Säveltäjä itse pianistina: Heikki Sarmannon Tuomas ja Kaarina on kansanooppera hämäläisittäin

Monet paikallishistoriaan liittyvät kansanoopperat ovat olleet osa suomalaista kulttuurikesää 1970-luvun alusta asti. Erityisesti Ilmajoen Musiikkijuhlilla on nähty myös mittavan formaatin teoksia, joissa mukana on suuri orkesteri ja kuoro. Tuomas ja Kaarina viehätti erilaisuudellaan.

Säveltäjä itse pianistina: Heikki Sarmannon Tuomas ja Kaarina on kansanooppera hämäläisittäin
Saska Pulkkinen ja Iina Sihvonen. Harjoituskuva: Jouni Uotinen

Tuulikki Närhinsalo

Hämeenlinnassa syntynyt Vexi Salmi oli armoitettu sanoittaja, oikea riimittelyn suurmestari. Tuhansien laulutekstien ohessa syntyi Hämeenlinnan seudulle sijoittuva balladirunoelma Tuomas ja Kaarina, rakkaustarina sotaisalta 1200-luvulta, jolloin seudulle hyökättiin milloin idästä, milloin lännestä.

Heikki Sarmanto sävelsi ystävänsä kauniin, libretoksi sopivan tekstin liki 30 vuotta sitten. Suunnitelma tämän kansanoopperan esittämiseksi vuonna 1998 komeana, televisioituna ulkoilmaesityksenä Hämeen linnan pihassa kariutui. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna teos on kuultu konserttiesityksenä Lahdessa. Hämeenlinnan Verkatehtaalle ohjatussa toteutuksessa oli mukana myös mukavasti ohjattua näyttämötoimintaa.

Teoksessa laulettavaa on eniten kuorolla, joka kertoo tapahtumien etenemisen. Melkein voisikin puhua kuvitetusta kuorokonsertista. Sarmannon sopuisasti korvaan käyvä musiikki ei muodosta soivaa jatkumoa, sillä lempeästi svengaavat, melodisesti ja harmonisesti kauniit kuorolaulut ovat erillisiä numeroita. Niiden musiikillinen ilme myötäilee osuvasti sanojen sisältöä. Ismo Savimäen johtama Vox Vanajae -kuoro lauloi puhtaasti, tarkasti ja poikkeuksellisen selkeästi artikuloiden, josta iso plussa. Se, että kuorolaisilla oli nuottitelineet edessään, oli pieni miinus, sillä se lisäsi kuorokonserttimaista tunnelmaa. Jos olisi laulettu ulkomuistista, ohjaaja olisi voinut ideoida kuoron käyttöä tilanteiden elävöittämiseen. Nyt eloa antoivat kauniit lavan taustalle heijastetut maisemat.

Saska Pulkkinen, ammattinäyttelijä Tampereen Työväen Teatterista, teki sympaattisesti Tuomaan roolin ja lauloi niin hyvin, että sitä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Iina Sihvosen Kaarina oli viehättävä, kesäheinänkeveä neitonen, ja myös hänen helakkaa lauluaan olisi kuullut mielellään lisää. Heidän duettonsa oli yksi esityksen hienoimmista musiikkinumeroista. Nuorten onnea tuli häiriköimään Eero Lehden esittämä lipevä laukkuryssä hienoine helyineen, joilla yritti taivutella tyttöä itselleen, mutta Tuomas ajoi hänet matkoihinsa. Komeat häät vietettiin Aulangolla, mutta synkät pilvet olivat jo taivaalla.

Huonostihan nuorelle parille kävi. Pian häiden jälkeen Birger Jaarli, komeaääninen Jaakko Hämäläinen, tuli joukkoineen väkivaltaisesti käännyttämään hämäläisiä kristinuskoon. Tuomaan joukot hävisivät, ja Birger lävisti Tuomaan miekallaan, koska tämä ei suostunut kristityksi. Kaarinan valinta oli toinen: hän antoi kastaa itsensä, mutta katui pian. Hän löysi Tuomaan hengettömänä ja tunsi tulleensa maallisen elämänsä päätökseen. Toivoen tapaamista rakkaansa kanssa taivasten valtakunnassa Kaarina hukuttautui aaltoihin. Hänen laillaan monet muutkin hämäläiset katuivat kristinuskon tunnustamistaan ja kävivät järvessä pesemässä kasteensa pois. Järvi saikin nimekseen Katumajärvi.

Aivan erityistä hohtoa Tuomas ja Kaarina -esitykseen toi se, että 86-vuotias Heikki Sarmanto itse oli säestävän trion sujuvasormisena pianistina. Mainota yhteistyötä laulajien kanssa tehneen yhtyeen muut jäsenet olivat Ilkka Hanski, basso ja Thomas Törnroos, rummut.


Heikki Sarmanto: Tuomas ja Kaarina, libretto Vexi Salmi, ohjaaja-tuottaja Taina Maria Savimäki. Vox Vanajae -kuoro, johtajana Ismo Savimäki. Akryylimaalaukset Tuire Toivola, koreografinen neuvonantaja Oona Sihvonen, pukusuunnittelu Taina Maria Savimäki, video-, valokuvaus ja ääniraidat Jouni Uotinen. Yhtyeessä HeikkiSarmanto piano, Ilkka Hanski basso, Thomas Törnroos rummut. Solistit: Saska Pulkkinen, Iina Sihvonen, Jaakko Hämäläinen, Eero Lehti, Topi Varjotie.

Lue lisää