Ovatko maankäytön ja maatalouden päästöt yhä tabu?

Maatalouden ja maankäyttösektorin päästöt ovat jääneet liian vähälle keskustelulle. Ilman näiden sektoreiden päästövähennyksiä ei päästäne Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen vuoteen 2035 mennessä, kirjoittaa Ilkka Savolainen.

11.1.2021 | Puheenvuoro

Turvepelto ilmasta käsin kuvattuna. Kuva: Janis Skaldis / Shutterstock

Vanhassa maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa maata ja luontoa käytettiin hyväksi niin laajasti kuin osattiin juurikaan välittämättä mahdollisista haitoista. Sitä pidettiin välttämättömänä köyhässä ja nälkäisessä maassamme. Lisää peltoa saatiin kuivattamalla järviä ja soita.

Kangasmetsien lisäksi jopa suot valjastettiin 1900-luvun jälkipuoliskolla hyötykäyttöön tuottamaan puuraaka-ainetta metsäteollisuudelle. Yli puolet Suomen soista ojitettiin metsän kasvun parantamiseksi. Myös soiden turvetta nostettiin ja poltettiin merkittävänä energian lähteenä. 

Viime vuosikymmeninä talouden ja hyvinvoinnin kasvaessa on alettu huolestua voimakkaan luonnon hyödyntämisen ympäristövaikutuksista, kuten maankäytön muutoksista sekä päästöistä vesistöihin ja ilmaan ynnä ilmaston lämpenemisestä.

Suuret aiheutetut muutokset vähentävät luonnon monimuotoisuutta, elonkirjoa. Niillä on vaikusta lopulta myös ihmisten talouteen sekä hyvinvointiin ja terveyteen.

Ihmisillä suhtautumistavat ovat kuitenkin usein peräisin vanhoilta ajoilta, jolloin luonto nähtiin vain hyödyntämisen kannalta, vaikka nykytietämyksen mukaan asiat vaatisivat muutoksen. Esimerkkejä tällaisesta ovat toimet, jotka johtavat vuosisatojen ja jopa tuhansien aikana suon turvekerrokseen kertyneen hiilen vapautumiseen, ja toisaalta myös pienimittakaavainen puunpoltto, joka tuottaa terveydelle ja ilmastolle haitallisia hiukkaspäästöjä.

Puun pienpoltto tuo terveysvaikutuksia ja ilmastonmuutosta

Puun pienen mittakaavan poltossa, takassa, uunissa tai kiukaassa, palaminen tapahtuu useimmiten osittain epätäydellisesti, jolloin palamisen päätuotteiden, hiilidioksidin ja vesihöyryn lisäksi vapautuu ilmaan osaksi palaneita hiilivetyjä, nokea ja muita hiukkasia. Näillä muilla päästöillä on vaikutuksia ihmisten terveyteen, ja näiden päästöjen arvioidaan aiheuttavan noin 200 ennenaikaista kuolemantapausta vuosittain Suomessa.

Suuren mittakaavan poltossa palaminen on paljon täydellisempää ja haitallisia päästöjä vapautuu suhteellisen vähän.

Suurin osa Suomen pienhiukkasten päästöistä tuleekin puun pienpoltosta. Seuraavaksi suurin päästölähde ovat dieselmoottorit, mutta niiden päästöt ovat vähentyneet liikenteen puhdistustekniikan parantuessa.

Ilmaan vapautuvat nokihiukkaset (musta hiili, black carbon) lämmittävät ilmakehää imemällä auringon säteilyä. Kun hiukkaset ovat talvisaikaan laskeutuneet lumelle, ne imevät taas keväällä auringon säteilyä ja nopeuttavat lumen ja jään sulamista.

Napa-alueelle kulkeutuvan mustan hiilen arvioidaan olevan alueen tärkein lämmittävä tekijä heti ilman hiilidioksidipitoisuuden jälkeen.

Toistaiseksi Suomessa on varsin vähän panostettu pienpolton päästöjen vähentämiseen. On annettu tulisijojen sytytysohjeita ja eräät tulisijojen valmistajat ovat kehittäneet pienipäästöisiä malleja, mutta päästönormeja uusille tulisijoille ei ole asetettu.

Tulisijojen uusiutumisvauhti on hidas, joten normeilla olisi kiire, jos päästöjä haluttaisiin oikeasti vähentää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Saksassa tulisijojen päästöjä on ohjattu normeilla jo vuosia.

Turpeen poltto lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta

Toinen esimerkki nykytiedon mukaan luonnon varsin ajattelemattomasta hyödyntämisestä on turpeen käyttö energian lähteenä. Onneksi tämä on päättymässä lähivuosina.

Turpeen polton aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt polttoaine-energiayksikköä kohti ovat selvästi suuremmat kuin kivihiilen. Suomessa turpeen polton päästöt vuonna 2019 olivat 6,3 miljoonaa tonnia ja polttoturpeen tuotantoalueiden päästöt noin 1,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Yhteensä nämä ovat samaa luokkaa kuin dieselin käytöstä tulevat päästöt liikenteestä ja työkoneista yhteensä. Dieselin päästöjä pyritään vähentämään monilla, osaksi melko kalliillakin ratkaisuilla. 

