Vihreät ei ole demareiden apupuolue, enää

Lauri Korvenmaan kirjoitus vihreistä SDP:n apupuolueena haastoi minut kirjoittamaan asiasta, jota olen kierrellyt pitkään.

Me todella näimme aikanaan vihreiden tulevaisuuden demareiden apupuolueena. Meitä kokoontui joskus 1980-luvulla pieni joukko esivihreitä Suomi-lehden tiloissa pohtimaan heiveröisen liikkeemme strategiaa. En tarkkaan muista osallistujia, mutta luulisin, että joukossa oli neljä tulevaa vihreiden puheenjohtajaa.

Saattoi olla Heidi Hautala, joka sanoi, että Suomen linjaa vetävät demarit ja jos me haluamme vaikuttaa maamme tulevaisuuteen, meidän on vaikutettava demareihin. Jäljelle jäi kysymys, sisältä vai ulkoa. Totesimme, että meitä on niin vähän, että sisältä emme saisi aikaan mitään, joten kannattaa vaikuttaa ulkoa.

Pidimme vihreää projektia tilapäisenä katalysaattorina, joka pyrkii vaikuttamaan muihin puolueisiin. Tämän vuoksi vihreät eivät alussa rakentaneet pysyviä rakenteita eivätkä hankkineet liikkeelle omaisuutta.

Thomas Wallgren päätti toisin, lähti muuttamaan demareita sisältä ja on sillä tiellä yhä.

Käsitys vihreistä tilapäisenä liikkeenä meni aivan mönkään. Mainitulla palaverilla on merkitystä enää vain historiallisena anekdoottina. En tiedä, muistavatko muut siihen osallistuneet koko tapaamista.

Helsingin kunnallispolitiikassa vihreät olivat pitkään yhteistyössä lähinnä demareiden kanssa. Oli ryhmä 46, joka kokoontui ennen kaupunginhallitusta ja päätti, mitä tehdään. Myös Saksassa vihreät olivat pitkään demareiden liittolaispuolue.

Parikymmentä vuotta myöhemmin harva enää ajatteli demareiden viitoittavan Suomen kehitystä. Puolue oli kääntänyt katseensa taaksepäin ja keskittynyt jarruttamaan muutosta huonompaan. Ikävien asioiden vastustaminenkin on tärkeää, mutta jarruttaja ei ohjaa mitään.

Demareiden suuri hyvinvointiprojekti oli pysähtynyt. Teollisuusautomaatio ja globalisaatio olivat kohdelleet ikävästi puolueen peruskannattajia, ammattiduunareita, jotka ovat alkaneet vilkuilla oikeistopopulisteja ja Saksassa myös vasemmistopuolue Linkeniä.

Talouden kehityksen edessä demarit näyttivät ja näyttävät yhä neuvottomilta.

Aiemmin valtaosa etevimmistä kansantaloustieteilijöistä oli Suomessa demareita. Puolueella oli kansantalouden osalta käytössään paljon vankempi asiantuntemus kuin kokoomuksella.

Kun puolue on neuvottomuudessaan siirtynyt populistisille linjoille, sen taustalla olevat taloustieteilijät ovat yksi toisensa jälkeen turhautuneet.

Saksan vihreissä on päädytty siihen, ettei vihreiden kannata upota demareiden mukana. Osavaltiotasolla vihreät ovat olleet hallituksissa kristillisdemokraattien kanssa ja tästä mahdollisuudesta puhutaan paljon myös liittotasavallan tasolla. Tätä ei olisi voitu edes kuvitella 1990-luvulla.

Lauri Korvenmaan mukaan demarit ovat ottaneet Sanna Marinin johdolla uuden suunnan ja puolue on vihertynyt. Se mitä me kaavailimme 35 vuotta sitten on siis toteutunut. Hurraa!

En olisi näin optimistinen.

Demarit ovat vaihtaneet retoriikkaa, mutta eivät ne puheet vaan ne teot. Vaikka demareissa olisi aitoa tahtoa uudistuksiin, alisteisuus ay-liikkeelle pakottaa sen taaksepäin katsovaan politiikkaan. 

Nykyisellä hallituksella on kovia linjauksia siitä, mitä ilmastopolitiikassa pitäisi tehdä 2030-luvulla mutta aika vähän konkreettista päätöksiä siitä, mitä tehdä nyt. Maan hallituksessa demareilta ei ole juuri herunut tukea vihreille ilmastoasioissa.

Demareiden retoriikka ei ole muuttunut vain vihreämmäksi. Tänä syksynä retoriikka muuttui kuin yhteisestä sopimuksesta punaisemmaksi.

Helsingin kaupunginvaltuustossa muutos näkyi vahvasti 7. lokakuuta, jolloin demarit alkoivat etsiä asiasta kuin asiasta mitä kummallisempia kiistanaiheita, joissa puhujat saattoivat asemoitua työväenluokan kannattajiksi pahoja yrityksiä vastaan. Se haiskahti niin keinotekoiselta, että kyseessä täytyi olla yhteinen päätös.

SDP:ssä pidetään aiheellisesti epiksenä, että vihreät ja perussuomalaiset ovat vahvistaneet toisiaan, kun politiikan tärkein jakolinja on kääntynyt oikeisto – vasemmisto -akselista arvoliberalismi – kansalliskonservatismi -akselille.

Tällä akselilla sekä kokoomuksen että demareiden väki sijoittuu vähän kuka minnekin. Politiikan akselia yritetään kääntää takaisin oikeisto – vasemmisto -jaon mukaiseksi.

Myönnettäköön, että asetelma on suosinut vihreitä epäreilusti, eikä se myöskään ole vaikuttanut pelkästään myönteisesti vihreiden sisäiseen kehitykseen.

Moni on päivitellyt demareiden radikalisoitumista yrityselämää vastaan. Tuskin tämän takia on syytä laskea Suomen luottoluokitusta. Tämä taitaa olla vain retoriikkaa näin vaalien alla. 

Jos demareiden luokkaviharetoriikan taustalla on silkkaa laskelmointia, mistä tiedämme, ettei sama koske demareiden vihreää retoriikkaa?

Lauri Korvenmaan mukaan vihreät saavat enemmän aikaan pienenä puolueena yhteistyössä SDP:n kanssa kuin suurena puolueena kokoomuksen kanssa.

Kokemukset ovat toisenlaiset Helsingin kunnallispolitiikasta, jossa vihreät ovat selvästi SDP:tä suurempi puolue. Kunnallispolitiikassa ei tarvitse tehdä pysyviä liittoja toisin kuin valtakunnan politiikassa oppositio – hallitus -asetelman vuoksi. 

Vihreät ovat tehneet yhteistyötä sekä oikealle että vasemmalle, enemmän SDP:n kuin kokoomuksen kanssa. Usein on myös hävitty vasemmistoliiton kanssa kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten rintamalle. SDP:n kanssa on liittouduttu vastustamaan jotain, kun taas kokoomuksen kanssa on liittouduttu jonkin asian tekemiseksi.

Asuntotuotannon voimakas nousu Helsingissä esimerkiksi on vihreiden ja kokoomuksen yhteistyön hedelmää. Siinä vasemmistolle on jäänyt karavaania haukkuvien koirien osa.

Yhteistyössä kokoomuksen kanssa ei todella ole kyse mistään rakkausavioliitosta – niin erilaiset ovat tavoitteet, mutta moniarvoisessa yhteiskunnassa on syytä pystyä yhteistyöhön toisella tavalla ajattelevien kanssa, tai joutuu mököttämään yksinään.

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.