Yhteinen katsomusaine on välttämättömyys
Koulu on hankala keskustelunaihe, koska jokainen meistä on käynyt koulua ja pitää itseään asiantuntijana. Muistojaan ei moni nykytilaan päivitä, ja tämä näkyy politiikassa tunteikkuutena, olipa aiheena kouluruokailu, uimaopetus tai katsomusaine. Helsingin päätöspöydissä on silti onneksi edistytty.
Tunnustuksellinen uskonnon opetus poistui opetusohjelmasta jo vuonna 2003, mutta oppiaineen nimi on yhä uskonto. Oppilaat jaetaan eri ryhmiin sen mukaan, mitä uskontokuntaa heidän vanhempansa edustavat. Vuonna 2016 uusittiin jälleen peruskoulun opetussuunnitelma, ja suosittelen jokaiselle yhteisen katsomusaineen epäilijälle siihen perehtymistä.
Nykyiseen uskonnon opetukseen kuuluvat mm. dialogitaidot, toisen kunnioittaminen, etiikka ja moraali, itsetuntemus, elämähallintataidot, uskonnon vaikutus yhteiskuntaan, kriittinen ajattelu, uskon ja tiedon suhde, symboliikka, kulttuurihistoria, muut uskonnot, hyvä elämä, ihmisoikeudet ja keskustelutaidot. Näistä mikään ei kytkeydy yksittäiseen uskontoon tai uskonnottomuuteen.
Jo ensimmäisillä luokilla opetussuunnitelma edellyttää, että opetuksessa otetaan huomioon ”oppilaiden erilaiset tarpeet ja taustat, kuten kielitaito ja kulttuuritausta”. Oppiaine on sateenvarjo monille tärkeille asioille ja sisältää niin psykologian, historian, yhteiskuntaopin, filosofian kuin kulttuurihistorian aineksia.
Helsingin kouluissa opetetaan seitsemää eri uskontoa ja elämänkatsomustietoa eli ET:tä. Kirkkoon kuulumattomat saavat osallistua evankelisluterilaisen uskonnon tunneille, mutta kirkkoon kuuluville ET ei ole sallittu. Moniin valtauskontoa pienempiin ryhmiin on vaikea löytää päteviä opettajia tai oppimateriaalia, ja käytännössä on mahdotonta valvoa, mitä näillä tunneilla opetetaan – noudatetaanko opetussuunnitelmaa vai ei. Tällaisen palapelin järjestäminen on monikulttuurisessa kaupungissa vaikeaa.
Mutta ennen kaikkea lapsille nykyjärjestelmä on hämmentävä ja syrjivä. Ekaluokkalaisen on vaikea ymmärtää, miksi paras kaveri matkustaa uskontotunnille toiseen kouluun eikä saa olla muun luokan ryhmässä. Hänestä tehdään väkisin erilainen. Viimeistään yläkoulussa oppilaat haluaisivat käydä keskustelua luokkatovereiden kanssa etiikasta, moraalista, toisen kunnioittamisesta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. On outoa, että osa joutuu poistumaan tunneilta eikä saa osallistua keskusteluun.
Monet muistavat kauhulla Turun kokeilun, koska se kaatui siihen, että aluevirasto piti mallia perusopetuslain vastaisena. Vasta lakimuutos sallisi uskonnon opetuksen kokonaan yhteisenä katsomusaineena. Nykyinen opetussuunnitelma mahdollistaa kuitenkin lainmukaisen mallin, jonka Helsinki on aloitteestani valmis ottamaan käyttöön elokuussa 2027.
Mukana mallin suunnittelussa ovat toimialan ja koulujen edustajien lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin yliopisto. Kokemustakin on kertynyt, sillä Helsingissä on jo 22 koulua, joissa on kokeiltu yhteistä katsomusopetusta.
Käytännössä vain ne jaksot, joissa käsitellään opetussuunnitelman mukaisesti lapsen omaa uskontoa, pidetään jatkossakin erillisissä ryhmissä. Tämäkään opetus ei saa olla tunnustuksellista eikä siis uskonnon harjoittamista.
Yleissivistykseen kuuluu tuntea oman maan ja muun maailman kulttuurihistoria myös uskonnon näkökulmasta ja ymmärtää eri uskontojen erot ja yhtäläisyydet. Lapset on syytä totuttaa vuoropuheluun eri uskontojen kesken, eikä oppilaiden erottelu uskonnon mukaan ole hedelmällistä monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Siksi yhteinen katsomusaine tulee jonain päivänä opetussuunnitelmaan ja perusopetuslakia tullaan tältä osin muuttamaan. Olen ylpeä ja iloinen, että Helsinki toimii tässä prosessissa suunnan näyttäjänä.
