Viime hetken täyskäännös – Trumpin ja Bidenin viimeinen debatti olikin yllättäen debatti

Kaoottisesta ja häikäilemättömästä esiintymisestään tunnettu Donald Trump pyrki vetoamaan äänestäjiin osoittamalla kärsivällisen puolensa, mutta jäi Bidenille jalkoihin asiasisällöissä. Televisioidun debatin voittajiksi selviytyivät äänestäjät, jotka saivat vihdoin kuulla ehdokkaita ilman keskeytyksiä, kirjoittaa Milo Toivonen.

23.10.2020 | Analyysi

Donald Trump ja Joe Biden ensimmäisessä vaaliväittelyssään Clevelandissa, Ohiossa, 29.9.2020, Kuva: Christos S / Shutterstock

Sitä odotettiin kauhunsekaisin tuntein, mutta toisin kävi. Yksinkertaiset keskustelun ja kuuntelun periaatteet palasivat Yhdysvaltojen politiikkaan, ainakin yhdeksi illaksi.

Marraskuun alussa pidettävien Yhdysvaltojen presidentinvaalien pääehdokkaat, republikaanien ehdokas, jatkokautta hakeva presidentti Donald Trump ja demokraattien ehdokas, edellisen hallinnon varapresidentti Joe Biden kohtasivat torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa ympäri maailmaa seuratussa televisioidussa vaalidebatissa.

Nashville, Tenneseen Belmont Universityssä järjestetyssä keskustelussa oli uudet säännöt ja uusi puheenjohtaja, ja sitä kautta täysin uusi ilmapiiri verrattuna ehdokkaiden ensimmäiseen tapaamiseen Ohiossa, jota moni kuvaili yhtenä historian huonoimmista ja kaoottisimmista vaaliväittelyistä Trumpin jatkuvan päällepuhumisen vuoksi. Nashvillen väittelyn puheenjohti NBC Newsin Kristen Welker.

Nyt ehdokkaiden kampanjaorganisaatiot olivat sopineet, että kahden minuutin aloitusvastauksien aikana vastakkaisen ehdokkaan mikrofoni pysyy tiukasti mykistettynä, ja mikrofonit avataan yhtäaikaisesti vasta, kun molemmat puolet ovat ensin saaneet vastata rauhassa.

Tämä toimi hämmentävän hyvin.

Kontrolloimattomasta ja spontaanista ulosannistaan tunnettu Trump vaikutti silminnähden hillityltä versiolta tyytyessään kuuntelemaan ja ottamaan katsekontaktia puheenjohtajaan Bidenin puheenvuorojen aikana.

Trumpin kampanjaorganisaatio oli selkeästi myös ohjeistanut Trumpia olemaan mahdollisimman kohtelias keskustelun naispuolista puheenjohtajaa kohtaan. Pyrkimys paikata ensimmäisen debatin virheitä oli vahvasti läsnä Trumpin puolella lavaa.

Varsinkin debatin alkupuolella, kun molemmilla ehdokkailla itsehillintää vielä selkeästi riitti, Trump onnistui ajoittain jopa näyttämään presidentilliseltä antaessaan vastaehdokkaansa paasata rauhassa kaikista Trumpin hallinnon virheistä.

Bidenin esiintymistyyli, jossa kiihkeä aatteen palo sekoittuu ajoittain vihaiseksi tulkittavaan ulosantiin, ei ole aina hänelle eduksi. Tällä kertaa Trumpille tarjoutui tilaisuus pitää leuka pystyssä ja näyttää että kaikkeen ei tarvitse vastata huutokuorolla.

Toisaalta Biden selkeästi onnistui näyttämään kansalle olevansa kisassa mukana koko sydämellään. Hän pysyi totutussa “soul of America” sanomassaan, jossa hänen kampanjansa on pyrkinyt maalaamaan vaaleista uskonnollisia vivahteita saavaa hyvän ja pahan arkkitaistelua, jossa koko maa johdatetaan joko kadotukseen tai pelastukseen.

Tietyllä tavalla Biden saattaa sanomassaan olla oikeassakin; Trump on tuonut hallintonsa mukana sellaista demokraattisia rakenteita syövyttävää korruptiota, että monet äänestäjät ovat joutuneet jo aidosti pohtimaan, ovatko nämä mahdollisesti viimeiset demokraattiset ja vapaat vaalit, jos Trump valitaan jatkokaudelle Valkoisen talon isännäksi.