Turpeen polton tuottama lämpö ja sähkö ovat korvattavissa energiajärjestelmän parantamisella kuten energian säästöllä, maa- ja hukkalämmön hyödyntämisellä, lämpöpumpuilla sekä tuulienergialla ja biokaasulla.

Polttoturvetta toimittava Vapo onkin kehittänyt uutta liiketoimintaa turpeen polton vähentymisen varalta. Itse turpeen korjuu on kuitenkin ulkoistettu useille sadoille turveurakoitsijoille, joiden mahdollisuudet seurata energia- ja ympäristöpolitiikkaa ovat rajoitetut.

Näiden pienten yrittäjien tiedonsaanti perustunee paljon Vapon ja turvetta polttavien energiayhtiöiden antamaan informaatioon. Urakoitsijoiden mahdollisuudet kantaa muutoksesta seuraavia kustannuksia voivat olla vähäiset.

Soiden metsäojitus lisää päästöjä ja heikentää monimuotoisuutta

Kun yli puolet Suomen soista ojitettiin 60- ja 70-luvulla, tarkoitus oli laskemalla pohjaveden pintaa kuivata maan ylimpiä kerroksia ja parantaa puun kasvua teollisuuden raaka-aineeksi.

Kokonaisuutena puun tuotanto lisääntyikin, mutta joillakin alueilla tämä tavoite jäi saavuttamatta. Alkuperäinen luonnontilainen suo sitoi hiilidioksidia ilmasta ja vapautti ilmaan jonkin verran metaania riippuen suotyypistä ja kehitysvaiheesta.

Ojitus muutti kuitenkin tavattomasti paikallisia ekosysteemejä. Luonnon monimuotoisuus, elonkirjo, kapeni huomattavasti ojitettujen soiden osalta. Myös pohjaveden pinnan yläpuolelle jäävä alkuperäisen suon turvekerros alkoi hapettua tuottaen huomattavia kasvihuonekaasupäästöjä, vuonna 2018 vielä 6,9 MtCO 2 e (miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteina).

Viime aikoina on jonkin verran alettu vettää sellaisia ojitettuja soita, joilla puuntuotto on heikko, pyrkimyksenä palauttaa alkuperäistä suoluontoa ja vähentää päästöjä.

Maatalouden suurin päästönlähde ovat turvepellot

Maatalouteen liittyvien päästöjen kokonaismäärä Suomessa on huomattava. Päästöjen raportoinnissa taakanjakosektorin maatalousosan päästöt eläinten ruuansulatuksesta, lannankäsittelystä ja maaperästä (dityppioksidi N2O) vuonna 2018 ovat Tilastokeskuksen mukaan 6,5 Mt CO2e.

Päästöt maankäyttösektorin viljelysmaiden ja ruohikkoalueiden päästöt olivat 8,8 Mt CO2e sekä maatalouden energiankäytön päästöt 0,9 Mt CO2e. Nämä kaikki yhteensä olivat 16,3 Mt CO2e.

Edellä mainituista maankäyttösektorin päästöistä suurin osa tulee suopelloista.

Noin kymmenesosa Suomen pelloista on raivattu soiden turvemaalle.

Suo kuivataan ojittamalla, jolloin osa turpeesta joutuu hapelliseen tilaan ja alkaa hajota tuottaen hiilidioksidia. Tämä voi jatkua hyvinkin kauan, kunnes käytännössä koko alkuperäinen turvekerros on hapettunut ja sen sisältämä hiili vapautunut ilmaan. Maan muokkaus yleensä nopeuttaa hajoamista.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen maanviljelyskäytössä olevasta turvemaasta (250 000 hehtaaria) vapautui 2018 noin 6,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, eli keskimäärin 25 t/ha. Maanviljelyskäytössä olevista tavanomaisista maista (ns. kivennäismaat, 2,1 miljoonaa hehtaaria) vapautui 1,7 miljoonaa tonnia, eli 0,8 t /ha. Turvepeltojen keskimääräinen päästö on siis 30-kertainen hehtaaria kohti laskettuna.

Lisäksi turvepeltoja raivataan jatkuvasti lisää, lähinnä naudoista tulevan lannan sijoittamiseksi ja rehun tuottamiseksi maitotilojen koon kasvaessa.

Ilmeisesti nopein ja helpoin tapa vähentää maatalouden päästöjä on siirtää viljelyä turvepelloilta kivennäismaapelloille. Maatalouskäytäntöjä muuttamalla voidaan myös pienentää päästöjä.Esimerkiksi säätösalaojituksen avulla voidaan vähentää hapettuvan turvekerroksen paksuutta. Voidaan myös siirtyä tuottamaan kosteikko-oloissa kasvavia kasveja, kuten ruokohelpi ja energiapaju.

