Ilmasto, luonto ja kukkaro kiittävät: ydinjätteen ratkaisu löytyy Suomesta

Norjalaisilla on melkoinen geologinen tuuri. Ensin heidän merialueiltaan löytyi öljyä ja kaasua, joilla maa on vaurastunut 1960-luvun jälkeen miljarditolkulla. Nyt, kun niiden polttamisesta ilmakehään päätynyt ylimääräinen hiili pitäisi siivota pois, aikovat norjalaiset tienata uudet miljardit varastoimalla sitä vanhoille öljy- ja kaasukentilleen. Maksajia löytyy ainakin naapurista Ruotsista, ja onpa Suomen hallituskin lyönyt kättä päälle yhteistyöstä Norjan kanssa.

Norjalaisia voi kadehtia, mutta heiltä voi myös oppia. Suomella on nimittäin oma, maantieteen ja historian luoma saumansa yhdistää tienestit ja ilmastonmuutoksen taklaaminen.

Siinä missä Norja on hiilidioksidin geologisen varastoinnin edelläkävijä, Suomi on globaali johtaja käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa. Käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoitus alkaa pian – ehkä jo tänä vuonna – Posivan toimesta Onkalo-luolassa Eurajoella Olkiluodon ydinvoimaloiden naapurissa. Käytetty polttoaine kapseloidaan rautaan ja kupariin, ympäröidään bentoniitilla ja upotetaan peruskallioon 400 metrin syvyyteen. Bentoniitti tunnetaan arjessa paremmin kissanhiekkana. Se turpoaa kastuessaan, eli torppaa veden pääsyn kosketuksiin kapseleiden kanssa.

Onkaloprojektin juuret ulottuvat 80-luvulle, ja ratkaisevat poliittiset päätökset tehtiin jo vuosituhannen vaihteessa. Muualla maailmassa vastaavat ratkaisut ovat jääneet poliittiseen limboon, joten Suomessa on täytynyt itse kehittää maailman mittakaavassa johtavaa ja ainutlaatuista teknistä ja hallinnollista osaamista asiasta. Tässä meillä on lisäksi geologista tuuria: vakaa, muinainen peruskallio tarjoaa erinomaiset edellytykset turvalliselle loppusijoitukselle.

Onkalo on mitoitettu Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloiden ydinjätteille. Sen laajentamiselle ei sinänsä ole mitään teknistä estettä, ja vastaavaa, otollista geologiaa löytyy Suomessa muualtakin. Se on hyvä, koska Suomeen tarvitaan lisää ydinvoimaa ja siten myös tilaa jätteille. Tilasta puhuttaessa on toki hyvä hahmottaa mittakaava: kaikki Suomessa tähän mennessä syntynyt korkea-aktiivinen ydinjäte mahtuisi periaatteessa isoon uima-altaaseen. 

Osaamista ja mahdollisuuksia loppusijoittaa käytettyä ydinpolttoainetta Suomeen on siis meidän nykyisiä ja tulevia tarpeita enemmänkin. Samaan aikaan muualla maailmassa ongelmana on, ettei loppusijoituspaikkoja ole. 

Aivan ilmeistä olisi siis tarjota muillekin mahdollisuus sijoittaa ydinjätteensä Suomeen – maksua vastaan, tietysti. Ajatus ei ole uusi. Sitä on ehdottanut vihreiden espoolainen kaupunginvaltuutettu Peppi Seppälä, sitä on selvittänyt tarkemmin tietokirjailija Rauli Partanen, ja siitä haaveilee jo ainakin yksi amerikkalaisyhtiö, joka sittemmin palkkasi Partasen. Olen itse puhunut ja keskustellut ydinvoimasta eri puolella maailmaa viime vuosina, ja kokemukseni on, että ajatus herättää paljon aitoa mielenkiintoa. 

Maltillisillakin oletuksilla kyseessä voisi olla miljardibisnes. 

Vielä rahaa paljon painavamman argumentin muodostavat silti ilmasto, luonto ja turvallisuus. Ydinvoima on kestävien uusiutuvien ohella välttämätön osa sitä työkalupakkia, jolla fossiilienergia korvataan. Energiatiheytensä ansiosta sen ekologinen jalanjälki on pieni suhteessa tuotettuun energiaan. 

Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin on jälleen alleviivannut Suomen ja Euroopan ongelmaa tuontifossiilienergiariippuvuudesta, jonka täysi purkaminen ei sekään onnistu ilman ydinvoimaa.

Käsitys käytetystä ydinpolttoaineesta ratkaisemattomana ongelmana jarruttaa kuitenkin ydinvoiman suosiota Suomen ulkopuolella. Jo pelkkä Onkalon avautuminen onkin tärkeä viesti kansainvälisesti, mutta vielä isomman kädenjäljen Suomi saisi tarjoamalla paitsi esimerkin ja osaamista, myös sijoitusratkaisun. Halvalla ei toki kannata kallioperää kaatopaikaksi myydä, ja aivan keskeistä on, että toiminnalla on paikallinen hyväksyttävyys – kuten ydinvoiman tuotannollakin nykyisin täällä on, kiitos verotulojen reilun jakamisen ja aidon paikallisen päätösvallan.

Esteenä käytetyn ydinpolttoaineen tuomiselle tänne on kuitekin se, että lainsäädäntömme kieltää sen viennin ja tuonnin. Ydinenergialain kaivattu kokonaisuudistus on paraikaa eduskunnan käsittelyssä, mutta esitys ei sisällä viennin ja tuonnin osalta periaatteellista muutosta vaikka sääntelyä hieman selkeyttääkin.

Asiaan on syytä tarttua eduskunnassa. Huolella valmisteltua lakia ei kannata toki sorvata uusiksi lennosta, mutta kansainvälisen loppusijoituksen mahdollistamisesta olisi paikallaan tehdä lausuma, jonka pohjalta tarkempi lainvalmistelu voisi sitten alkaa. 

Kun tarjolla on tällainen mahdollisuus edistää fossiilienergian alasajoa ja vahvistaa taloutta, siihen kannattaa tarttua. 

Atte Harjanne

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja ilmastotutkija