tutkimuksissa Lahdessa ja Helsingissä on havaittu, että kaupunkialueilta valuu vesistöihin sade- ja sulamisvesien mukana lähes yhtä paljon haitta-aineita kuin maataloudesta. Mitä enemmän asfalttia, sitä enemmän haitta-aineita ja ravinteita päätyy vesistöihin. Viheralueet suodattavat epäpuhtauksia ja parantavat vesistöjen tilaa.

Viheralueiden merkitys hiilinieluina on vielä pieni metsiin verrattuna.

“Nykyisellään viheralueiden kyky sitoa liikenneperäisiä hiilidioksidipäästöjä on vain muutaman prosentin luokkaa. Kokonaisuuden kannalta se on pieni. Jos liikenteen päästöt tulevaisuudessa vähenevät esimerkiksi sähköautoilun yleistyessä, niin prosentti voisi nousta kymmeneen. Se tuntuisi jo suurelta”, aprikoi kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori Heikki Setälä.

Mitä enemmän kaupungin alueella on metsiä, peltoja, puistoja sitä suuremmat ovat kaupungin hiilivarastot.

Kuntien hiilitasekartoituksen mukaan keinot vaikuttaa kaupunkien hiilitaseeseen ovat selkeät: ylläpidetään ja lisätään metsien, peltojen, puistojen ja muiden viheralueiden hiilivarastoja sekä minimoidaan rakentaminen näille alueille.

Toisaalta epävarmuuksia kaupunkien hiilitaseiden arvioinnissa on vielä paljon. Kaupunkimaaperän hiilensidonnasta ja vuorovaikutuksesta ilmakehän kanssa tiedetään vähän. Esimerkiksi, miten paljon asfaltin alle on hiiltä sitoutunut. Voiko pienellä muutoksella maaperässä ja puustossa olla iso vaikutus ilmakehässä?

Liito-oravalle voi riittää puolen hehtaarin metsikkö 

Kaupunkien viheralueiden osuutta ilmastokatastrofin torjunnassa ei voi vähätellä, sillä ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja vesistöjen saastuminen ovat samaa ongelmavyyhteä.

Luonnon monimuotoisuudelle kaupunkien viheralueet ovat elinehto, kunhan niitä ei sliipata liian siisteiksi.

“Osassa puistoa olisi sallittava hallittu hoitamattomuus. Pitäisi olla alueita, joita ei jatkuvasti ajeta vaan esimerkiksi niittyjä, jotka ajetaan vain kerran vuodessa”, ehdottaa Setälä.

”Jos puistossa on vanhoja puita, ne ovat parhaita paikkoja liito-oraville. Jo puolen hehtaarin metsikkö voi riittää. Puistoista löytyy yllättävän rikas flora ja fauna.”

Kaikki vihreä ei ole hyvää

Ilmansaasteiden torjumiseksi tiheä kaupunkipuusto ei ole paras lääke. Vilkkaasti liikennöityjen väylien varsilla tiheä latvusto voi estää pystysuoran ilmavirtauksen ja muodostaa ikään kuin sateenvarjon, jonka alle ilma jää kiertämään.

“Yhtään puuta ei pidä kaataa sen vuoksi, että ne eivät vähennä ilmansaasteita. Muut hyödyt ovat niin paljon suuremmat. Kaikki vihreä ei kuitenkaan ole hyvää.” 

Setälä muistaa esimerkin New Yorkista, jossa ilmanlaatua haluttiin parantaa istuttamalla miljoona puuta.

”Lopputulos olisi ollut tehokkaampi, jos sama raha olisi laitettu liikenteen vähentämiseen.”

“Maalaisjärjellä ajateltuna voi olettaa, että tuuletusta voi lisätä ja ilmanlaatua parantaa istuttamalla puut harvempaan, mutta tutkittua tietoa tästä ei vielä ole. Seuraava vaihe olisikin selvittää, miten puut kannattaa istuttaa”.

