En halua tietää, kuka Banksy on
Banksyn henkilöllisyys kiinnostaa, mutta ehkä vääristä syistä. Hänen taiteensa voima on syntynyt juuri siitä, ettei tekijä ole ollut keskiössä vaan itse teokset ja niiden viesti, kirjoittaa Johanna Kohvakka.
Johanna Kohvakka
Siinä on jotain poikkeuksellista, että 2000-luvun läpivalaistussa maailmassa jokin asia onnistuu pysymään tuntemattomana. Ei siksi, ettei sitä olisi yritetty selvittää, vaan siksi, että se ei ole koskaan ollut olennaista.
Banksy on ilmiö, joka toimii juuri siksi, että tekijä puuttuu. Teokset ilmestyvät kuin luonnonilmiöt: seinille, konfliktialueille, keskelle merkityksellistä hetkeä. Ilman nimeä ne eivät ole osa henkilökulttia vaan osa keskustelua.
Banksyn työt kritisoivat valtaa, kulutuskulttuuria ja instituutioita erityisellä tavalla juuri siksi, että ne eivät ole sidottuja yksilön brändiin. Kun tekijä poistetaan yhtälöstä, jäljelle jää viesti. Se on harvinaista ajassa, jossa lähes kaikki merkityksellinen kytkeytyy henkilöihin, seuraajamääriin ja markkina-arvoon.
Reuters perusteli ratkaisuaan paljastaa miehen henkilöllisyys sillä, että yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun vaikuttamaan pyrkivät ihmiset ja instituutiot kuuluvat julkisen tarkastelun, vastuuvelvollisuuden ja joskus myös henkilöllisyyden paljastamisen piiriin. Toimittajat yhdistivät haastatteluja, oikeusasiakirjoja ja matkustustietoja – olennaisimpana tietona Ukrainan rajanylityksen – ja saivat selville Banksyn henkilöllisyyden.
The Mail on Sunday oli päätynyt omassa selvityksessään jo vuonna 2008 samaan epäilyyn Banksyn henkilöllisyydestä kuin Reuters nyt. Reutersin mukaan mies vaihtoi paljastuksen jälkeen nimensä yhdeksi Ison-Britannian yleisimmistä, mikä teki hänen jäljittämisestään entistä vaikeampaa.
Banksyn pitkäaikainen asianajaja Mark Stephens kommentoi Reutersin väitteitä lyhyesti: "Banksy ei hyväksy sitä, että monet heidän tutkimuksensa yksityiskohdat ovat oikein". Kieltämättä tai myöntämättä asiaa asianajaja esitti Reutersille toiveen, että he eivät julkaisisi raporttiaan, sillä se rikkoo taiteilijan oikeutta yksityisyyteen, häiritsee hänen työskentelyään taiteilijana ja asettaa hänet vaaraan.
Kun taiteilijan henkilöllisyys on tiedossa, herää kysymys, menetetäänkö ennen kaikkea se tulkinnan avoimuus, joka on tehnyt Banksyn teoksista poikkeuksellisia. Teokset eivät enää ilmesty “itsestään” osaksi kaupunkitilaa ja ajankohtaista keskustelua, vaan ne alkavat väistämättä palautua tekijän intentioihin, taustaan ja persoonaan. Katoaako samalla myös se etäisyys, joka on suojannut viestiä henkilöitymiseltä? Kritiikki ei kohdistu enää suoraan valtaan ja rakenteisiin vaan sitä luetaan yksittäisen ihmisen puheenvuorona.
Tätä voi ajatella myös tieteellisenä kokeena. Mitä tapahtuu, jos poistetaan muuttuja nimeltä “tekijä”? Banksy on yksi harvoista tapauksista, joissa tämä koe on onnistunut globaalisti. Hänen työnsä ovat toimineet ilman kasvoja, ilman elämäkertaa, ilman henkilökohtaista narratiivia. Se on poikkeama nykyisessä kulttuurisessa ekosysteemissä, joka muuten rakentuu yksilöiden ympärille.
Siksi en halua tietää, kuka Banksy on.
En siksi, että tieto olisi väärin, vaan siksi, että tässä tapauksessa tieto heikentää ilmiötä, jota se yrittää selittää.
