Vihreiden on opittava avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille nykyistä paremmin

Kuntavaalien jälkeen vihreät on edelleen Helsingin toiseksi suurin puolue, vaikka kannatus laski. Vihreiden erityinen haaste on siinä, että on opittava vielä nykyistä paremmin avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille. Suurin tappiota selittävä tekijä nähdäkseni on siinä, että oman tekemisen vaikuttavuus ei ole näyttäytynyt kaikille äänestäjille riittävästi. On opittava kertomaan missä asioissa se aito uudistusmielisyys oikeasti elää, kirjoittaa Tuomas Rantanen.

16.6.2021 | Puheenvuoro

Kuva: Leena Brandt

Somessa näkyy paljon keskenään ristiriitaisia arvioita siitä, miksi me vihreät kärsimme Helsingissä vaalitappion. Usein omassa asiassaan toiset ovat taipuvaisia epäilemään, että puolue on liukunut liikaa oikealle samalla kun toiset esittävät yhtä varmasti, että vika on liiassa vasemmistolaisuudessa. Kolmannet julistavat “varmana tietona”, että kaikki johtuu siitä että lähiluonnon vaaliminen on vihreillä vaihtunut betonin palvontaan.

Minusta suurin syy liittyy siihen, että vihreiden äänestäjät ovat keskimääräistä muutoshaluisempia. Hallitusvastuu hallituksessa, joka päätoimisesti on kamppaillut koronan ja keskustapuolueen irtiottojen kanssa ei ole antanut puolueelle tilaa lunastaa itseensä kohdistuvia odotuksia valtakunnan politiikassa.

Isojen kaupunkien puolella vaiva on vastaavanlainen. Vastuu painaa. On helpompi vaatia mahdottomia silloin kun ei ole päätöksenteon ytimessä.

Nykyisessä yleispoliittisessa tilanteessa Sanna Marinin persoona näyttää odotetusti tukeneen SDP:tä muillakin alueilla kuin hänen omallaan. Vasemmistoliitto taas osaa perinteisestikin vihreitä röyhkeämmin ratsastaa useammalla hevosella yhtä aikaa.

Esimerkiksi Helsingissä me vihreät olemme usein ottaneet tehtäväksemme selittää myös ei-suosittujen yhteisten päätösten perusteita sen sijaan, että kehtaisimme kritisoida niitä samaan aikaan kuin niitä tehdään. Systeemin puolustajan rooli nakertaa aina uudistusmielisten tukea.

Vaalituloksesta voi myös päätellä, että ehdokasasettelussa kokoomuksella on ollut merkittävää hyötyä Elina Valtosen henkilökohtaisesta profiilista ja Vasemmistoliitolle vastaavasti Minja Koskelasta.

Valtonen on varmasti täyttänyt sellaista liberaalin markkinasuuntautuneen naisehdokkaan kysyntää, jossa vihreillä on aiemmin ollut erityisen näkyviä ehdokkaita.

Koskelan identiteettipolitiikkaan nojannut vahva somekampanja taas näyttää troolanneen varsin vahvasti vihreiden erityisen vahvoilla tukialuella sekä vihreiden ja vasemmistoliiton välissä liikkuvien nuorten äänestäjien keskuudessa. Koskelan onnistunut kampanja oli myös pääsyy Feministisen puolueen putoamiseen valtuustosta.

Puolueiden ulkopuolisten listojen pitkään jatkunut hyvin ilkeä rummutus vihreiden kaupunkisuunnittelupolitiikkaa vastaan ei näytä tuottaneen heille itselleen erityistä menestystä vaaleissa. Mutta voi hyvin olla, että tämä viesti on osaltaan vaikuttanut siihen tulkintaan, että vihreät eivät nyt ole tarpeeksi uudistusmielisiä.

Välillisesti tästä ovat voineet hyötyä osaltaan vasemmistoliitto ja jopa SDP. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi yleiskaavassa, asumisen ja maankäytön tavoitteissa ja yksittäisissä kaavoissa puolueiden todelliset tekemiset ja painotuserot eivät vastaa tällaista mielikuvaa erityisen hyvin tai ollenkaan.

Vaalien viime metrien kohut (Vapaavuoren provokatorinen ulostulo Kruunuvuoren siltojen muka lisää nousseiden kustannusten äärellä tai YLE:n oudosti ajoitettu ja taustaltaan puutteellisesti avattu uutinen Sinnemäen rikosepäilystä) tuskin olivat kokonaisuuden kannalta ratkaisevia. Silti niilläkin saattoi olla välillistä vaikutusta siten, että edellinen näistä vahvisti kokoomuslaisten äänestysinnokkuutta ja jälkimmäinen muista syistä virinnyttä epäröintiä vihreiden suhteen.

Vaaleja tulee ja menee. Helsingissä vihreiden on hyvä tunnustaa vaalitappionsa, mutta samalla muistaa että puolue on edelleen selvästi toiseksi suurin ryhmä valtuustossa eikä puolueen keskeinen vaikutusvalta kaupungissa ole kadonnut minnekään.