Puiston hävittämisestä voi koitua iso lasku 

“Olemme Helsingissä Taloustutkimuksen kanssa selvittäneet, mitä maksaa, jos puisto kaadetaan ja tilalle rakennetaan infraa. Hehtaarin alueelle voi tulla hintaa 300 000 per vuosi parinkymmenen vuoden ajan”, selvittää Setälä.

Kuva: Jukka Paavilainen

Alueen menettämisen lisäksi kustannuksia kertyy esimerkiksi maansiirtotöistä, rakentamisesta, hulevesien käsittelystä. Syrjemmässä kustannukset jäävät pienemmiksi kuin Helsingin sydämessä, mutta vuosien mittaan hintalapusta kertyy melkoinen summa. 

Tiivis kaupunki vai hallitsematon  haja-asutus?

Kaupunkeja tiivistettäessä viheralueista napsitaan usein tilaa rakentamiselle. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla yleiskaavassa rakentamiseen on varattu noin neljäsosa viheralueista. Toisaalta arvokasta luontoa menetetään myös rakennettaessa haja-asutusalueille. 

Onko parempi nipistää viheralueista vai antaa asutuksen levittäytyä hallitsemattomasti? Todellisuus on paljon kirjavampi kuin nämä kaksi ääripäätä.

Jos ääripäiden väliltä pitäisi valita, niin monet asiantuntijat suosisivat tiivistä rakentamista, joskin samaan hengenvetoon usein muistutetaan, että viheralueille pitää jättää tilaa kaupungeissakin.

“Ei riitä, että rakennetaan vain pieniä vihertaskuja,  vaan alueiden pitää olla riittävän kokoisia”, toteaa Setälä. Jos tila ei muuten riitä, niin Setälän mielestä voi rakentaa korkeampia rakennuksia.

Ajatus kaupungin silhuettiin nousevista tornitaloista saa monella veren kuohahtamaan. Todisteeksi esitellään tutkimuksia, joiden mukaan korkeat talot lämmittävät kaupunkeja imemällä auringon säteitä. Korkeiden talojen energiankulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen väitetään myös olevan suurempia kuin matalissa taloissa.

Setälä ei yksinkertaista kysymystä matala – korkea tai tiivis – väljä -asetelmiin. Rakentamisessa on vaihtoehtoja.

“Korkeiden rakennusten lämmittävää vaikutusta voidaan minimoida pintamateriaalien valinnoilla. Voidaan tehdä viherkattoja, jotka imevät 60 prosenttia vuotuisesta sadannasta.”

Vaikka yhdyskuntien suunnittelussa viheralueet otetaan entistä paremmin huomioon ja asukkaita kuullaan, niin kiistoja riittää. Yksin Helsingistä voi luetella pitkän listan kohteita, joissa luonto ja rakentaminen ovat vastakkain: Keskuspuisto, Savonkadun alue, Meri- Rastilan täydennyskaavat, Haagan metsät, Kruunusiltojen ratikkakortteli ja monta muuta.

Mikä on riittävä määrä viheralueita? Ongelman ratkaisemiseksi on suunnittelijoilla käytössä erilaisia työkaluja. Helsingin asemakaavoituksessa on käytetty viherkerrointa, jonka avulla pyritään säilyttämään riittävästi viherpinta-alaa ja estämään hulevesitulvia. Viherkerroin kuvaa, paljonko tontilla on kasvillisuutta ja sadevesiä viivyttäviä ratkaisuja suhteessa tontin pinta-alaan.

Menetelmää pidetään lupaavana ja se on käytössä tai kehitteillä lähes kaikissa suurimmissa suomalaisissa kaupungeissa. Menetelmää pidetään lupaavana, mutta toistaiseksi sen käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä menetelmän tehokkuutta ole laajasti arvioitu.

Suomen ilmastopaneeli Raportti 2/2021

Marja Paavilainen
Kirjoittaja on ympäristöasioita seuraava toimittaja.

2.10.2021 8:19

0 kommenttia

Lähetä kommentti