Jos turvepelloille kohdistetaan ajan mittaan asteittain kohoava päästömaksu, voidaan tällä ohjata tuotantoa kivennäismaille ja rajoittaa uusien turvepeltojen raivausta sekä myös edistää turvepeltojen entistämistä suoksi.

Maatalouden päästöjä voidaan vähentää myös parantamalla kivennäismaalla olevien peltojen hiilitasetta. Nykytilanteessa hiiltä siirtyy keskimäärin kivennäismaapelloistakin maaperästä ilmaan, mutta siirtymistä maahan päin voidaan voimistaa uusilla maataloustekniikoilla, jotka mm. vähentävät maan muokkausta.

Tällaista toimintaa onkin jo meneillään, mutta saavutetut päästönvähennykset ovat vielä suhteellisen pieniä verrattuna mahdollisuuksiin hillitä suopeltojen päästöjä. Tulevaisuudessa ilmakehän hiilen kerääminen varastoon voidaan nähdä maaperänhoidon ja maatalouden yhtenä tehtävänä.

Kuluttajat voivat valinnoillaan edistää päästöjen vähentämistä

Kuluttajien valinnoilla voidaan merkittävästi ohjata maatalouden tuotannon suuntautumista. Esimerkiksi tuotemerkintöjen avulla voitaisiin valistaa suomalaisia kuluttajia ostamaan pienipäästöisiä kivennäispeltojen tuotteita suuripäästöisten turvepeltojen tuotteiden sijasta. Tästä seuraisi maataloustuottajille lisäkysyntää kivennäismaiden peltojen tuotteille ja vähennystä turvepeltojen tuotteille.

Vähäpäästöisten tuotteiden osalta kuluttajat voisivat myös olla halukkaita maksamaan paremman hinnan kuin suuripäästöisistä tuotteista, jolloin maanviljelijöille tulisi lisäkannustetta siirtää tuotantoaan kivennäismaapelloille.

Maatalouden päästöjä voidaan vähentää myös, jos kulutetaan vähemmän eläinperäisten tuotteita ja korvataan ne kasviperäisillä.

Suomen ja maailman maatalouden vaatimasta pinta-alasta noin kolme neljäsosaa liittyy eläinten rehun tuottamiseen.

Jos eläinperäisten tuotteiden (maidon ja lihan) osuutta ravinnosta pienennetään ja korvataan ihmisille tarkoitetuilla ravintokasveilla, kokonaispinta-alan tarve pienenee ja päästöt vähenevät. Valumat vesitöihin ja myös Itämereen pienenevät kasvihuonekaasujen päästöjen lisäksi.

Jos Suomessa peltoalan pienenemä kohdistuu turvepeltoihin, maamme kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät voimakkaasti.

Märehtijöiden, kuten nautojen, ruoansulatus on varsin tehokas, ne voivat hajottaa ruoansulatuksessaan myös ravinnon kuituja. Mutta harmiksemme niiden ruoansulatuksessa muodostuu metaania (CH4 ), joka on voimakas kasvihuonekaasu.

Metaanipäästöjen suuruutta maito- ja lihakiloa kohti ei juurikaan toistaiseksi ole onnistuttu laajassa mitassa vähentämään, joten märehtijöiden määrää on perusteltua ohjata pienemmäksi.

Toimia tarvitaan maatalous- ja maankäyttösektorille

Kun nyt energiasektorin, teollisuuden ja liikenteen päästöjen vähentämisestä keskustellaan ja ratkaisuja toteutetaan, olisi aika ottaa keskusteluun sekä toimiin mukaan myös ravinnontuotannon ja maankäytön päästöjen rajoittaminen. Ilman sitä Suomen hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä tuskin toteutuu.

Maatalouteen liittyvät kokonaispäästö 16,3 Mt CO2e (Tilastokeskuksen raportoima luku) on huomattava, 30 % Suomen vuoden 2018 kokonaispäästöistä 52,8 Mt CO2e (jossa luvussa on mukana päästökauppasektori ja taakanjakosektori).

Maatalouden ja maankäyttösektorin päästöjen vähentäminen vaatii aivan erilaisia toimia kuin esimerkiksi energiasektorin ja teollisuuden päästöjen vähentäminen.

Turpeen hyödyntämisen päästöt eri lähteistä (polttoturve ja sen tuotanto, turpeen hajoaminen metsäojitetuilla soilla sekä turvepelloilla) ovat aiheuttaneet vuonna 2018 yhteensä yli 20 Mt CO2e päästön.

Etenkin vanhaan maatalousyhteiskuntaan liittyvät turvepeltojen päästöt ja puun pienpolton päästöt ovat Suomessa tabu, josta ei juuri kukaan ole halunnut puhua saati kirjoittaa. Olisi syytä korjata tilanne, laajaa julkista keskustelua päästöistä ja niiden rajoittamisesta tarvitaan.

Ilkka Savolainen
Kirjoittaja on tutkimusprofessori emeritus, joka on perehtynyt ilmastonmuutoksen hillintään

11.1.2021 15:06

0 kommenttia

Lähetä kommentti