Pääsiäinen rakastaa eläimiä symboleina
Pääsiäinen on täynnä eläimiä, mutta lähinnä symboleina. Pupu, tipu ja karitsa edustavat viattomuutta ja uuden elämän alkua, samalla kun todelliset eläimet jäävät kulttuurissamme kauas katseen ulkopuolelle, kirjoittaa Johanna Kohvakka kommentissaan.
Johanna Kohvakka
Pääsiäinen on eläinten juhla ainakin siinä mielessä, että eläimiä näkyy kaikkialla. Katukuvaan ja kauppojen hyllyille ilmestyvät suklaapupujussit, keltaiset tiput ja valkoiset karitsat. Eläimet merkitsevät haurautta, viattomuutta, hellyyttä ja uuden elämän alkua. Siksi ne sopivat kevääseen ja pääsiäiseen lähes liian hyvin.
Juuri tässä piilee pääsiäisen kuvaston erikoinen ristiriita. Eläimet ovat juhlassa jatkuvasti läsnä, mutta lähes aina vain symboleina. Ne esiintyvät koristeina, hahmoina, mainoskuvina ja sesonkituotteina, eivät juuri koskaan todellisina eläiminä. Pääsiäisen pupu ei ole villieläin omine tarpeineen vaan suloinen merkki keväästä. Tipu ei ole lintu, jonka elämä olisi ihmisen vallankäytön piirissä vaan pehmeä pääsiäiskoriste. Karitsa puolestaan on viattomuuden ja puhtauden vertauskuva, vaikka sama eläin esiintyy pääsiäisperinteessä myös ruokana.
Karitsa on siis yhtä aikaa hellä symboli ja ateria. Tipu edustaa uutta elämää, vaikka kananmunatuotannossa juuri untuvikot usein päätyvät silppuriin heti syntymän jälkeen. Saksa ja Ranska ovat ainoita maita, joissa vastasyntyneiden koirastipujen tappaminen on kielletty. Italiassa kielto tulee voimaan vuoden 2026 lopussa.
Symbolinen eläin on ihmiselle helppo. Se ei likaa, haise, vastustele, kärsi eikä pakota katsomaan itseään liian tarkasti. Se ei muistuta tuotannosta, jalostuksesta, kuljetuksista, teurastuksesta tai siitä, että eläimille kärsimystä tuottavat käytännöt ulottuvat koko ketjuun kasvatuksesta kuljetuksiin, tainnutukseen ja tappamiseen.
Pääsiäisen kuvastossa karitsa merkitsee viattomuutta, mutta todellisuudessa lampaat ja karitsat ovat osa eläintuotantoamme, jossa niiden elämää säätelevät samat tehokkuuden, kuljetusten ja teurastuksen rakenteet kuin muidenkin tuotantoeläinten. EU:n elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on arvioinut, että lampaille aiheutuu merkittävää stressiä, kipua ja pelkoa etenkin kuljetuksen, käsittelyn ja tappamisen yhteydessä.
Kuvasto kertoo enemmän ihmisestä kuin eläimistä
Siksi pääsiäisen eläinkuvasto ei ole niin viatonta kuin miltä se näyttää. Sen viehätys perustuu siihen, että eläin on irrotettu todellisuudestaan ja muutettu esteettiseksi pinnaksi. Eläin saa edustaa meille jotakin kaunista, kunhan se itse ei tule liian lähelle. Se saa symboloida uutta elämää, kunhan meidän ei tarvitse ajatella, millaista elämä eläimelle itselleen on tai millaisin ehdoin se päättyy.
Tämä ei koske vain pääsiäistä. Sama logiikka näkyy laajemminkin tavassamme suhtautua eläimiin. Kulttuurissa eläin on usein hyväksytty silloin, kun se on lemmikki, satuhahmo, luontodokumentin kohde, logo tai koriste. Toisin sanoen silloin, kun se on meidän tulkintamme piirissä.
Vaikeammaksi eläin muuttuu siinä vaiheessa, kun se näyttäytyy tuntevana olentona, jolla on omat viettinsä ja intressinsä eikä vain tehtävä ihmisen maailmassa. Juuri silloin joudumme myös moraalisesti vaativampaan tilanteeseen, jossa eläin ei enää kutsu meitä vain ihastumaan vaan tunnistamaan sen kokemuksen ja tuntemaan empatiaa.
On huomionarvoista, että pääsiäisen eläimet ovat lähes aina nuoria eläimiä: tipuja, pupuja, karitsoja. Ne viittaavat alkuun, viattomuuteen ja suojelun tarpeeseen. Ne herättävät ihmisessä hoivavietin kaltaisia tunteita. Samalla ne paljastavat jotakin olennaista moraalisesta mielikuvituksestamme. Me tunnistamme eläimissä viattomuuden hyvin helposti, mutta emme silti rakenna suhdettamme niihin tämän perusteella. Mieluummin säilytämme viattomuuden symbolina kuin annamme sen muuttaa käytäntöjämme.
Pääsiäisen eläinkuvasto kertoo siis vähemmän eläimistä kuin ihmisestä. Se kertoo tarpeestamme nähdä eläin sellaisessa muodossa, joka lohduttaa meitä ja sopii juhlan tunnelmaan. Eläin saa olla läsnä, kunhan se pysyy kaukaisena. Näin kulttuuri pehmentää todellisuutta: se tarjoaa meille eläimen, jota on helppo rakastaa, koska sitä ei tarvitse kohdata.
Silti juuri tässä juhlassa on mahdollisuus myös toiseen katseeseen. Jos pääsiäinen liittyy uuden elämän ajatukseen, pitäisi sen ehkä ulottua myös siihen, miten katsomme muita eläviä olentoja. Ei vain symboleina, joiden avulla koristamme vuodenaikaa tai ilmaisemme tunnelmaa, vaan eläiminä, joilla on oma elämä riippumatta siitä, mitä ne meille merkitsevät.
Pääsiäisen symbolieläin on helppo ottaa syliin. Oikea eläin vaatii enemmän: kykyä katsoa ohi perinteen, estetiikan ja tottumuksen. Ehkä juuri siksi se jää niin usein näkemättä.
