Sarjakuvan tie marginaalista kulttuuripääkaupunkiin

Pertti Rautiainen

Lukion äidinkielen kirjani varoitti sarjakuvien köyhästä kielestä. Jostakin syystä sen tekijöiden mieleen ei tuntunut juolahtavan, että kyse on taidemuodosta, jossa teksti ja kuva ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja välistä kuvan on annettava puhua enemmän.

Sarjakuvasta oltiin takavuosina huolissaan myös lastensuojelun nimissä: sitä saatettiin pitää esimerkkinä amerikkalaisesta kulttuuri-imperialismista. Jälkimmäisestä oli todennäköisemmin kyse Kemin 1970-luvulla kohua herättäneessä päätöksessä lopettaa Aku Ankan tilaus kasvatusneuvolaansa, ei ankan housuttomuudessa kuten jutuissa arveltiin.

Jotakin on kuitenkin muuttunut vuosikymmenien aikana sarjakuvien arvostamisessa, ehkä myös sarjakuvissakin. Laajempia sarjakuvateoksia nimitetään sarjakuvaromaaneiksi, ja niistä saatetaan kirjoittaa arvosteluja valtakunnan ykköslehteenkin. Joka vuosi jokin teos palkitaan Sarjakuva Finlandialla, ja joku saa mediahuomion kera Puupäähatun päähänsä kunnianosoituksena merkittävästä urasta sarjakuvan parissa.

Miten tässä on päässyt näin käymään? Saadakseni asiasta selvää, lähdin haastattelemaan Oulun sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajaa, sarjakuvaneuvos Harri Filppaa, jonka tuotannosta tunnetuin lienee puolison yllättävää poismenoa käsittelevä koskettava sarjakuvaromaani Kuolema meidät erotti (Pohjoinen kustannustoiminta, 2017).

Tietoisen työn tulokset näkyvät Oulussa

Oulun sarjakuvakeskus sijaitsee Hallituskadulla kulttuuritalo Valveella, jossa on myös Sarjakuvagalleria!-niminen pysyvä näyttelytila. Tämän kirjoitushetkellä esillä on juuri Harri Filpan näyttely 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta – Sarjakuvia euro-arktiselta alueelta, joka on avoinna 8.3. saakka. Siinä tekijöitä ja heidän tuotantoaan esitellään varsin erikoisella tavalla – Filppa on hyvin taitavasti mukaillut kunkin piirtäjän tyyliä ja on tekijöiden tapaan kussakin esittelyssä mukana sarjakuvasankarina. Näyttelyn oleellisista numeroista on myös helppo päätellä sen olevan osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.

Kun kysyn tapahtuneesta muutoksesta, Filppa toteaa sen olevan suurelta osin tietoisen toiminnan tulosta, mikä on tapahtunut seurojen, kerhojen ja festivaalien järjestämisen kautta.

”Uskallan väittää, että niillä alueilla, joilla ei ole sarjakuvatoimintaa, sarjakuvaan suhtautuminenkin on vähemmän arvostavaa”, Filppa tuumii.

Kasvanut tietoisuus on myös houkutellut tekijöitä tulemaan esiin. Aiemmin moni piirsi vain pöytälaatikkoon.

”Sarjakuva marginaalikulttuurin edustajana pystyy toimimaan kuvataiteen ja kirjallisuuden välillä. Se voi myös kohentaa monilukutaitoa ja kykyä tulkita kuvia”, Filppa sanoo.

Hän muistuttaa myös sarjakuvan roolista lukemisen edistäjänä yleisemminkin ja porttina kirjallisuuden pariin. Sarjakuvakeskus lisää tietoisuutta sarjakuvan edellä mainituista puolista, ja se pystyy myös toteuttamaan näyttelyitä hyvin monenlaisille yleisöille.

Millaista on oululainen sarjakuva nyt?

Alueen toinen tärkeä toimija on Limingan taidekoulu, jossa on sarjakuvalinja. Lisäksi taidekoulu tekee taiteilijaresidenssitoimintaa yhdessä sarjakuvakeskuksen kanssa. Lapsille ja nuorille suunnattua alan opetusta puolestaan tarjoaa Oulun taidekoulu.

Entä millaista on oululainen sarjakuva?

”Aikaisemmin näkyi ehkä joidenkin yksittäisten tekijöiden kuten Keijo Ahlqvistin ja Ville Rannan tyylillinen vaikutus", arvioi Filppa.

"Nykyisin ei ole enää leimallisen oululaista sarjakuvaa. Tekijöitä Oulussa ja Pohjois-Suomessa yleisemminkin on laidasta laitaan. Tällä seudulla on noin 25 aktiivista sarjakuvantekijää”, hän kertoo.

Kysyessäni Filpalta hänen henkilökohtaisia suosikkejaan, hän ei tunnu aluksi halukkaalta vastaamaan. Lopulta hän tuo kuitenkin esiin kaksi uudemman tuotannon edustajaa: oululaisen Riika Ruottisen riviopettajan tarinaa kuvaavan sarjakuvaromaanin Wilmanpilaaja (Zum Teufel, 2025) ja kuhmolaisen Marko Raassinan sympaattisen sarjakuvan Nörtti ja Sportti (Kustannusosakeyhtiö Kumiorava, 2025), joka on hyvin suosittu nettisarjakuvana.

Palaan lopuksi vielä Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen. Mitä on luvassa sarjakuvan puolelta?

Sarjakuvagalleria! pyörittää vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden, ja niitä on myös Oulun keskuskirjasto Saaren sarjakuvaosasto Sarjastossa. Sarjakuva on esillä myös joissakin muissa tapahtumissa vuoden mittaan.

Vuoden kohokohta on tietenkin Oulun 15. Sarjakuvafestivaali 19.–22.11.2026. Festivaalien päänäyttelynä on Sunna Kitin Jättiläisten aamunkoitto (Zum Teufel, 2026), joka on ensimmäinen pohjoissaamesta suomeksi käännetty sarjakuvateos.