Valtuustokaudesta on tulossa haastava, koska kaikissa ryhmissä tapahtuu nyt isoja muutoksia ja puolueet joutuvat hakemaan keskinäisen nokittelun jälkeen uusi yhteyksiä toisiinsa. Jatkossakin Helsingissä asioista päätetään erilaisilla enemmistöillä asioista riippuen.

Perussuomalaisten osalta toivoa sopii, että uusi ryhmä pystyisi toimimaan edellistä vähemmän holtittomasti kannanmuodostuksessaan ja aloitteissaan, jotta niistä johtuvaa sekoilua olisi vähemmän – jolloin enemmän aikaa ja voimia jäisi valtuuston todellisten näkymyserojen selvittämiseen.

Vihreiden erityinen haaste on siinä, että on opittava vielä nykyistä paremmin avaamaan politiikan sisältöjä äänestäjille. Suurin tappiota selittävä tekijä nähdäkseni on siinä, että oman tekemisen vaikuttavuus ei ole näyttäytynyt kaikille äänestäjille riittävästi. On opittava kertomaan missä asioissa se aito uudistusmielisyys oikeasti elää.


Kirjoitus on julkaistu Rantasen Facebook-sivulla 15.6.2021 ja sen on tähän mennessä kerännyt n. 500 kommenttia

Tuomas Rantanen
Kirjoittaja on Voima-lehden kustantaja ja Helsingin vihreä kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001

16.6.2021 22:31

2 Kommentit

  1. Erittäin hyvin sanottu.

    Helsingin kohdalla muuten Kokoomus tarjosi Vihreille vaaliaseen oikeastaan vasta vaalien jälkeen. Vihreiden olisi kannattanut ennakoida ja ruveta pelottelemaan äänestäjiä keskustatunnelilla jo joskus aiemmin keväällä. Ihan vaan kiinnittämällä huomiota tunnelihankkeen kustannuksiin (vaikutus veroprosenttiin) ja suuaukkojen estevaikutuksiin oltaisiin ensinnäkin aktivoitu huolestuneita kaupunkilaisia ja toisekseen tehty etukäteen tyhjiksi kokoomuksen tunnelihaihattelut.

    Harmittavan vähän näkyi vaalikampanjoissa muuta kuin puhetta yleisellä tasolla.

  2. Olen viime vuosina äänestänyt vihreitä kolmen yyn vuoksi: ympäristö, yhdenvertaisuus ja yhteistyö. Olen taustaltani markkinaliberaali, asenteiltani jossain vihreiden ja rkp:n välissä ja siksi olen ollut huolestunut puolueen vasemmistolaistumisesta.

    Kun vasemmistoliitto taannoin valitsi uutta puheenjohtajaa, ehdokkaina olivat mm. Li Andersson ja Anna-Kaisa Pekonen. Julkesin silloin ehdottaa Outi Alanko-Kahiluotoa. Mainio vassarijohtaja hänestä olisi tullutkin, varmaan ihan Lin veroinen.

    Helsingin äänestäjät ovat edistyksellisiä ja vasemmiston nousu liittynee ajankohtaiseen kansainvälisen kapitalismin kritiikkiin. Tähän kritiikkiin voi paljolti yhtyä, mutta valitettavasti vanhan vasemmiston perinteillä ei löydetä oikeita vaihtoehtoja yhdenvertaiseen ja toimivaan sekä ympäristön kannalta kestävään globaaliin talouteen ja yhteiskuntarakenteeseen.

    Puolestani vihreät voi olla vasemmistopainotteinen, kunhan ympäristö pysyy ensisijaisena teemana ja talousasioissa ollaan realisteja. Realismilla tarkoitan konkreettista totuuteen katsomista: vasemmisto on pääministeriä myöten viime aikoina ratsastanut joidenkin osingonsaajien seitsemän prosentin verolla, vaikka todellisuudessa tässä on kysymys 26 %:n veroasteesta, mikä on enemmän, kuin keskimääräisen palkansaajan tuloveroaste kun otetaan huomioon, että ansionvakuutusmaksut kiertävät palkansaajain verokuoressa.

    Vaikka ajettaisiin vasemmistolaista veropolitiikkaa, tulee käyttää oikeita ja vertailukelpoisia lukuja ja tässä näen vihreiden tehtävänä toimia asialinjalla.

    Yhdenvertaisuusmielessä näen vihreiden ja vasemmiston kannan maakuntaveron tarpeellisuudesta soten rahoitukseen täysin mahdottomana. Jos THL:n tarvelaskelmissa on vikaa, on siihen puututtava eikä mahdollistettava uusien hyvinvointialuekauniaisten syntyä. Valtionrahoituksella toimiva sote on yhdenvertaisuuden riemuvoitto.

Lähetä kommentti