Radion sinfoniaorkesterin kanssa kohti hiljaisuutta
Hans Abrahamsenilla oli neljä erilaista tietä hiljaisuuteen. Johannes Brahms pyrki kohti samaa päämäärää neliosaisella sinfoniallaan, jossa ei soinnin voimaakaan kaihdeta. Kahden teoksen välissä Erich Wolfgang Korngoldin sellokonsertto kertoi dramaattista tarinaa. Loppukin oli myrskyisä.
Tuulikki Närhinsalo
Radion sinfoniaorkesterin tämän kauden residenssisäveltäjä on tanskalainen Hans Abrahamsen, jonka musiikissa voi kuulla pohjoismaisille kollegoille ominaisia luonnon, kallioiden, jään, lumen ja veden tuntoja. Vers le silence -teoksen kolme ensimmäistä osaa alkaa erilaisin, räjähtävän voimakkain äänenpainoin suuren lyömäsoitinarsenaalin tehostamana. Vähitellen nämä voimansa tunnossa pullistelevat soivat hahmot alkavat katua isotteluaan, niistä tulee ujompia ja hauraampia, kunnes haihtuvat kaukaisuuteen, kukin omalla tavallaan. Viimeisessä osassa ei tätä kehityskaarta ollut, se alkoikin tummman hiljaisesta mietiskelystä. Ensimmäisen osan lopetus oli viulistien taidonnäyte: huippukorkea unisonosävel soi, soi, soi ja soi ohuena ja rikkumattomana, kuin pingotettu pitkä jäätynyt hius. Nautin teoksesta ja Nicholas Collonin näkemyksestä.
Erich Korngoldin 23-vuotiaana säveltämä ooppera Die tote Stadt ei varmaankaan jättänyt kylmäksi ketään, joka sen Kansallisoopperan loisteliaana toteutuksena taannoin näki. Nuori säveltäjä kulki pitkälti Richard Straussin viitoittamaa tietä, sai hieman maustetta muiltakin aikalaisiltaan, mutta pysyi tiukasti wieniläisen hienostuneena, kunnes elokuva kutsui ja Hollywood viekoitteli. Sinne säveltäjä sitten jäikin. Kun Adolf Hitler liitti Itävallan Saksaan (miten kuulostaakin kummallisen tutulta tämmöinen jonkin maan/alueen noin vain liittäminen toiseen maahan…), ei juutalaisella Korngoldilla ollut enää Wieniin paluuta. Hollywood sai hänestä musiikillisen kultakimpaleen, joka palkittiin Oscarilla julmetun upeasta ja hauskasta musiikistaan elokuvaan Robin Hoodin seikkailut.
Sellokonserttokin liittyy elokuvaan. Deception, petos, on synkkä, tappoon päättyvä 1940-luvulla valmistunut mustasukkaisuusdraama, jonka musiikista Korngold myöhemmin muokkasi konserttonsa. Siitä on hienostunut wieniläisaromi kaukana. Tilalla on efektejä, jotka viittaavat kauas elokuvasäveltämisen tulevaisuuteen, vaikkapa Bernard Herrmanin hyytävään Vertigo-musiikkiin.
Ranskalainen Edgar Moreau ei säästellyt yli 300-vuotiasta selloaan, vaan heittäytyi 15-minuuttisen, yksiosaisen konserton myrskyävään dramaturgiaan väkevin vedoin. Onnistuneen esityksen jälkeen saatiin jälkiruoaksi kuulla ihanan levollinen Sarabande-tulkinta J.S. Bachin C-duuri-soolosellosarjasta.
Johannes Brahms ei enää elänyt elokuviin säveltääkseen – olisikohan halunnutkaan – mutta elokuva löysi hänen musiikkinsa. Aimez-vous Brahms, Pidättekö Brahmsista, alakuloinen, tunteellinen rakkaustarina vuodelta 1961 nappasi kolmannen sinfonian alakuloisen tunteellisesti keinahtelevan kolmannen osan tunnusmusiikikseen.
Jostain syystä en oikein lämmennyt sinfoniaa kuunnellessani. En tavoittanut alkuosassa laveaa kiihkon ja sentimenton vuorottelua, en myöskään tuon ”leffaosan” hieman slaaavilaissävyisesti vellovaa surumieltä. Teoksen jotenkin jähmeä esitys suli kyllä lopun hiljaisuuteen tyylikkäästi, mutta ei tonaalisesti moitteetta. Loppusointu tuntui itsekin hieman säikähtävän virettään.
Radion sinfoniaorkesteri, kapellimestarina Nicholas Collon, solistina Edgar Moreau, sello. Abrahamsen, Korngold, Brahms. Musiikkitalo torstaina 15.1.2026.