Vaikka Biden pyrki osoittamaan Trumpin hallinnon korruptiota ja epäpätevyyttä välillä hengästyttävään tahtiin, onnistui hän silti puheenvuoroihinsa sisällyttämään myös vetoomuksia suurille massoille; keskiluokalle, työläisille ja perheille.

Parhaimmat hetket Bidenilta koettiin kuitenkin ehkä silloin, kun oli Trumpin vuoro puhua. Jos Trump oli valinnut linjakseen vakuuttaa äänestäjät vähäeleisyydellä, niin Bidenilla taas oli suuria vaikeuksia pitää naama peruslukemilla Trumpin puheenvuorojen aikana.

Usein Biden joko piteli silmiä kiinni epätoivoisen oloisena tai päivitteli vastaehdokkaansa puheenvuoroja katse kattoon kohotettuna. Välillä Bidenin ilmeistä välittyi tunne kuin Trumpin lausutut typeryydet olisivat lentäneet lavan poikki ja vieneet Bidenin sielun mennessään.

Vaikka Trump onnistui suitsimaan viestinnällistä ulosantiaan jonkin verran asiallisempaan suuntaan, oli hänen sanomansa sisältö normaaliakin enemmän virheellisten väitteiden ja suoranaisten valheiden kyllästämää.

Trumpin leirissä selkeästi lasketaankin nyt viime hetken likaisen pelin taktiikan varaan, jossa vastaehdokkaasta lauotaan mitä vaan pöyristyttävää ja ylivoimaisella volyymilla, jotta edes joku tahra tarttuisi äänestäjien muistiin.

Biden puolustautui parhaansa mukaan ampumalla alas hurjimpia Trumpin väitteitä, mutta tilanne ei ole helppo, kun paria sanaa pidemmälle menevää päällepuhumista ei debatissa suvaittu, ja kaikkea omaa puheaikaansa ei Biden voinut käyttää vain vastapuolen valheiden oikaisuun. Moni Trumpin väite jäikin tämän vuoksi roikkumaan ilmaan.

Trump ja Biden kävivät puolitoistatuntisen debatin aikana ajatusten taistoa muun muassa maahanmuuttopolitiikasta, ilmastopolitiikasta, koronatoimista ja rasismista.

Sisältökysymyksissä Trump oli heikoilla varsinkin ilmasto- ja rasismiaiheissa, joissa hän paikkasi asiaosaamisensa puutteita kehumalla tyypilliseen tapaansa itsensä maasta taivaisiin. Erityisesti ilmastokysymykset olivat Trumpille tuntematonta maata ja monet hänen vastauksensa ajautuivatkin lapsellisiksi puheiksi puhtaista luonnonvaroista.

Bidenin poliittisia linjoja kritisoidessaan Trump turvautui asemoimaan itsensä vuoden 2016 vaalikampanjansa tapaan ulos vallan kahvasta, syyttäen Bidenia pitkästä politiikon urasta ja vähäisistä tuloksista.

“Minä lähdin tähän kisaan sinun vuoksesi. Lähdin kisaan koska olet tehnyt kehnoa työtä. Minä katson nyt sinua, koska olet poliitikko”, Trump puhutteli Bidenia.

“Te tiedätte kuka minä olen. Te tiedätte kuka hän on. Te tiedätte maineemme kunnian ja totuuden kanssa. Olen innokas käymään tämän kisan”, Biden sivalsi takaisin.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit käydään 3.11.2020. Trumpin ja Bidenin viimeinen debatti tulee tuskin heilauttamaan vaalien tulosta merkittävällä tavalla. Trump luultavasti tulee saamaan hieman positiivista viime hetken suosiota esiintymisestään, mutta takamatka Bidenin ääniosuuden kuromiseksi voi osoittautua liian pitkäksi, aika liian lyhyeksi ja selässä kannettava poliittisen vastuun taakka liian painavaksi.

Milo Toivonen / Verde

23.10.2020 9:29

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Kuuntele Verden podcastia!

Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon

Kuuntele Verden podcastia: Hautala & Hassi: Halki, poikki ja pinoon