Erilainen vihreä, eli kuinka lakkasin olemasta peloissani ja opin rakastamaan

Olen saanut monenlaista kritiikkiä vihreydestäni ja sitä on moneen otteeseen kyseenalaistettu. Olenhan ollut avoimesti rasisti ja ajellut jenkkiautoilla – iso V8 on hieno asia pellin alla, edelleenkin. Pikkusiskollenikin aikoinaan auoin päätäni hänen luokkakaverinsa Lolan takia, mitä tuollaisten kanssa kaveeraa. No, tämän Lolan tietää kyllä nykyään koko Suomi.

Ehkä muutos tapahtui pikkuhiljaa, ehkä asiat vaan aukenivat jollain tapaa. Tuttavapiiriini ilmestyi seksuaalivähemmistöjä, alkuun varmasti oman kinkyilyni kautta, myöhemmin monista yhteyksistä. Aloin huomata, että maailmassa on monenlaisia ihmisiä. Muutimme Irlantiin, tein töitä globaalin IT-jättiläisen palveluksessa kansainvälisessä työyhteisössä, saimme lapsen. Kasvoin ihmisenä.

Suomeen palattuamme muutimme Saloon, noin 9 vuotta sitten. Kunnallisvaalit lähestyivät myös silloin pikkuhiljaa, kuten myös nyt. Olin aiemmin äänestänyt aika satunnaisesti ja kapinahenkisesti pienpuolueita, olin jopa hetken aikaa piraattipuolueen jäsen.

En uskonut politiikkaan, en ehkä usko vieläkään perinteisellä tavalla.

Nyt aloin kuitenkin miettiä Saloa ja Nokian jälkeensä jättämää kuihtuvaa kaupunkia. Halusin vaikuttaa asioihin ja aloin miettiä kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi lähtöä. Puoluetta mietin pitkään ja kävin vaihtoehtoja läpi. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen että vihreät on se puolue, joka parhaiten ajaa minun asiaani – haluan kuitenkin jättää lapselleni hyvän maan missä asua ja toisaalta minusta oli kasvanut myös suvaitsevainen ja tasa-arvoa kunnioittava ihminen.

Feminismiä vierastin kyllä sanana, vierastan vähän edelleen, mutta senkin tärkeys ja merkitys on avautunut aivan uudella tavalla. Se ei olekaan niitä miehiä vihaavia telaketjulesboja tarkoittava termi vaan ihan oikeaa tasa-arvoista yhteiskuntaa ajavaa asiaa.

Myös vihreät epäilytti, enhän ole akateeminen, vaan aivan tavallinen duunari. Vihreäthän on niiden parempien yliopistoihmisten puolue, eikä minun kaltaiseni ihmisen.

En ole varsinaisesti luontoihminen, ajan mieluummin autolla kuin kävelen tai pyöräilen. En ole myöskään kasvissyöjä vaan hampurilaiset ovat perusruokaani. Lihaa syövä perheellinen duunari siis.

Mutta teknologiaa arvostan, kuten myös oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. En halua tehdä politiikkaa vaan haluaisin että päätöksiä tehtäisiin faktojen, tutkitun tiedon ja osaamisen perusteella. Ja niitä mielipiteitä pitää olla tarvittaessa valmis myös muuttamaan kun on sen aika, kuten vaikkapa ydinvoiman suhteen. Sen aika on nyt jos ilmaston lämpeneminen halutaan vielä pysäyttää.

Tekniikasta olen aina ollut kiinnostunut, sähköautot, tuulivoima, aurinkoenergia, ne ovat tämän päivän teknologiaa, jolla maailmaa saadaan parannettua edes hieman.

Ymmärrän kuitenkin hyvin lihansyönnin ongelmat ja yksityisautoilun haitat. Olen valmis verottamaan lihatuotteita haittaverolla, jospa omakin kulutukseni sillä laskisi. Kuten myös polttoainetta, pyrin käyttöautoksi hankkimaan mahdollisimman pienikulutuksisen auton – tulevaisuudessa täyssähköisen – ehdottomasti.

Elämä ei pyöri ehdottomuuksilla, mutta pitää pikkuhiljaa pyrkiä parempaan, olenhan jo testannut Hesburgerin vekeburgerinkin, useampaankin kertaan, vaikka edelleen BigMac houkuttaa usein enemmän.

Välillä olen myös vastarannankiiski uusien asioiden suhteen, eikö me kaikki olla sitä joskus? On vaan helppoa pysyä siinä vanhassa ja totutussa.

Yhteiskuntaa pitää kuitenkin rakentaa pikkuhiljaa oikeaan suuntaan siten, että meidän ikäpolvemme jättää elinkelpoisen maapallon myös tuleville sukupolville. Se on meidän tehtävämme.

Aina se ei onnistu vapaaehtoisesti, siksi tarvitaan polttoaineveron korotuksia, ruuhkamaksuja ja liha- ja maitotuotteiden tuotannon tukien alasajoa. Nämä ovat faktoja, ne perustuvat tutkittuun tietoon.

Itsekin ostan monesti kaupasta sitä tarjousjauhelihaa, koska se on liian halpaa. Se pitäisi hinnoitella niin, että se vastaa sen aiheuttamaa kuormaa luonnolle, ehkä silloin vihdoinkin oma valintanikin kohdistuisi johonkin muuhun tuotteeseen.

Ihminen ei helpolla opi pois totutuista tavoista, mutta jo se, että olen ymmärtänyt sen ja hyväksyn muutoksen tarpeellisuuden on mielestäni hyvä lähtökohta. Kunpa useampi muukin sen tajuaisi.

Turpeen polton on loputtava, turkistarhat ajettava alas, hiilikasat saatava pois ja tilalle on rakennettava kestävä yhteiskunta, jonka ainoastaan tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko voi mahdollistaa. Kaikilla näillä asioilla on syynsä, eikä se ole kansalaisten ajaminen ahdinkoon vaan meidän, koko ihmiskunnan, selviytyminen myös tulevaisuudessa.

Edelleen ajan moottoripyörällä, sillä isolla harrikalla, ja autojakin on pihassa useampi, myös harrasteauto pitkän tauon jälkeen. Arkiset työmatkat toki kuljen tätä nykyä hybridillä. Viime kesänä en lentänyt lomalle vaan ajoin Baltiassa moottoripyörällä.

Pienin askelin meillä jokaisella on mahdollisuus luoda parempi maailma. Jos me kaikki olemme siinä mukana meidän ei tarvitse tinkiä paljoa vain pieniä asioita kerrallaan. Jättää se kertakäyttövaate ostamatta, pyöräillä kauppaan, kierrättää eikä heittää pois, valita kasvishampurilainen lihaisan sijaan. Näin maailma paranee askel askeleelta.

Niin toivottavasti minäkin, olenhan vasta päässyt alkuun vihreydessäni.

21.10.2020 klo 19:39 – Korjattu kuvan lähteeksi Timo Huttu / Flashing Porridge

Kirjoittaja lakkasi olemasta peloissaan ja oppi rakastamaan

Tilaa uutiskirje!

Teemme Verdeä pääosin vapaaehtoisvoimin. Voit tukea vihreää journalismia tilaamalla viikoittaisen uutiskirjeen.